Etureisien treenivinkkejä ja tuskan hetkiä

Heipä hei! Nyt on vikat treenit vedetty ennen lepoviikonloppuja, eli Expoja. Lähetään huomenna syntisen aikasin ajeleen, joten pitänee painua petiin kohta.

Tänään oli aika ”HAUSKA” päivä, kun olin varannut hierojan itselle aivan uudelle tyypille, Fitfarmin Jukka Räsäselle. En tiedä, pitäisikö tätä nyt ääneen sanoa näinkin fitneksessä blogissa kuin tämä, mutta olen käynyt viimeksi puoli vuotta sitten hierojalla. Ja sitä ennen puoli vuotta sitten. Mulla oli hyvä moodi päällä viime vuonna, kävin kerran kuussa ja hieronta oli lasken leikkiä. Sittenpä oli kisat ohi ja hierontatauko venyi. Ja venyi. Ja venyi. Ja sitten varasin ajan. Ja se oli yhtä helvettiä. Joka paikka aivan jumissa ja väänsin itkua joka kohdassa. Sanoinkin silloiselle hierojalle, että nyt ihan oikeesti, en tuu tänne enää ikinä! Ja niinhän siinä sitten kävi, että traumatisoituneena en puoleen vuoteen enää mennyt. Mutta nyt tajusin, että pakko se on. Jos mukamas muille kerron, miten pitäisi huolehtia kropastaan, niin en voi itse vaan myhäillä sohvalla joka lihas aivan krampissa.

Ja se oli ihan hirveetä. Ja huomasin, että Jukka otti vielä aika kevyesti. Ja silti. ”HAUSKAA” oli myös se, että hän pyysi minua seisomaan suorassa. ”Seisotko nyt oikeesti suorassa?” Öö, joo? ”Ahaa.” Ensimmäistä kertaa ikinä kukaan on sanonut mulle, että mun kroppahan on ihan vinossa. 😀 Oikeelle kääntyneenä kun oon mukasuorassa. Mitään tällaista ei ennen ole ollut, joten asia selittyy vain sillä, että olen poseerannut niin paljon oikealle kääntyvää etuposeani, että nykyään se kääntyy luonnostaan oikealle! Hah, ei voi ainakaan syyttä mua harjotuksen puutteesta! Hieroja sanoi, että nyt sitten mietit, kuinka monta kertaa oot harjotellut peilin edessä oikealle kaartuvaa posea, ja teet sen yhtä monta kertaa vasemmalle. Niin. Eipä tarvi miettiä enää, mitä teen seuraavaan puoleentoista vuoteen iltaisin!

Vanhana kettuna repäsin tosiaan eilen myös kunnon kahden treenin jalkatreenit hieronnan alle, ai että, mikä pelisilmä!! Auttoi meinaan ihan sairaasti tohon hieronnan kestämiseen.. Sain kuitenkin oikein hyvät poltteet sekä eteen että taakse ja toinen, illan etureisitreenihän oli seuraavanlainen:

imageKyykkyä. Tietysti. Jotta saan kyykyn osumaan parhaiten etureisille, laitan usein kantapäiden alle korokkeet, esim. painot. Itse tykkään korkeasti korokkeesta, joillekkin sopii matalampi. Tämä saa myös liikeeni pysymään suoremmassa, enkä keikkaa yläkropalla niin paljon eteen (vaikka keikkaa se nytkin). Etureisiä tehdessä en hakkaa kyykkyä ihan pohjaan asti, koska muuten paine häviää edestä ja vaihtuu pepulle. Ja tätä ei nyt haluta. Hallittu, normaalia lyhempi liike, selkä mahdollisimman suorassa.

imageKyykyn kanssa tein superina lankkukyykyn ilman painoa. Todella hidasta liikettä. 4 sekuntia alas ja 4 sekuntia ylös. Tempoa voi vähän kohottaa sitten, kun ei enää jaksa. Tämä on ihan mun vakkarietureisiliike, koska se on niin pirun hyvä! Ei uskoisi, kuinka paljon oma kroppa painaa. Se painaa! Tarkoitus tässä on pitää selkä aivan pystysuorassa, jolloin paino tahtomatta siirtyy etuosaan reittä. Tähän yleensä laitan kantapäiden alle niin ison korokkeen, että olen käytännössä varpaillani. Kannattaa kokeilla! Näitä liikekomboja 3 kertaa.

imageKyykkyjen jälkeen siirryin prässiin, yllärii! Prässissä etureisille painotan myös normaalia lyhempää liikettä. Koska ainakin minä haluan, että pakarat aktivoituvat mahdollisimman vähän, ja työ on oikeasti jatkuvasti edessä. Suhteellisen paljon painoa prässiin, koska kapealla otteella usein saa tehtyä raskaammilla painoilla, kuin leveällä. Kapea ote ja jalkapohjat prässilevyn alaosaan. Puoliväliä alemmas. Tein tässä ihan peruspudotussarjan yhdellä pudotuksella.

imageEn itse asiassa tiedä, mikä tämän seuraavan liikkeen nimi on, mutta toimii todella hyvin treenin loppuun eristävänä liikkeenä. Jälleen kerran koroke kantojen alle, tangosta kiinni selän takaa, selkä suoraksi. Hyvä ryhti ja rinta auki. Tätä kannattaa tehdä myös hitaalla temmolla, jotta liike pysyy hallittuna. Alas mennessä tanko siirtyy pyllyn alle ja ylös tultaessa alaselän päälle. Se pakottaa sut pysymään suorassa ja tuo kyllä peruslankkukyykkyyn verrattuna huomattavan paljon raskautta mukaan! (Raskautta?) Sen verran hyvä ja raskas liike, että tein ihan yksinään 3 sarjaa noin 10 toistoilla.

imageNäillä sain etureidet hakattua aikamoisen loppuun. Perusliikkeitä, joissa on tärkeää kiinnittää huomiota pieniin asioihin, kulmiin, liikkeen pituuksiin, hallintaan. Lopuksi tein reiden ojennuksia niin, että ylhäällä aina parin sekunnin pito, rauhallisesti alas ja samaa liikettä jatkaen ylös ja pito. Itse saan ojennukset tuntumaan paremmin etudein ulkoreunassa, kun käännän hieman jalkoja sisäänpäin. Eli varpaita sisäänpäin. Miten se sanotaan? Saa kohdistettua paremmin sivuosaan, sviippiin. Näitä vielä 3 kertaa.

Ja se oli siinä! Reidet huusi hoosiannaa eilen ja minä tänään!

Oikein paljon tsemppiä kaikille kisoihin ja mukavaa viikonloppua paikalle tulijoille, sekä myös ihan kaikille muille!

Mitä olen unohtanut, vai olenko unohtanut mitään, pitäisikö olla jossain vai olla olematta missään?

IMG_5699Tsekatkaas muuten meikäläisen silmäpussit tällä hetkellä. Aika mageet, eikös? Kun paljon puhutaan fitnesstyttöjen ”lasittuneesta katseesta ja teennäisestä hymystä”, niin täältä muuten löytyy sitten sitä. Saanen siis toivottaa uuden ystäväni tervetulleeksi arkeeni, nimittäin unettomuuden. Jes! Viimesen viikon oon nukkunut todella huonosti. Oon aivan kuoleman väsynyt, mutta silti en saa nukuttua. Mieli toimii koko ajan tuplatehoilla, varsinkin silloin, kun koitan painaa pään tyynyyn. Tuntuu, että kroppa vetää koko ajan ihan ylikierroksilla, enkä saa rauhotuttua ollenkaan.

Tänään kävin Zensen Ristolla niskapäähieronnassa. Aattelin, että pakko saada itsensä jotenkin nyt rentoutuun. Yritin ajatella kukkasia ja lintuja, mutta ehei. Pääkoppa oli aivan erimieltä. Siinä sitten maata tönötin hierontatuolilla kivan pimputusmusiikin soidessa ja pohdin, mikä reeni, milloin ruoka, mikä reeni huomenna, miten aikataulutan viikonloppuni, moneenko meen töihin huomenna, oonko unohtanut jotain, aivan muuten varmasti olen unohtanut jotain, mitä mun pitäisi tehdä vielä tänään, apua tuleepa kiire tehdä kaikki, pakko mennä aikasin nukkuun, en kyllä ehdi aikasin nukkuun, pitäiskö jättää treeni tänään välistä, no en kyllä jätä, onpa kiva tää hieronta, nyt pitäis varmaan rentoutua, apua en osaa rentoutua, mikä mussa on vikana.

Olo on ollut sunnuntaisen tankkauksen jälkeen kaikkea muuta kuin ravittu ja energinen. Tämäkin päivä on mennyt kyllä kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Tämän ”rentouttavan” päähieronnan jälkeen ryntäsin kotiin ja takaraivossa jyskytti, että nyt pitäisi oikeasti levätä.

–>Lähdenpä siis etsimään kaverini kanssa talvitakkia Tampereen kaikki kaupat läpi. Koska tätä ei voisi tehdä milloinkaan muullon!! Puolessa välin kauppojen kiertämistä tuskanhiki valui otsalla ja purin hammasta yhteen etten alkanut huutamaan kaverilleni, että MITEN VOI KESTÄÄ NOIN KAUAN SOVITUSKOPISSA. Vihdoin pääsen kotiin, ja sama takaraivoääni sanoo, että nyt olisi viisasta jättää treeni huomiselle.

–>Lähdenpä siis salille. Salilla olo on aivan voimaton, puren taas hampaita yhteen (huuli on nyt halki), jotta saan tehtyä treenin viskomatta painoja sinne tänne. Nopean treenin jälkeen kannattaisi mennä suoraan kotiin.

–>Teenpä siis vielä päälle aerobisen, vatsat ja poseeraan. Mikään näistä kolmesta ei sujunut, vaan melkein itku pääsi. Ravaan kotiin samalla vatvoen kaverini kanssa ihmissuhdesotkuja puhelimessa. Tekisi mieli kaatua suoraan sänkyyn, mikä olisi varmasti maailman paras vaihtoehto.

–>Alanpa tekemään siis viikon ruoat, kirjoittamaan blogia ja laiminlyömään taas aikaisen nukkumaanmenon. Tää mun rauhattomuus naurattaa mua itteenikin, ja samalla tiedostan, että nukahdan kohta salilla kesken prässin tai töissä kesken lounaan, jos en saa työnnettyä itseäni nukkumaan. Stressi sekä unettomuus ovat yleisiä oireita kropan väsymisestä tässä kohtaa, ja niitä pitäisi parhaansa mukaan välttää. Noh, yritetään, mutta ei tarpeeksi kovasti.

IMG_5698Pörröinen pikkutyttö täällä hei!

Oon onnistunut välttämään stressiä ja muita ongelmia aikas pitkälle, mutta nyt täytyy oikeasti alkaa tekemään töitä, jotta pää pysyy kropan tahdissa mukana. Enää onneksi rapiat päälle pari viikkoa koitokseen, yhtään enempää en kyllä enää jaksaisikaan. Vaikka kaipaan toki hyvää ruokaa ja normalisoitunutta elämää, eniten silti haluan eroon tästä hitonmoisesta väsymyksestä. Haluaisin myös saada takaisin treeni-intoni, koska tällä hetkellä ei ole oikein voimaa tehdä mitään/jaksamista/mielenkiintoa/halua edes yrittää kovaa treeniä.

Ja nyt, kello on 21.34 ja lupaan olla nukkumassa 22.00, joten palaillaan!