Miksi kaikki on aina syömishäiriötä?

Olen tässä viime aikoina kiinnittänyt huomiota tiettyyn asiaan. Siihen, miten kaikki keskimääräistä vähempi tai keskimääräistä enempi leimataan häiriöksi. Kaikki, mikä poikkeaa keskiarvosta, on sairautta. Yleisimmin syömishäiriötä. Kun kilpailee, on sairas. Kun syö tarkasti, on sairas. Kun syö paljon kerralla, on sairas. Kun syö vähän kerralla, on sairas. Kun treenaa ulkonäön vuoksi, on sairas. Kun treenaa päästäkseen hyvään fyysiseen kuntoon, on sairas. Aina! Aina ollaan sairaita.

Nämä viimeaikaiset ajatukseni kiteytyivät erääseen blogikirjoitukseen, missä bloggaaja kertoi syövänsä sitten kunnolla, kun herkuttelee. Superkommentoijat pääsivät jälleen vauhtiin:

”En ihan ymmärrä miten ahmiminen voisi olla kenellekään ’normaalia’ olipa henkilo sitten ylipainoinen tai hoikka. Selkeästi ollaan ongelmissa jos pitää syodä kilo karkkia tms. eikä vain muutamaa karkkia. Ja eihän kenenkään vatsa kestä sitä että yritetään syodä ’puhtaasti’ ja sitten yhtäkkiä paljon lisäaineita ja sokeria. Mutta itse voin ihan hyvin olla ilman karkkia eikä sitä tarvitse koskaan ahmia. Ahmiminen on kyllä oire siitä, että kaikki ei ole kunnossa.”

image(23)Leimaaminen menee aina tietyllä kaavalla. Kaava saattaa muuttua hieman aihepiirien välillä, mutta suhteellisen selkeäviivaisesti leimaaminen kehittyy tällä tavalla:

  1. Syyttäminen. Tuo, mitä teet, ei ole normaalia. Normaalit ihmiset eivät tee noin.
  2. Mukaystävällinen neuvominen. Kannattaisi hakeutua hoitoon, tai ainakin lopettaa haaveet asiasta X.
  3. Itsensä jalustalle nostaminen. ITSE en ikinä tekisi noin, en voi edes ymmärtää, miten voit ajatella noin.

Syömishäiriöitä, mielenhäiriöitä, kehon häiriöitä on maailmassa paljon. Valitettavan paljon. Ne ovat jokainen yksilöllisiä sairauksia, henkilökohtaisia ja yleensä ottaen arkoja aiheita. Mitä ne eivät ole? Ne eivät ole aiheita, joita joku kotipsykologi voi kenenkään blogin tai kirjoitusten perusteella diagnosoida. Ymmärtävätkö kommentoijat edes, kuinka vakavia sairauksia nämä ovat, joita he kepeästi heittelevät ilmoille? Nämä kommentit eivät oikeasti ole mitään kaunista välittämistä ja huolta, vaan ihan silkkaa ilkeyttä. Kukaan hyvää hyvyyttään huolehtiva ei kommentoi kellekkään, että ”tuo sinun touhusi on sairasta”.

Mä aina välillä mietin, ketä nämä ihmiset oikeasti ovat? Minkälaisia ihmisiä he ovat, mistä he nauttivat? Mitä he tekevät työkseen? Mikä saa heidät onnelliseksi ja mikä saa kommentoimaan blogeihin? Minkälainen olo heillä on kotidiagnoosin antamisen jälkeen? Mietin heitä toisinaan paljonkin. Onko nämä ihmiset täysin keskimääräisen normaaleita? Normaalia mielestäni ei voi mitenkään muuten määrittää, kuin keskiarvoisella käyttäytymisellä ja tilastoilla. Keskimääräisiä. Sellaisiako he ovat? Ihmisiä, jotka ovat keskimääräisen hyviä, syövät keskimääräisen tavallisesti, liikkuvat keskiarvojen mukaan. En näe enkä kuule tällaisista ihmisistä ikinä tosielämässä, enkä ole kenenkään kuullut sanovan kellekkään päin naamaa, että oletpa sairas yksilö. Missä nämä ihmiset piileskelevät?

image(24)Joka ikisestä ihmisestä löytyy joku diagnosoitava ongelma, jos niin haluaa. Oikeasti. Kuka voi väittää olevansa täällä täysin normaali? Täällä hullussa maailmassa? Kuka ei omaa jotain outoja piirteitä tai tee asioita, jotka keskimääräisesti katsottaisiin kummallisiksi? Minä voin nostaa molemmat kädet pystyyn.

Minä kuuntelen volat täysillä Tiktakin vanhoja biisejä, kun olen surullinen. Minä syön herkkupäivinä itseni aivan kipeäksi ähkystä ja taas toisinaan syön millintarkasti ruokavalion mukaan. Minä haaveilen upeasta vartalosta ja kisaan fitneksessä. Minä haaveilen toisinaan elämästä yksinäisellä saarella, missä ei ole minkäänlaista sivistystä. Minä haluan kontrolloida kaikkea. Omaa elämääni ja mieluiten muidenkin. Saan kohtauksen, jos tuolit eivät ole suorassa. Minä treenaan välillä niin, että luulen kuolevani. Minä en pidä perhosista. Mulla on tarve tehdä asioita kolme kertaa. Koskea kolme kertaa asioihin, taputtaa kolme kertaa ja pilkkoa peruna kolmeksi palaksi. Mulla on notkoselkä. Mun kroppa on toispuoleinen koska ylävartalo kääntyy oikealle. Mulla on tarve tehdä asiat molemmilla puolillani. Jos avaan oven vasemmalla kädellä, mulla on usein tarve koskea oveen myös oikealla. Muuten on toispuoleinen olo.

Diagnosoikaa siitä. Itse löydän monta ongelmakohtaa, jos haluaisin vääntämällä vääntää. Jos joku silti tulisi minulle sanomaan, että hei, tiesitkö miten paljon sulla on ongelmia, nauraisin. Mulla on hyvä olla näin.

image(21)Onhan se tosi ihanaa. Kokea olevansa tärkeä. Mustakin on ihanaa arvostella Idolssin laulajien ääntä ja leikkiä tuomaria. Musta on ihanaa kuvitella olevani jonkin sortin ammattilainen fitneksen saralla ja arvioida kisakuntoja. Kukapa ei tykkäisi leikkiä tärkeää. Mutta oikeasti. Jättäkää ne syömishäiriölataukset. Ne on todella loukkaavia. Vaikka jolla kulla oikeasti ongelmia olisikin, se on henkilökohtainen asia. Ei se, että bloggaaja kirjoittaa avoimesti elämästään, anna kellekkään oikeutta loukata omien pikku päätelmiensä kanssa. Varsinkaan ilman muuta tietoa, kuin blogi. Eihän pelkkä koulussa näyttäytyminenkään anna oikeutta koulukiusata.

Eikä kaikilla ole todellisia ongelmia. Vaikka olisikin kummallisia piirteitä. Ei mulla ole syömishäiriötä, vaikka toisinaan rakastan ahtaa itseni täyteen pullaa. Eikä mulla ole mielialahäiriötä, vaikka toisinaan olen seesteinen kuin kala vedessä ja toisinaan karjun kuin leijona.

Normaalia torstain jatkoa! 😉

sonja

8 vastausta artikkeliin “Miksi kaikki on aina syömishäiriötä?”

  1. Hyviä pointteja! Kuten johonkin blogiin muutama päivä sitten kommentoin, mulla on tapana syödä itseni ähkyyn kasviksia ja vihanneksia. Se on vaan mun persoonallinen tapa, mutta kerran luin jostain että sekin on oikeastaan ahmimisHÄIRIÖN yks muoto. Aijjuu okei, luulin voivani hyvin mutta höpöhöpö, syömishäiriöisiähän tässä ollaan! 😉
    p.s. Jos otat suoran lainauksen toisen blogitekstistä, on asiallista mainita tarkka lähde.

    • Heh, näinpä. Ihan niinkuin kaikki ihmisen ominaisuudet selitettäisiin vain erilaisilla diagnooseilla. Aika surullista oikeestaan. Sairaus kuitenkin yleensä on sellainen asia, josta toivotaan pääsevän eroon. En minä halua eroon kontrollifriikkeydestäni tai herkkujen himostani! 😀

      Tuosta lainauksesta, olet oikeassa, yleensä aina mainitsenkin lähteet. Tuo kursivoitu kommentti oli tosiaan anonyymin kirjoittama, että sinänsä kirjoittajan tietoja ei ole. Kyseistä blogia en halunnut linkata tähän, koska en halua yhdistää blogia ja tätä tekstiäni toisiinsa. Se toimi vain ajatuksen antajana. 🙂

  2. JUST tulin blogin X herkkuöveripostauksen kommenttiboksista sattumalta tähän tekstiin. Ja kummastelin itse ihan samaa asiaa.. Nykyisin tuntuu että lupa kommentoida laihoja/treenaavia ihmisiä on täysin eri kuin esim. lihavien. Itselläni on ollut syksyn mittaan ongelmia syömisen kanssa ja olen törmännyt Todella monesti (esim suvun ruokapöydässä tai kaveriporukalla tavatessa) siihen että joku alkaa ääneen laukoa ”oletpa laihtunut näytät ihan kukkakepiltä nyt alahan syödä”. TÄH?! miksi lihavalle vastaavanlainen kommentti on täysin kiellettyä ( ;koska muiden paino ei kuulu yleisiin keskusteluihin) mutta laihalla tätä ei tajuta. Sama näissä syömishäiriö kommenteissa. Ei niitä vaan sanota, varsinkin kun myös syömishäiriöiseksi / anorektiseksi leimaaminen voi myös satuttaa. Hyvä postaus !

    • Heippa ja kiitos kommentista! Oon täysin samoilla linjoilla. Tästä hoikkien ihmisten haukkumisesta kirjoitinkin hetki sitten tässä postauksessa. Ihan vastaavia ajatuksia kuin sulla. 🙂 Laihoja ihmisiä pidetään yleisesti itsevarmempina kuin lihavempia, arvostelu voi poikia myös osaltaan sen vuoksi. Mene ja tiedä.

  3. Vitsi, sun blogia on niin kiva lukea kun joku fitness-maailmassa elävä osaa pukea sanoiksi sen, mitä niin monet ajattelee, sulla on ihan älyttömän fiksuja pointteja!

    Psyykkisissä häiriöissähän on enemmän tai vähemmän kaikissa diagnostisena kriteerinä toimintakyvyn häiriintyminen, eli kuinka paljon joku asia haittaa omaa elämää tai vaikuttaa negatiivisesti esimerkiks töissä tai sosiaalisissa suhteissa toimimiseen. Totta kai aina voi miettiä, miks on tarve tehdä asioita kolme kertaa mut jos se ei varsinaisesti sun elämää lamauta tai aiheuta suurta ahdistusta ni on ihan turhaa alkaa miettimään, onkohan siinä taustalla joku vakava mielenterveyden häiriö.

    Ei puolen kilon irttaripussin kerralla vetäminen varmasti kenenkään kropalle hyvää tee, mut jos se on satunnaista ja siitä ei seuraa muuta haittaa kun ohimenevä mahakipu ja pieni morkkis niin ei se kenenkään elämää kaada. Se ei välttämättä oo optimaalisen terveellistä toimintaa, vaan se on elämää.

    • Voi, kiitos kovasti! Kiva kuulla, että mun jorinoita jaksaa lukeakin. 🙂

      Aika harva täällä tosiaan optimaalisen tervettä elämää elää, vaikka niin väittääkin. Se on jotenkin kummallista, että ihmisillä on niin kova tarve tehdä toisen käyttäytymisestä sairasta ja epänormaalia ja omaa toimintaansa perustella sillä, että se on normaalia. Kai se kertoo kovasta pelosta, että leimataan oma toiminta sairaaksi. Omien epänormaaliuksieni kanssa pystyn tosiaan elämään, ja itse asiassa ne on mielestäni vain hauskoja erityispiirteitä. Tylsää, jos kaikki olisivat vain samanlaista massaa. 🙂

  4. Niin hyvin taas kirjotettu! Hyvä että joku aina kirjoittaa ne ajatukset mitä minä (ja ehkä moni muukin ajatellaan muttei osata pukea sanoiksi) 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta