Elämää erakkona

Tammikuun viimeisiä viedään. Mulla on sellainen kummallinen tilanne tänään, että oon kotona ihan yksin ilman mitään tulenpalavaa tekemistä. Tuntuu oudolta, ja takaraivossa jyskyttää, että oon satavarmaan unohtanut jotain. Että mun pitäis oikeasti olla nyt jossain 200km päässä tekemässä jotain kiireistä ja tärkeetä ja oon vaan unohtanut kokonaan. Koska eihän mulla ole tämmöisiä hetkiä, ettei muka olis mitään. Oon hämmentynyt.

Tämän päivän ainoa ohjelma on mennä kohta treenaan takareiskoja ja kympin maissa mennä leffaan (sinne en sentään yksin mene). Luin äsken muutamia blogeja ja jotenkin tuntui, että monessa paikassa puhuttiin nyt treenikavereista. Että onpa kivaa kun on kaveri, joka vähän painostaa salille niin saa paremmin tehtyäkin. On sitten mukava fiilis yhdessä pumpata. Naamani vääntäytyi kiristyneeseen ilmeeseen kun lueskelin näitä, koska en voi todellakaan eläytyä tällaisiin tilanteisiin. Treenikaveri? Yyh, kamalaa.

Oon tosi erakko treenaaja. Muistan, että silloinkin, kun kävin ryhmäliikunnoissa, en jotenkin pitänyt siitä ihmismäärästä. Että joo, ihan ok heilukaa vaan siinä, mutta älkää vaan tulko häiritsemään mun combat-potkujani!! Että varokaakin jos tuutte niin lähelle että kuulen teidän puuskutuksen. Olin siis todella luotu ryhmäliikuntaan. 😀 En pysty samaistumaan mitenkään sellaiseen ”yhteiseen jaettuun treenaamisen iloon”. Että ”onpa mukavaa, kun saatiin rakkaan kanssa käytyä lenkillä, feeling good”. No eikä tunnu hyvältä. Ketutti vaan kun se siinä hidasti matkaa! Heh. Salillakin näkee usein yhdessä treenaavia tyttöjä ja poikia ja itseäni jo katsellessakin alkaa ahdistamaan! Että joku siinä nyt sitten roikkuu koko ajan kintereillä,  teennäisesti lausahtelee ”jaksaajaksaa, painapaina” ja seisoo jatkuvasti vieressä, kun itse yrittäisin saada omia lihaksiani tekemään enemmän, kuin aivot haluavat. Kuulostaa ärsyttävältä.

image

Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä minä sinänsä ihmisitä pidän (toisinaan)! Ja kyllä satunnaisesti treenailenkin jonkun kanssa, ei siinä mitään. Se on ihan kivaa vaihtelua välillä, pystyy kehittämään ehkä omaa tekniikkaansa, kun joku harvemmin salilla sua katsellut arvioi suoritustekniikkaa ja saa ehkä vinkkejä uusista liikkeistäkin. Mutta yleensä ottaen haluan pitää treenini niin intensiivisinä ja omanlaisinani, että en siedä ketään lähettyvillä. Jotenkin se treenin aikana kehittyvä addrenaliini vielä voimistaa sellaista ärsyyntymistä, mikä tulee, jos joku hankaloittaa treeniäni.

Tuon oman mieheni kanssa treenaan toisinaan. Se jokseenkin onnistuu, koska tiedetään molemmat, miten toinen treenaa ja minkälaista apua tarvii (ja mitä ei todellakaan kannata tehdä). Tunnetaan toisemme. Mutta etenkin jalkapäivinäni kyllä usein vältän myös miespuolista apua. 😀 Jalkatreenin pilaaminen on nimittäin allekirjoittaneelle niin sydämen asia, että kyllä siitä viikon riita saadaan aikaan, jos sarjan varmistamisessa tapahtuu pienikin virhe. Ja ”virhe” ei siis aina kirjaimellisesti ole virhe, vaan ainoastaan minun mielestäni virhe. Kuten auttaminen liian lujaa, liian vähän, epätasaisesti, liian tasaisesti, kannustaen äänen, ei kannustaen ollenkaan. Virheet voivat olla moninaisia! Kun treenaa yksin omassa pienessä kuplassaan, epäonnistumisista tai mielen heikkoudesta voi syyttää vain itseään, ja se kyllä passaa. Tämän vuoksi varmaan mitkään joukkuelajitkaan eivät itselleni sopineet.

Omat sarjani ovat usein niin suunniteltujakin, että ei siihen auta kenenkään tulla häiritsemään. Mietin mielessäni, minkälaisen sarjan teen ja mihin osaan kroppaa haluan liikkeen keskittyvän ja sitten jos joku tulee, että ”noniin mää voin auttaa, mitäs tehään?”, niin siinäkö sitten alkaisin kertomaan yksityiskohtaisesti viiden minuutin ajatustyötäni, jotta voitaisiin treenata yhdessä? Haha, no siinähän se treeniaika sitten menisikin. Ja auta armias, jos tämä treenikaveri sitten UNOHTAISI, mitä olen juuri kertonut sarjan aikana. Että jos olen sanonut tekeväni 10 toistoa, lepääväni 7 sekuntia ja sen jälkeen tekeväni uudet 10 toistoa, niin hän muistaisikin lepohetken olevan 5 sec! Miettikääs sitä tilannetta, se vasta olisi hirvittävä!

Tämä erakkomaisuuteni on sinänsä tässä lajissa oikein hyvä ominaisuus. Koska loppupeleissä dieetin ja jokaisen treenin läpikäyminen on ihan jokaisen yksin kuljettava. Ei se valmentajakaan 24/7 ole auttamassa ja tukemassa, enkä edes haluaisi, että olisi. Kyllä tämä ihan oma maratoonini on, valmentaja ja muut tukijat ovat vain taustalla. Osalle ihmisistä on myös kovin tärkeää, että tukena on oma tiiminsä, joka kannustaa ja auttaa eteenpäin. Itse en pidä tätäkään kovin suuressa merkityksessä oman kehitykseni kanssa. Oma tiimini on aina ollut suurimmaksi osaksi Lahdessa, joten mulla ei ole ollut mitään mahdollisuuttakaan olla kovin tiiviisti tekemisissä, eikä se ole haitannutkaan. Kammotuksenihan ovat ryhmätreenit, joissa itseni lisäksi pitää keskittyä 20 muunkin tytön treenaamiseen, enkä saa uppoutua omiin ajatuksiini! On minulla kyllä pelot. 😀

Löytyykö muita erakkotreenaajia?

Kisasuunnitelmia

Tammikuu, tammikuu! Tammikuu ei ole pelkästään tipaton työmoraalinkeruu- ja pikkujoulukilojensulatustammikuu, vaan sillon myöskin täytynee koota jokseenkin ajatuksiaan uudesta, kuluvasta vuodesta ja suunnitella sen kulku. Ainakin fitnessurheilijoilla. Vuoden 2016 kisalisenssin ostoon on nimittäin aikaa enää viikko.

image(55)

Jokainen ihminen tietää sen hupaisan tilanteen, kun näkee pitkästä aikaa vanhan tuttavan ja pikaisen, usein myös kiusallisen, small talkin jälkeen sitä vain miettii, että mitä on tapahtunut. Joko tuttava on ottanut +20kg, laihtunut 20kg tai muuttunut jollain tavalla aivan eri ihmiseksi. Kun näkee ihmistä vain silloin tällöin, muutoksen huomaa selkeästi. Jokapäiväisessä kanssakäymisessä olevan ihmisen muutosta ei niinkään.

Minulle kävi eilen näin! Tosin, olin itse muuttujan asemassa. En ollut hetkeen nähnyt valmentajaani ja mukavan alkurupattelun jälkeen sain kuulla, että ”nojoo, kyllä mää vähän katoinkin, että on tyttö ottanut vähän massaa”. Jaajaa, nonniin.. 😀 Vitsiähän nämä meidän piikittelevät kommentit tietysti ovat, mutta onhan tässä totuudenkin siemen. Kyllähän täällä päässä on tullut kiloja otettua viime aikoina. Eikä se johdu siitä, että olisin pikkujoulu-uusi vuosi-akselin rellestänyt menemään kuin mikäkin. Tai siitä, että olisin nykyisin Arnoldsin kulta-asiakas. Ehei. Vaan siitä, että olen yksinkertaisesti syönyt todella paljon. Ihan puhdasta ruokaa, mutta todella paljon. Oon suunnitellut viime aikoina itse oman ruokavalioni, ja koska olen perusteellinen ihminen, en ole halunnut jättää sattuman varaan, että onko ravintoni varmasti plussalla kulutukseen nähden, vaan olen varman päälle vetänyt melkoisenkin suurilla määrillä. 😀 Samalla myös takaraivossa jyskyttää ajatus, että en halua seuraavalla dieetilläni vetää tonnin kaloreilla, joten koitan hilata nyt kalorimääräni pikkuhiljaa mahdollisimman ylös, jotta kroppa alkaisi polttaa rasvaa myös suhteellisen suurilla kaloreilla.

Ja kyllä, olen onnistunut! Onhan tämä yhtä työtä ollut, tämä syöminen. Ja nyt vähän tuntuu, että ehkä näin suuri plussalla oleminen ei ole oikeasti tarpeen. Että niin, ei ne lihaksen alut nyt ehkä kuitenkaan lähde juosten karkuun loikkimaan, vaikka jättäisi vähän sitä riisiä pois. Päinavastoin, olisi ehkä ihan mukavaakin, kun leuan alle ei alkaisi kertymään toista vastaavaa, vaan pysyisi kuitenkin ihan ihmisen näköisenä.

image(52)

Toisin sanoen hieman siistittiin ruokavaliotani eilen Sampon kanssa. Ihan siis vain muutama riisi sieltä ja kananmunan keltuainen täältä. Tämmöiset pienetkin tsekkaukset kuitenkin antavat itselleni jostain kummallisesta syystä lisäpontta. Varsinkin, kun nyt sain omatekemäni ruokavalion hyväksyttyä valmentajallani. Jes! Ehkä oikeesti osaan jo vähän tätä hommaa.

Tehtiin myös pikainen kuntotsekkaus ja yläkropan kehityksestäni sain kehuja. Jalkoja pitäisi saada vaan vielä enemmän. Aina vaan enemmän. Ne on kyllä ikuinen ongelma! Ihan häkellyin kun Lahdessa eräs mukava tiimiläiseni kehaisi, että ”sulla on jalat tosi hyvät”. Hämmennyin ja katselin taakseni, että kellekköhän se oikeen puhuu? Joka puolelle kuitenkin vaan tasaisesti lisää treeniä ja tosiaan jos sitä talvikerrostakin saisi vähän siistittyä, niin oisi kauheen kiva. Ainakin allekirjoittaneen mielestä! Enkä nyt siis väitä, että olisin jollain lailla pulska, tai ettenkö olisi tyytyväinen itseeni näin. Kyllä minä omasta vartalostani tykkään, mutta rehellisesti sanottuna viihdyn paremmin hieman vähemmällä rasvakerroksella. On parempi olla.

Ja se kisalisenssi. Niin mites nyt sitten sen kanssa. Antidoping-sopimuskin pitäisi nyt kirjoitella, jos sitä kisaamaan halajaisi tämän vuoden puolella. Ja kyllä, kyllä minä sen nyt päätin sitten allekirjoitella. Syksy on vielä yksi iso  kysymysmerkki, eikä omasta mielestäni olisi edes kivaa sinne asti vielä pohtia. Eihän sitä voi tietää, mitä tässä puolen vuoden aikana vielä tulee tapahtumaan, ei ainakaan omassa elämässäni ole mahdollista pohtia liian tarkasti niin pitkälle! Elämäni kun tuntuu olevan välillä yhtä pyörremyrskyä. 😀 Tosin ajoittaisten puuskien lomissa kuitenkin varsin mukavaa, lähinnä vain lämmintä tuulenvirettä. Voihan tosiaan olla, että en halua/ole valmis syksyllä kisaamaan. En halua mennä lavalle liian keskeneräisenä, enkä halua montaa stressaavaa elämäntilannetta päällekkäin. Se on kokeiltu jo ja todettu huonosti toimivaksi. Kisadieetti on kuitenkin sellainen rupeama, että haluan ja vaadin siksi ajaksi seesteistä elämää. Ei siitä muuten mitään tule, eikä tule mistään muustakaan.

image(53)

Nyt kun IFBB yllättää meitä kisaajia joka kulman takana uusilla kujeillaan, tällä hetkellä tosiaan syksyllä 2016 olisi junnukisat (toisin kuin aikaisemmin infottiin). Lisäksi olisi uusi beginners-sarja, johon voisin osallistua, ja jos sijoittuisin 3 parhaan joukkoon, pääsisin naisten avoimeen sarjaan kisaamaan SM-kullasta. Vaihtoehtoja olisi siis muutamakin syksyllä. Kuulostaa ihan kivalta. Jos kesällä tuntuu, että syksy on oikea hetki, niin sitten mennään kattomaan, mitä löytyy kehon rasvakerroksen alta! Jos taas ei tunnu oikealta, odotellaan kevääseen. Hienointahan on, että se on kaikki vain minusta kiinni. Minä saan päättää.

Erittäin motivoituneena kuitenkin tästä jatketaan eteenpäin ja toivottavasti tehdään myöskin tulosta tän kropan kanssa jossain välissä!

Kovaa treenitiistaita!