Miksi kaikki on aina syömishäiriötä?

Olen tässä viime aikoina kiinnittänyt huomiota tiettyyn asiaan. Siihen, miten kaikki keskimääräistä vähempi tai keskimääräistä enempi leimataan häiriöksi. Kaikki, mikä poikkeaa keskiarvosta, on sairautta. Yleisimmin syömishäiriötä. Kun kilpailee, on sairas. Kun syö tarkasti, on sairas. Kun syö paljon kerralla, on sairas. Kun syö vähän kerralla, on sairas. Kun treenaa ulkonäön vuoksi, on sairas. Kun treenaa päästäkseen hyvään fyysiseen kuntoon, on sairas. Aina! Aina ollaan sairaita.

Nämä viimeaikaiset ajatukseni kiteytyivät erääseen blogikirjoitukseen, missä bloggaaja kertoi syövänsä sitten kunnolla, kun herkuttelee. Superkommentoijat pääsivät jälleen vauhtiin:

”En ihan ymmärrä miten ahmiminen voisi olla kenellekään ’normaalia’ olipa henkilo sitten ylipainoinen tai hoikka. Selkeästi ollaan ongelmissa jos pitää syodä kilo karkkia tms. eikä vain muutamaa karkkia. Ja eihän kenenkään vatsa kestä sitä että yritetään syodä ’puhtaasti’ ja sitten yhtäkkiä paljon lisäaineita ja sokeria. Mutta itse voin ihan hyvin olla ilman karkkia eikä sitä tarvitse koskaan ahmia. Ahmiminen on kyllä oire siitä, että kaikki ei ole kunnossa.”

image(23)Leimaaminen menee aina tietyllä kaavalla. Kaava saattaa muuttua hieman aihepiirien välillä, mutta suhteellisen selkeäviivaisesti leimaaminen kehittyy tällä tavalla:

  1. Syyttäminen. Tuo, mitä teet, ei ole normaalia. Normaalit ihmiset eivät tee noin.
  2. Mukaystävällinen neuvominen. Kannattaisi hakeutua hoitoon, tai ainakin lopettaa haaveet asiasta X.
  3. Itsensä jalustalle nostaminen. ITSE en ikinä tekisi noin, en voi edes ymmärtää, miten voit ajatella noin.

Syömishäiriöitä, mielenhäiriöitä, kehon häiriöitä on maailmassa paljon. Valitettavan paljon. Ne ovat jokainen yksilöllisiä sairauksia, henkilökohtaisia ja yleensä ottaen arkoja aiheita. Mitä ne eivät ole? Ne eivät ole aiheita, joita joku kotipsykologi voi kenenkään blogin tai kirjoitusten perusteella diagnosoida. Ymmärtävätkö kommentoijat edes, kuinka vakavia sairauksia nämä ovat, joita he kepeästi heittelevät ilmoille? Nämä kommentit eivät oikeasti ole mitään kaunista välittämistä ja huolta, vaan ihan silkkaa ilkeyttä. Kukaan hyvää hyvyyttään huolehtiva ei kommentoi kellekkään, että ”tuo sinun touhusi on sairasta”.

Mä aina välillä mietin, ketä nämä ihmiset oikeasti ovat? Minkälaisia ihmisiä he ovat, mistä he nauttivat? Mitä he tekevät työkseen? Mikä saa heidät onnelliseksi ja mikä saa kommentoimaan blogeihin? Minkälainen olo heillä on kotidiagnoosin antamisen jälkeen? Mietin heitä toisinaan paljonkin. Onko nämä ihmiset täysin keskimääräisen normaaleita? Normaalia mielestäni ei voi mitenkään muuten määrittää, kuin keskiarvoisella käyttäytymisellä ja tilastoilla. Keskimääräisiä. Sellaisiako he ovat? Ihmisiä, jotka ovat keskimääräisen hyviä, syövät keskimääräisen tavallisesti, liikkuvat keskiarvojen mukaan. En näe enkä kuule tällaisista ihmisistä ikinä tosielämässä, enkä ole kenenkään kuullut sanovan kellekkään päin naamaa, että oletpa sairas yksilö. Missä nämä ihmiset piileskelevät?

image(24)Joka ikisestä ihmisestä löytyy joku diagnosoitava ongelma, jos niin haluaa. Oikeasti. Kuka voi väittää olevansa täällä täysin normaali? Täällä hullussa maailmassa? Kuka ei omaa jotain outoja piirteitä tai tee asioita, jotka keskimääräisesti katsottaisiin kummallisiksi? Minä voin nostaa molemmat kädet pystyyn.

Minä kuuntelen volat täysillä Tiktakin vanhoja biisejä, kun olen surullinen. Minä syön herkkupäivinä itseni aivan kipeäksi ähkystä ja taas toisinaan syön millintarkasti ruokavalion mukaan. Minä haaveilen upeasta vartalosta ja kisaan fitneksessä. Minä haaveilen toisinaan elämästä yksinäisellä saarella, missä ei ole minkäänlaista sivistystä. Minä haluan kontrolloida kaikkea. Omaa elämääni ja mieluiten muidenkin. Saan kohtauksen, jos tuolit eivät ole suorassa. Minä treenaan välillä niin, että luulen kuolevani. Minä en pidä perhosista. Mulla on tarve tehdä asioita kolme kertaa. Koskea kolme kertaa asioihin, taputtaa kolme kertaa ja pilkkoa peruna kolmeksi palaksi. Mulla on notkoselkä. Mun kroppa on toispuoleinen koska ylävartalo kääntyy oikealle. Mulla on tarve tehdä asiat molemmilla puolillani. Jos avaan oven vasemmalla kädellä, mulla on usein tarve koskea oveen myös oikealla. Muuten on toispuoleinen olo.

Diagnosoikaa siitä. Itse löydän monta ongelmakohtaa, jos haluaisin vääntämällä vääntää. Jos joku silti tulisi minulle sanomaan, että hei, tiesitkö miten paljon sulla on ongelmia, nauraisin. Mulla on hyvä olla näin.

image(21)Onhan se tosi ihanaa. Kokea olevansa tärkeä. Mustakin on ihanaa arvostella Idolssin laulajien ääntä ja leikkiä tuomaria. Musta on ihanaa kuvitella olevani jonkin sortin ammattilainen fitneksen saralla ja arvioida kisakuntoja. Kukapa ei tykkäisi leikkiä tärkeää. Mutta oikeasti. Jättäkää ne syömishäiriölataukset. Ne on todella loukkaavia. Vaikka jolla kulla oikeasti ongelmia olisikin, se on henkilökohtainen asia. Ei se, että bloggaaja kirjoittaa avoimesti elämästään, anna kellekkään oikeutta loukata omien pikku päätelmiensä kanssa. Varsinkaan ilman muuta tietoa, kuin blogi. Eihän pelkkä koulussa näyttäytyminenkään anna oikeutta koulukiusata.

Eikä kaikilla ole todellisia ongelmia. Vaikka olisikin kummallisia piirteitä. Ei mulla ole syömishäiriötä, vaikka toisinaan rakastan ahtaa itseni täyteen pullaa. Eikä mulla ole mielialahäiriötä, vaikka toisinaan olen seesteinen kuin kala vedessä ja toisinaan karjun kuin leijona.

Normaalia torstain jatkoa! 😉