Urheilijoita isolla U:lla

Punttimimmi julkaisi hyvin mielenkiintoisen postauksen urheilija-määritelmästä. Kuka voi sanoa itseään urheilijaksi ja mikä määrittelee urheilijan? Tästäpä inspiroituneena aloin miettimään jälleen kerran koko fitneksen urheilulajin perustetta. Onko fitness urheilua? Näistä mietteistä tajusin pian, että hei, en ole muuten ikinä kirjoittanut tästä. Miten voi olla mahdollista? En ole ikinä kirjoittanut, onko fitness mielestäni urheilua? Olin aivan ällikällä lyöty ja olen edelleen! Tästähän on riehuneet Iltalehdet ja Aamulehdet ja Pirkot ja Pertit, miten minä olen voinut ohittaa näin makean aiheen? Miten minä, pätijäluonteellani, en ole tarttunut tilaisuuteen kertoa oma mielipiteeni, jota muutoin pukkaan jokaiseen mahdolliseen paikkaan? Olen hämmästynyt. Olenkohan ollut niin kyllästynyt koko aiheeseen, että en ole jaksanut edes vaivautua raapustamaan siitä? Voi olla. No, enpä ole enää!

Asetelmahan perinteisesti on ollut fitnesstytöt vastaan muu maailma. Paras asetelma! Varsinkin muuta kilpaurheilua harrastavat ovat tarttuneet aiheeseen kuin kala mehevään syöttiin ja riepotelleet fitnesstyttöjä pyörremyrskyn lailla. Tähän taas fitnessmuiggelit ovat vastanneet erinäisillä kootuilla selityksillän, ja vihdoin viime vuonna he saivat pistää omasta mielestään isonkin pisteen tälle touhulle: Valo Ry:n hallitus hyväksyi lajin kansallisen kattojärjestön IFBB Finland ry:n uudeksi valtakunnalliseksi jäsenjärjestökseen. Fitneksestä tuli siis virallisesti urheilulaji. Nyt saivat fitnesstytöt blogeissaan kertoa faktat pöytään ja loppuun lisätä ivallisen vinkkaus-hymiön! Jes!

Tappeluhan on ollut kuin mitäkin nopeatempoista tennistä seurattuna. Ja aina esiasetelma sama. Omasta mielestäni on ihan helkkarin hieno homma, että fitness saatiin virallisten urheilulajien piiriin. Se lisää tunnettavuutta ja kiinnostusta lajia kohtaan. Ja ehkä jopa arvostusta. Koska aivan kaltoinkohdeltuhan fitness on arvostuksen määrässä mitattuna. Vaikka oma vikammehan se on. Meidän, kilpailijoiden, vika.

pieni2Fitness athlete voi olla kuka vain. KUKA VAIN. Kuka vain voi perustaa Facebookkiin oman urheilijasivuston jo ennen ensimmäisiä kisoja, viedä lavalle paskan kunnon ja silti kutsua itseään urheilijaksi virallisen urheilulajin alla. Toki kuka vain on voinut aina tehdä näin esimerkiksi yleisurheilussa, mutta nykyään se on jotenkin paljon helpompaa. Liian helppoa. Fitness on tuonut urheilun kenen tahansa ulottuville. Osa käyttää sanaa #fitness pehmopornokuviensa taustana. Eikä siinä sinänsä mitään väärää, jokainenhan lisäilee itsestään sosiaaliseen mediaan ihan mitä kuvia lystää. Mutta että sotketaan fitness ja pehmoporno. Yyh. Miten voimme olettaa, että kukaan ottaa fitnestä todesta ja pitää oikeana urheiluna kun kilpailijat käyttäytyvät kuin hiiret kissojen lomaillessa? Miten voimme olettaa, että saamme arvostusta, kun tytöt lähtevät kilpailemaan olemattomalla urheilu- tai edes salitaustalla, ottavat valmentajan ja päättävät mennä kisaamaan kolmen kuukauden jälkeen salitreenin aloittamisesta ja huutavat sen jälkeen koko kansalle olevansa athleteja? Enkä sano, että olisin itsekään kovinkaan paljon parempi ollut. Kyllä minäkin olin vähän liian innoissani aluksi ja jos olisin nolostuva ihminen, ehkä hieman jopa nolottaisi.

Nämä ovat kuitenkin lajin lieveilmiöitä ja valitettavasti näitä löytyy aina. Minulle henkilökohtaisesti on ihan yksi lysti, miten kukakin toimii. Mutta jos miettii suurempaa kokonaisuutta, tämäntyyppinen nolohko toiminta ei tee fitneksestä yhtään enempää urheilua, päinvastoin. Onni onnettomuudessa on kuitenkin se, että ihmiset, jotka lähtevät soitellen sotaan ja kuluttavat kaiken aikansa urheilija-tittelin maailmanlaajuiseen levittämiseen, usein ovat niitä, jotka jäävät häntäsijoille ja sen jälkeen pistävät hanskat tiskiin.

Jos mietin tosissaan kilpailevia fitnessedustajia, en voisi kutsua ketään enempää urheilijoiksi. Kaikki arvostukseni on heillä, jotka tekevät tätä hommaa vuodesta toiseen. Mielestäni tämä on uskomattoman hienoa urheilua. Vaativaa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mielestäni ihan joka ikisen ihmisen pitäisi käydä kisadieetin kaltainen ajanjakso elämässään läpi, niin kliseisesti opettavaista aikaa se on. Se on sitä aikaa, kun oppii, mikä on tärkeää, kun karsii kaiken turhan pois.

bodyFitnesskisaaja ei ole fitnesskisaaja vain kisapäivän ajan. Vaikka omista kisoistani on yli vuosi aikaa ja tuleviin kisoihin on vuosi, elän joka päivä fitnestä. Elän joka päivä tavoitteideni mukaisesti. Ruokailuni, unirytmini ja liikuntani on joka päivä sen mukaista, että se valmistaa minua seuraavaan kisakauteen ja niihin tähtäimiin, mitä olen itselleni asettanut. Tämä on pitkäjänteistä puuhaa, eikä irtoripset liity tähän hommaan millään lailla, kuin sen yhden päivän niistä kaikista muista 364 päivästä. Muutoin tästä on irtoripset kaukana.

Ymmärrän erittäin hyvin eriävien mielipiteiden edustajia. Jos miettisin itse, että olisin ikäni harrastanut pituushyppyä, kyllä mua ihan varmasti sapettaisi, että keikistelyä bikineissä sanotaan urheiluksi. Ihan varmasti sapettaisi. Kun itse hyppisin ja kävisin salilla kaiket päivät yltä päätä hiessä. Silloin kun en tietäisi, että aivan samantyyppiseltä näyttävät myös fitness-urheilijat kaikkina kisapäivän ulkopuolisina päivinä. Se, miten jokainen kilpailija treeninsä tekee, on yksilöllistä, mutta se, että fitnesskilpailija hengästyy kävellessä, on kyllä yleensä ottaen urbaanilegenda. Punttitreeni kasvattaa kuntoa itse asiassa uskottua paremmin ja sen lisäksi lähes jokainen tosissaan hommaa tekevä tekee myös muuta treeniä, kuin pelkkää 3×10 kyykkyä. Se, että kilpailijat olisivat huonossa fyysisessä kunnossa, ei pidä yleensä ottaen todellakaan paikkaansa.

Fitnesslavalla ei tehdä urheilusuoritusta. Siellä ei ole mittaa, joka mittaa pisimmän hypyn tai pisimmälle työnnetyn kuulan matkan. Siellä vain arvostellaan fysiikkaa. Sinänsähän se on kauneuskilpailu. Ei urheilulaji. Ymmärrän tämän oikein hyvin, enkä oikeastaan itsekään ole pitkien pohdintojenkaan jälkeen päässyt aivan selkeäviivaiseen lopputulemaan omasta näkemyksestäni fitneksen kategoriasta. Onko se urheilulaji? Virallisesti on, mutta mielestäni ehkä ei. Kyllä omasta mielestäni urheilulajin määritelmä on se, että kilpatilanteessa tehdään itse urheilusuoritus. Kyllähän joku toki voisi pitää toki epäinhimillisten asentojen vääntöäkin urheilusuoritukseksi, hah.

bikiniEn siis pidä itse fitnestä urheilulajina, vaan lähinnä kauneuskilpailuna, mutta fitneksen edustajia kylläkin vakavasti otettavina urheilijoina. Ylipäänsäkään en ymmärrä, miksi kilpailijat niin läpi kiven haluavat hakata fitnesskisaamisen päälle ”urheilulaji”-logon. Tekeekö se tästä jotenkin arvostetumpaa? Tai toisinpäin, onko fitness ilman urheilulajin logoa vähemmän arvostettavaa? Ei mielestäni. Oli kyseessä sitten jonkun mielestä kauneuskilpailu, tai jonkun mielestä urheilulaji, tekeminen on aivan samaa. Tämä hommahan ei siitä muutu. Ainakaan oman arvoasteikkooni nimike itsessään ei vaikuta, vaan se, minkälainen työmaa tähän kilpailuun ryhtyminen on.

Suurimmalla osalla fitness-urheilijoista on päämääriä, tavoitteita, seuraavat kilpailut jo mieleen piirrettyinä. Suurin osa on erittäin kilpailuhenkisiä, enkä itse henkilökohtaisesti edes ymmärrä, miksi kukaan lähtee mukaan kilpaurheiluun, jos ei olisi. Taustalla oleva työ vaatii hyvin pitkiä aikoja, jotta voi näyttää sen yhden päivän tähdeltä. Milloinkaan ei olla valmiita, milloinkaan ei voitaisi parantaa ja milloinkaan ei saada sitä kilpailunhimoa tyydytettyä. Peli on hyvin raakaa ja se pitää tietää, kun päivät pitkät kerää kaiken motivaation treeneihinsä. Lavalta saattaa saada lähtöpassit muutaman minuutin jälkeen. Ja siihen pisteeseen on usein tehty monen vuoden työ sekä vedetty puolen vuoden kisadieetti läpi. Näinhän se on kaikissa lajeissa. Kova työmäärä saattaa hukkua kuin tuhka tuuleen pienessä hetkessä.

Fitnesskilpailu kysyy lisäksi melkoisen rautaista itseluottamusta ja henkistä kypsyyttä. Puolialastoman kroppansa koko kansan eteen tuominen ei ole mikään helppo nakki, eikä sen jälkeinen kunnon usein ilkeämielinen kunnon ruotiminenkaan ole niitä lajin parhaita osuuksia. Enkä toki sano, etteikö mikään muu urheilu kuluttaisi henkisiä voimavaroja, mutta tämäntyyppistä arvostelun painetta muissa lajeissa ei juuri joudu kokemaan.

pieniKilpailijat tietävät nämä kaikki faktat. Pelin hengen, pelin raakuuden ja sen, että fitness kilpalajina ottaa paljon. Ja silti he tekevät sitä. Ja silti he nauttivat siitä. Vaikka kilpalajimme ei omasta mielestäni ole urheilulaji, olemme silti urheilijoita isolla U:lla.

Valoa tunnelin päässä!

Voi, kun sitä joskus kiireisinä arkiviikkoina miettii, että saispa nyt vaan maata sängyssä seuraavan viikon katsellen idioottisarjoja. Että oispa se elämää nyt. Ja nyt kun sitä on viimeiset neljä päivää tehnyt, nauran tälle ajatukselle. Nyt mietin, voispa vaan juosta töissä ja salilla ja siellä ja täällä ja oispa taas kiire! Musta ei kyllä olisi olemaan kotona pitkiä aikoja. En osaisi järjestää päivääni millään lailla, ellei olisi mitään pakottavaa syytä nousta kukonlaulun aikaan. Tänäänkin kun AAMULLA (kello 15) heräsin, niin ainoa rutiini, joka on tässä räkäisissä päivissä muodostunut, on kuumeen mittaaminen. Mittari on valmis 2 minuutin kuluttua ja sitten mietin, että noniin, velvollisuudet hoidettu, mitäs teen loppupäivän?

Jotkut saavat sairaspäivinä riemua herkkujen syömisestä, että siinähän on nyt sitten tekemistä. Mutustella eri värisiä irtokarkkeja ja tehdä suklaatilauksia kavereille. Omalla kohdalla tämäkään homma ei pelitä, koska en maista mitään. Eeh? Kiva siinä sitten syödä kaloripommeja kun ei niistä saa edes mitään irti. Ei mitään tietoja ruokien hajusta tai mausta. Oonkin tämän tilanteen kääntänyt voitokseni ja vetänyt kaikenmaailman itusiitepölykuoriais-ällöterveyssmoothieita ja suun makunystyrät on olleet vain, että ”ok, tää on ihan fine”, kun taas päässäni tanssii sarvipäinen demoni, että ”hähää, kerrankin saan syötettyä sulle tämmösiä, luuseri!”. Nojoo. Mutta oon syönyt hyvin överiterveellisesti kyllä, että siitä plussa. Sen ajan mitä oon siis ollut hereillä päivisin. Eli öö, kaksi tuntia? 😀

image(28)image(29)Tänään oon ollut jo jokseenkin elävien kirjoissa ja yritänkin huomenna jo päästä arkeen kiinni. Varasin huomiselle kampaajankin, jotta varmistun, että mahdollisimman moni ympärillä oleva ihminen saa nauttia räkimisestäni ja yskänpuuskista, joiden aikana näytän kuulemma siltä, että kuolo korjaa pian. Vähän riemua kampaajallekkin päiväänsä!

Ainoan sosiaalisen kanssakäymiseni näinä päivinä olen käynyt Gazoksen Terhin kanssa. Varasin Gazokselle näpsäkät treenihousut ja uskaltauduin ihan ulos asti tänään sen verran, että kävin ne hakemassa. Niin tyypillistä, ihan kun mä nyt varta vasten tänään niitä trikoita tarvisin? Ei voi käydä esim. sitten kun pääsen treenaan? Eehheeei. Tänään!! Oon muutenkin kattellut aikani kuluksi aivan ihanan kuolettavan näköisiä treenivideoita ja melkein tullut reidet kipeiksi jo pelkästä kattelusta. Nyt mieli huutelee pääkopan sisällä, että TREENAAMAAN, vaikka eihän sinne vielä ole asiaa. Kyllä ihminen toimii fiksusti, ei voi muuta sanoa!

Gazoz on petollinen paikka käydä ”vähän kääntymässä”, koska siellä on aina niin törkeen ihania treenikuteita. Ja aina jotain uutta. Aina, kun siellä yrittää käydä vain kääntymässä vähän rupattelemassa, ja miettii, että ei voi kyllä nyt mitään ostaa, kun tilipäiväkin on vasta kuukauden päästä, niin eiköhän siellä jotkut räikeät kukkakuvioiset pöksyt huuda kimakalla äänellä nimeä.

image(31)image(30)Tämmöiset aivan ihanaihanat lähti mukaan tänään. Mitä tykkäätte? Jos mua joku raivostuttaa, niin housut, jotka ei pysy jalassa. Näissä on kiristettävät nauhat vyötäröllä, joten eipähän tipu kyykätessä. Jeah! Tulee oikein treenifiilis kun vaan pitää näitä päällä. Hiiteen siis kaikki latausjuomat, turkoosit pöksyt vaan päälle! Toiset, mitkä pisti silmään oli nämä juuri saapuneet niin herkullisen väriset Nebbian trikoot.

image(35)image(34)Todella hyvän tuntuiset päällä ja laadukkaan oloiset. Liian ohuissa kankaissa on se huono, että niissä on vähän liikaa silmäniloa täällä mainitsemilleni karjuille, niistä nimittäin näkyy kivasti läpi. Nebbian vaatteissa kuitenkin tunnetusti kangas on paksumpaa, eikä tarvi miettiä, vilkkuuko kyykätessä vähän liikaa vaiko ei.

image(32)image(33)Musta tuntuu, että näiden turkoosien trikoiden vuoksi paranen nopeammin. Niin se on. Käytännössä siis panostan omaan terveydentilaani shoppailemalla. Kyllä mää uskon, että tää nyt tästä lähtee, kun katselen noita tarpeeksi. Varmasti!