Kun mikään ei vaan onnistu!

Ai että! Kyllä vaan on ollut mieltä ylentävä ilta tässä meikäläisellä tänään. Miten se ihmisen turhautumiskynnys joskus onkin vain niin matala, kun taas toisinaan sitä posottaa menemään isojenkin epäonnistumisten yli kuin gaselli konsanaan. Tänään mulle ei ole siis sattunut mitään kovinkaan ikävää, mutta olen ollut turhautunut kyllä kolmen ison epäonnistumisen edestä!

image(71)

Tällaisen nätin kuvan postasin Instagrammiini tänään kun kävelin töistä kotiin. Olipahan kaunista! Kuvan alle kirjoitin ”Wednesday has its magic.” No juu, kyllä taikuutta oli todella. Hetkisen tätä kaunista auringonlaskua ihailin seesteisellä kaukaisuuteen katsovalla ilmeelläni, kunnes yritin ottaa muutamankin kuvan puhelimellani tästä kauniista Hämeenpuistosta. No juu eihän se nyt onnistunut. ”Tallennustila täynnä”, sanoo iPhone. On kyllä saakelin rasittava kaveri tuo iPuhelin. Jaksaa toistaa itseään päivästä toiseen uudestaan ja uudestaan. JOO YMMÄRSIN JO. Mitä se sitten yhden kuvan kuitenkin voi ottaa, jos kerta tallennustila on täynnä, hä? Siinä näyttäessäni pahinta hapanta naamaani valkoiselle mobiililleni, meinasin jäädä auton alle. Otin tämän yhden ainoan kuvan keskellä suojatietä. Missä oli vihreät valot päällä. Ikävä kyllä ei minulle, vaan autoille.

Siitäpä sitten lähden tallustamaan kotiin ja kas vain! Mitäs nyt. No vedänpä siihen rähmälleni sitten. Oon useasti miettinyt, miten jollain ihmisolennoila voi olla niin huono koordinaatiokyky ja tasapaino, että oikeasti vetävät kokonaan naamalleen. Että eikö siinä nyt edes sitten vähän kättä voisi ottaa vastaan, tai jollain raajallaan korjata tilanne. Usein olen myös tirskunut, että HAHAA tuo tuolla kaatui. Ja nyt itse liu’uin ensin tyylikkäästi toisen polven varaan kuin tehden jotain suurempaakin kosintoelettä, jonka jälkeen valahdan toisen polven kautta kumoon. Tittidii! Suomalaisena nousen pikaisesti ja kärttyisesti ylös ja ensimmäinen mieleen juolahtava asia ei ole esim. että ”sattuikohan minuun” tai ”mihinkäs minä kaaduin”, vaan ”NÄKIKÖ KUKAAN” sekä ”TUO NÄKI, NYT ÄKKIÄ LIVOHKAAN”.

Kotona sitten olin niin pirun uupunut, että nukahdin vahingossa sohvalle tehdessäni kouluhommia ja olen tunnetusti hyvinkin äkäinen, kun herään myöhään illalla päikkäreiltä. Varsinkin suunnittelemattomilta sellaisilta. No, herään kärttyisenä ja epämotivoituneena polvi kipeänä. Salille olisi mentävä. Siinä sitten treenikamojani keräillessä syttyykin pieni lamppu, että HAA! En muuten voi nyt varmaan tehdä jalkatreeniä sittenkään tänään, koska tuohon polveen nyt sattuu. Että hehee, pitääkin varmaan tehdä joku kevyt hauistreeni.

image(72)

Matkalla salille kuitenkin Rihanna huutaa luurien kautta korvaani, että WORKWORKWORK ja laulajan painostamana kerään ajatuksiini kaikki mahdolliset motivaatiolauseet, jotka olen joskus kuullut ja jopa ne, joille aina jaksan naureskella. Silloin ei naurattanut. ”I can I will” kuulosti tänään enemmän kuin todella hyvältä ja sai katseeni lasittumaan taistelijamaisesti julmaan ilmeeseen. Ja sitten mennään! Ei tekosyitä! Ei turhia vikinöitä! Nyt painetaan! Nyt tai ei koskaan!

…joo hyvä idea. Vedinkin ihan kiitettävän etureisitreenin välittämättä polveeni kohdistuvasta kovasta särystä, vaikkakin hommaani hankaloittivat kaikki maailman ihmiset, jotka olivat päättäneet tulla juuri tänään juuri Wolffille treenaamaan juurikin jalkoja. Oliko tänään joku kansainvälinen jalkapäivä vai mitäs hommaa? Suunnittelin treenatessani oman yksityisen salin perustamista, jossa siis treenaisin tasan tarkkaan minä, ihan yksin. Taputtelin kuitenkin itseäni selkään äidillisesti onnistuneen treenin jälkeen. Kotiin päästyäni suoristin jalkani tietysti pöydälle löhötessäni sohvalla ja nyt kun kirjoittelen tätä sangen joutavaa höpinää, niin polvi ei anna myöten taipua kunnolla olleskaan. Jeaaah! Hyvähyvä.

image(73)

En tykkää tästä nyt!

Sanottakoon vielä, että olin hyvän treenin päätteeksi aatteissa palkita itseni hakemalla Subwaysta ruokaa ja astelinkin ihanan tuoksun perässä liikkeeseen, kunnes huomaan että jaajaa niinpä niin, no eihän mulla ole lompakkoa mukana. Että söinpä sitten hauskan päivän päätteeksi jääkaapistani kanaa. Kuivaa kanaa.

Ihan mahtava päivä. Mikään ei oikeasti ole huonosti, mutta silti kaikki on! Onko kellään muulla ikinä yhtä huonoja treenipäiviä? 😀

sonja

10 vastausta artikkeliin “Kun mikään ei vaan onnistu!”

  1. Ainakin kuva onnistui erittäin hyvin ja siitä on iloa meille lukijoille ;=)

  2. Tuo Subwayn väliinjääminen harmittaa kyllä ihan sikana sun puolesta, itselläkin aika monesti treenin jälkeen on vaan pakko hakee sieltä ruokaa koska oikeesti mikään ei oo parempaa ku Subwayn patongit kauheen rääkin jälkeen 😀

    Päikkärit olis ihania kun ne pysyis jossain 15-20 virkistävissä kauneusunissa. Jotkut torkkuu sen max puoli tuntia ja voimaantuu ja motivoituu ja jatkaa päiväänsä uudestisyntyneenä………. Vähän käy kateeks kun itse saattaa olla taju kankaalla 1-3h ja herätessä ärsyttää kaikki eikä yhtään kiinnosta lähteä mihinkään. Mulla ainakin päikkäreiden jälkeen on ihan makaroni olo ja ajatuskin kyykkytangosta niskassa meinaa musertaa. On se rankkaa.

    Toivottavasti sun polvi parantuu!

    • Joo, tuo Subwaytilanne oli kyllä raastava. Kun ne tuoksuukin niin hyvältä, yyh.. Päikkärit on kyllä kanssa ajatustasolla kiva juttu, mutta käytännössä useinkin katastrofi! Todella harvoin herää 20min jälkeen virkeänä ja hyvinvoivana, vaan useimmiten tosiaan järjettömän känkkäränkän saattelemana liian myöhään. 😀 Noh, eiköhän tämä tästä!

  3. No kait sie otit vahingon tänää takas ja menit lompakon kanssa subille? 😉
    Mie kävin tänää pitkästä aikaa ja elämäni ensimmäisen kerran otin 30cm sämpylän. ai että! Hyvi uppos miun epä-fitnessmahaan.

    Tsemppiä vielä nyt kuitenki 😉

    • Oijoi, hyvin uppoisi tännekkin kyllä! En tänään enää muistanut subihimoani, joten en ole kyllä hakenut. Mutta kiitos vaan sinun, nyt se himo tuli takasin, haha! 😀

    • Ilo oli minun puolellani 😀 Aini..muistinks kertoo, että se oli aika herkullistakii? Niin se subi..kanalla ja täysjyvällä… 😉

  4. Hah olipas hauska kirjoitus! 😀 Pitää sanoa että pidäm kirjoitustyylistäsi kovasti ja virheettömyys on plussaa kielipolisiille! 😀
    Eikös Wolf ylipäätään ole kuitenki naika iso sali, mitä olen ymmärtänyt vaikken siellä olekaan käynyt? :0 Tosin näin keväällä tuntuu että moni sali on täynnä =D

    • Hei, kiva kuulla! Olen itekin ärsyttävä kielipoliisi, joten hyvä, että oma tekstini on edes jokseenkin sujuvaa. 😀 Wolf on melko iso kyllä, ja onhan siellä tosi paljon erilaisia jalkavehkeitä. Itse vaan en käytä kuin parhaiksi havaitsemiani, ja jos ne kaikki on varattuna, niin sehän vasta ärsyttää! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta