Urheilijoita isolla U:lla

Punttimimmi julkaisi hyvin mielenkiintoisen postauksen urheilija-määritelmästä. Kuka voi sanoa itseään urheilijaksi ja mikä määrittelee urheilijan? Tästäpä inspiroituneena aloin miettimään jälleen kerran koko fitneksen urheilulajin perustetta. Onko fitness urheilua? Näistä mietteistä tajusin pian, että hei, en ole muuten ikinä kirjoittanut tästä. Miten voi olla mahdollista? En ole ikinä kirjoittanut, onko fitness mielestäni urheilua? Olin aivan ällikällä lyöty ja olen edelleen! Tästähän on riehuneet Iltalehdet ja Aamulehdet ja Pirkot ja Pertit, miten minä olen voinut ohittaa näin makean aiheen? Miten minä, pätijäluonteellani, en ole tarttunut tilaisuuteen kertoa oma mielipiteeni, jota muutoin pukkaan jokaiseen mahdolliseen paikkaan? Olen hämmästynyt. Olenkohan ollut niin kyllästynyt koko aiheeseen, että en ole jaksanut edes vaivautua raapustamaan siitä? Voi olla. No, enpä ole enää!

Asetelmahan perinteisesti on ollut fitnesstytöt vastaan muu maailma. Paras asetelma! Varsinkin muuta kilpaurheilua harrastavat ovat tarttuneet aiheeseen kuin kala mehevään syöttiin ja riepotelleet fitnesstyttöjä pyörremyrskyn lailla. Tähän taas fitnessmuiggelit ovat vastanneet erinäisillä kootuilla selityksillän, ja vihdoin viime vuonna he saivat pistää omasta mielestään isonkin pisteen tälle touhulle: Valo Ry:n hallitus hyväksyi lajin kansallisen kattojärjestön IFBB Finland ry:n uudeksi valtakunnalliseksi jäsenjärjestökseen. Fitneksestä tuli siis virallisesti urheilulaji. Nyt saivat fitnesstytöt blogeissaan kertoa faktat pöytään ja loppuun lisätä ivallisen vinkkaus-hymiön! Jes!

Tappeluhan on ollut kuin mitäkin nopeatempoista tennistä seurattuna. Ja aina esiasetelma sama. Omasta mielestäni on ihan helkkarin hieno homma, että fitness saatiin virallisten urheilulajien piiriin. Se lisää tunnettavuutta ja kiinnostusta lajia kohtaan. Ja ehkä jopa arvostusta. Koska aivan kaltoinkohdeltuhan fitness on arvostuksen määrässä mitattuna. Vaikka oma vikammehan se on. Meidän, kilpailijoiden, vika.

pieni2Fitness athlete voi olla kuka vain. KUKA VAIN. Kuka vain voi perustaa Facebookkiin oman urheilijasivuston jo ennen ensimmäisiä kisoja, viedä lavalle paskan kunnon ja silti kutsua itseään urheilijaksi virallisen urheilulajin alla. Toki kuka vain on voinut aina tehdä näin esimerkiksi yleisurheilussa, mutta nykyään se on jotenkin paljon helpompaa. Liian helppoa. Fitness on tuonut urheilun kenen tahansa ulottuville. Osa käyttää sanaa #fitness pehmopornokuviensa taustana. Eikä siinä sinänsä mitään väärää, jokainenhan lisäilee itsestään sosiaaliseen mediaan ihan mitä kuvia lystää. Mutta että sotketaan fitness ja pehmoporno. Yyh. Miten voimme olettaa, että kukaan ottaa fitnestä todesta ja pitää oikeana urheiluna kun kilpailijat käyttäytyvät kuin hiiret kissojen lomaillessa? Miten voimme olettaa, että saamme arvostusta, kun tytöt lähtevät kilpailemaan olemattomalla urheilu- tai edes salitaustalla, ottavat valmentajan ja päättävät mennä kisaamaan kolmen kuukauden jälkeen salitreenin aloittamisesta ja huutavat sen jälkeen koko kansalle olevansa athleteja? Enkä sano, että olisin itsekään kovinkaan paljon parempi ollut. Kyllä minäkin olin vähän liian innoissani aluksi ja jos olisin nolostuva ihminen, ehkä hieman jopa nolottaisi.

Nämä ovat kuitenkin lajin lieveilmiöitä ja valitettavasti näitä löytyy aina. Minulle henkilökohtaisesti on ihan yksi lysti, miten kukakin toimii. Mutta jos miettii suurempaa kokonaisuutta, tämäntyyppinen nolohko toiminta ei tee fitneksestä yhtään enempää urheilua, päinvastoin. Onni onnettomuudessa on kuitenkin se, että ihmiset, jotka lähtevät soitellen sotaan ja kuluttavat kaiken aikansa urheilija-tittelin maailmanlaajuiseen levittämiseen, usein ovat niitä, jotka jäävät häntäsijoille ja sen jälkeen pistävät hanskat tiskiin.

Jos mietin tosissaan kilpailevia fitnessedustajia, en voisi kutsua ketään enempää urheilijoiksi. Kaikki arvostukseni on heillä, jotka tekevät tätä hommaa vuodesta toiseen. Mielestäni tämä on uskomattoman hienoa urheilua. Vaativaa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mielestäni ihan joka ikisen ihmisen pitäisi käydä kisadieetin kaltainen ajanjakso elämässään läpi, niin kliseisesti opettavaista aikaa se on. Se on sitä aikaa, kun oppii, mikä on tärkeää, kun karsii kaiken turhan pois.

bodyFitnesskisaaja ei ole fitnesskisaaja vain kisapäivän ajan. Vaikka omista kisoistani on yli vuosi aikaa ja tuleviin kisoihin on vuosi, elän joka päivä fitnestä. Elän joka päivä tavoitteideni mukaisesti. Ruokailuni, unirytmini ja liikuntani on joka päivä sen mukaista, että se valmistaa minua seuraavaan kisakauteen ja niihin tähtäimiin, mitä olen itselleni asettanut. Tämä on pitkäjänteistä puuhaa, eikä irtoripset liity tähän hommaan millään lailla, kuin sen yhden päivän niistä kaikista muista 364 päivästä. Muutoin tästä on irtoripset kaukana.

Ymmärrän erittäin hyvin eriävien mielipiteiden edustajia. Jos miettisin itse, että olisin ikäni harrastanut pituushyppyä, kyllä mua ihan varmasti sapettaisi, että keikistelyä bikineissä sanotaan urheiluksi. Ihan varmasti sapettaisi. Kun itse hyppisin ja kävisin salilla kaiket päivät yltä päätä hiessä. Silloin kun en tietäisi, että aivan samantyyppiseltä näyttävät myös fitness-urheilijat kaikkina kisapäivän ulkopuolisina päivinä. Se, miten jokainen kilpailija treeninsä tekee, on yksilöllistä, mutta se, että fitnesskilpailija hengästyy kävellessä, on kyllä yleensä ottaen urbaanilegenda. Punttitreeni kasvattaa kuntoa itse asiassa uskottua paremmin ja sen lisäksi lähes jokainen tosissaan hommaa tekevä tekee myös muuta treeniä, kuin pelkkää 3×10 kyykkyä. Se, että kilpailijat olisivat huonossa fyysisessä kunnossa, ei pidä yleensä ottaen todellakaan paikkaansa.

Fitnesslavalla ei tehdä urheilusuoritusta. Siellä ei ole mittaa, joka mittaa pisimmän hypyn tai pisimmälle työnnetyn kuulan matkan. Siellä vain arvostellaan fysiikkaa. Sinänsähän se on kauneuskilpailu. Ei urheilulaji. Ymmärrän tämän oikein hyvin, enkä oikeastaan itsekään ole pitkien pohdintojenkaan jälkeen päässyt aivan selkeäviivaiseen lopputulemaan omasta näkemyksestäni fitneksen kategoriasta. Onko se urheilulaji? Virallisesti on, mutta mielestäni ehkä ei. Kyllä omasta mielestäni urheilulajin määritelmä on se, että kilpatilanteessa tehdään itse urheilusuoritus. Kyllähän joku toki voisi pitää toki epäinhimillisten asentojen vääntöäkin urheilusuoritukseksi, hah.

bikiniEn siis pidä itse fitnestä urheilulajina, vaan lähinnä kauneuskilpailuna, mutta fitneksen edustajia kylläkin vakavasti otettavina urheilijoina. Ylipäänsäkään en ymmärrä, miksi kilpailijat niin läpi kiven haluavat hakata fitnesskisaamisen päälle ”urheilulaji”-logon. Tekeekö se tästä jotenkin arvostetumpaa? Tai toisinpäin, onko fitness ilman urheilulajin logoa vähemmän arvostettavaa? Ei mielestäni. Oli kyseessä sitten jonkun mielestä kauneuskilpailu, tai jonkun mielestä urheilulaji, tekeminen on aivan samaa. Tämä hommahan ei siitä muutu. Ainakaan oman arvoasteikkooni nimike itsessään ei vaikuta, vaan se, minkälainen työmaa tähän kilpailuun ryhtyminen on.

Suurimmalla osalla fitness-urheilijoista on päämääriä, tavoitteita, seuraavat kilpailut jo mieleen piirrettyinä. Suurin osa on erittäin kilpailuhenkisiä, enkä itse henkilökohtaisesti edes ymmärrä, miksi kukaan lähtee mukaan kilpaurheiluun, jos ei olisi. Taustalla oleva työ vaatii hyvin pitkiä aikoja, jotta voi näyttää sen yhden päivän tähdeltä. Milloinkaan ei olla valmiita, milloinkaan ei voitaisi parantaa ja milloinkaan ei saada sitä kilpailunhimoa tyydytettyä. Peli on hyvin raakaa ja se pitää tietää, kun päivät pitkät kerää kaiken motivaation treeneihinsä. Lavalta saattaa saada lähtöpassit muutaman minuutin jälkeen. Ja siihen pisteeseen on usein tehty monen vuoden työ sekä vedetty puolen vuoden kisadieetti läpi. Näinhän se on kaikissa lajeissa. Kova työmäärä saattaa hukkua kuin tuhka tuuleen pienessä hetkessä.

Fitnesskilpailu kysyy lisäksi melkoisen rautaista itseluottamusta ja henkistä kypsyyttä. Puolialastoman kroppansa koko kansan eteen tuominen ei ole mikään helppo nakki, eikä sen jälkeinen kunnon usein ilkeämielinen kunnon ruotiminenkaan ole niitä lajin parhaita osuuksia. Enkä toki sano, etteikö mikään muu urheilu kuluttaisi henkisiä voimavaroja, mutta tämäntyyppistä arvostelun painetta muissa lajeissa ei juuri joudu kokemaan.

pieniKilpailijat tietävät nämä kaikki faktat. Pelin hengen, pelin raakuuden ja sen, että fitness kilpalajina ottaa paljon. Ja silti he tekevät sitä. Ja silti he nauttivat siitä. Vaikka kilpalajimme ei omasta mielestäni ole urheilulaji, olemme silti urheilijoita isolla U:lla.

sonja

12 vastausta artikkeliin “Urheilijoita isolla U:lla”

  1. Antaa karavaanin kulkea ja koirien räksyttää. Eihän fitnessityypitkään hauku muiden lajien harrastajia ja heidän identieettiään.

  2. ”…Enkä toki sano, etteikö mikään muu urheilu kuluttaisi henkisiä voimavaroja, mutta tämäntyyppistä arvostelun painetta muissa lajeissa ei juuri joudu kokemaan.”

    Pakko tarttua tähän kohtaan. On totta, että useissa muissa lajeissa ulkonäön arvostelua ei ole tai se ei ole pääosassa. Johtuen lähinnä siitä, että urheilulajissa on kuitenkin pääosa urheilusuorituksessa. Toisin kuin esimerkiksi bikini fitneksessä, joka on lähinnä kauneuskilpailu. Fitneksessä ollaan kuitenkin siinä mielessä arvostelupaineiden osalta ”onnellisessa” asemassa, että onnistumisesi kilpailussa ei ole yhdestä virheestä kiinni. Tarkoitan tällä sitä, että kisaan on aikaa valmistautua niin kauan kuin haluaa, kuntohan on rakennettu jo ennen kilpailua. Toisin kuin urheilun arvostelulajeissa kuten telinevoimistelussa tai taitoluisteluissa, joissa yksi virhe voi romahduttaa koko sijoituksen. Paineen alla ollaan mielestäni paljon rankemmin kuin fitneksessä, jossa oma epäonnistuminen suorituksessa on kuitenkin pitemmän aikavälin asia verrattuna yksittäiseen epäonnistumiseen. Poseerauksissa epäonnistumista en edes käsitä, se on vähän sama asia kuin futaaja unohtaisi pelin ajaksi, miten palloa potkaistaan.

    En ole koskaan ymmärtänyt fitnessharrastajien halua määritellä itsensä urheilijoiksi. Olen itse kilpaurheillut eri lajeissa ja niin joukkue- kuin yksilölajeissa koko elämäni enkä ole ikinä kokenut tarvetta määritellä itseäni urheilijaksi. Tälläiseen ilmiöön olen törmännyt ainoastaan fitneksen parissa. Lisäksi kaiken maailman fitnespiireissä yleiset mentaalivalmentajat ovat kyllä uusi ilmiö minulle, nämäkin näyttäisivät olevan fitneksen lieveilmiöitä.

    Kirjoitukseni ei ole tarkoitus hyökätä sinua vastaan vaan tuoda omia mielipiteitäni esille. Kirjoitat mielestäni lajin harrastajana järkeviä ajatuksia ja lajin harrastajat voivat varmasti samaistua kirjoitukseesi 🙂

    • Heippa! En toki ota hyökkäyksenä, kiva kun kommentoit!

      Huomaan kyllä, että katsot fitnessurheilua hyvin korkealta alaspäin ja se näkyy tekstissäsi. Ja toki saat ajatella aivan kuten haluat, ei se minulta pois ole. Kerrot kuitenkin, ettet ole ikinä fitneksessä kilpaillut, joten eri lajien henkisen paineen lujuudesta lienee turha taistella. Toki oma lajihan aina on se vaativin, eikö? 😉

      Fitnessurheilijat ovat ikävä kyllä joutuneet tilanteeseen, jossa usein tulee halu määritellä itsensä urheilijaksi. Tämä johtuu juuri vähättelijöiden asettamista paineista todistella itseään. Tokihan ehkä pitäisi antaa ”karavaanin kulkea jne.” kuten ylemmässä kommentissa todettiinkin, mutta itse tykkään tällaisia asioita pohtia ääneen blogissani. Minä taas puolestani en ole ikinä ymmärtänyt sitä, mikä tarve muiden kilpaurheilun edustajien on painaa fitnessurheilijoita alas. Eikö aitoa kilpaurheilumieltä olisi ennemminkin tukea jokaisen vaativan lajin kilpailijaa, sen sijaan, että täytyy joka välissä latistaa?

  3. No ei se ole urheilua, vaikka kovaa treeniä vaatiikin. Pianon tai vaikka rumpujen soittaminen vaatii hirveästi harjoittelua, kuntoa, kestävyyttä, taitoa yms. mutta siltikään se ei ole urheilua. Urheiluun liittyy aina se nopeammin, voimakkaammin, pidemmälle, korkeammalle jne. aspekti.

    Bikineissä keikistely ei ole urheilua, vaikka siihen kuntoon pääseminen vaatii kurinalaista elämää ja sitoutumista tavoitteeseen.

    • Niin, enkös itsekin kirjoittanut, ettei fitness mielestäni ole urheilulaji? 😀 Sinänsä toki kilpailujen valmistava treeni eroaa pianon soitosta siten, että se toki ON urheilua. 😀 Tai ainakin omaan käsitykseeni salitreeni sekä juoksu/muu hikitreeni on urheilua. Korjaa, jos olen väärässä.

    • Liikuntatieteellissä tiedekunnassa Jyväskylässä opetettiin, että urheiluun liittyy AINA kilpailua, kaikki muu on kuntoilua. Kyseessä on siis kuntoilu, jonka tuloksia pällistellään lavalla.

    • Ja se että lavalla pällistely on kilpailua ei riitä – nimenomaan kilpailun on liityttävä LIIKUNTASUORITUKSEEN! Fitness EI OLE urheilulaji.

    • Kylläpä tunnut olevan hermona. Etkö lukenut ollenkaan, vai etkö ymmärtänyt? Jommassa kummassa tuntuu olevan nyt häikkää, joten tiivistyksenä sinulle, että mielestäni fitness ei ole urheilulaji.

      Tosin minun, tai kenenkään muunkaan mielipide toki ei paljoa paina, kun se kuitenkin virallisesti urheilulajiksi on määritelty. Opetettiinko siellä Jyväskylässä, miksi tämä on virallistettu, kun EI KERRAN OLE URHEILULAJI? 😀

    • Sonja, en väittänytkään sinun väittäneen niin (tämä on ikuinen väittely ja lopetetaan se tähän). Ylipäätään ihmiset kertovat ”urheilleensa” käytyään lenkillä tai salilla. Se ei ole urheilua, se on kuntoilua. Olipas hassun hauskaa leikkisää läpänheittoa sinulta. Jyväskylässä ei todellakaan keskitytä tai puhuta fitneksestä muutenkaan, tai ei ainakaan silloin kun opiskelin siellä eli pari vuotta sitten. Koulutus on liian pitkä työllisyysnäkymät huomioiden ellei halua olla reippaasti ylikoulutettu personal trainer (jep offtopic).

  4. Tosi hyvää pohdintaa Sonja, oon sun kanssa samaa mieltä!! 🙂 Pisti silmään Marian kommentissa tämä kohta:

    ”Poseerauksissa epäonnistumista en edes käsitä, se on vähän sama asia kuin futaaja unohtaisi pelin ajaksi, miten palloa potkaistaan.”

    On tosiaan aika mielenkiintoista, että esiintyminen kun on se kilpailusuoritus mitä fitnesskisoissa tehdään jos verrataan muihin urheilulajeihin, niin silti jotkut ovat ihan pihalla…

    • Kiitos! 🙂 Hehe, niinpä. Mun mielestä typerintä, mitä voi tehdä, on se, että treenaa hampaat irvessä itsensä hyvään kondikseen ja sitten ei ole vaivautunut opettelemaan poseerauksia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta