Jos ulkokuori viedään, mitä jää jäljelle?

Tuli tässä hetki sitten vastaan hauska tilanne, kun puolitutun kanssa jutellessa aihe ajautui luonnollisesti meikäläisen kylmäparsakaali-elämään ja hyvässä hengessä jutellessamme hän tokaisi: ”musta ei kyllä olis tohon, tykkään liikaa ruoasta”. Hymyilin vain. Sillä jos olisin avannut hänelle oman mielipiteeni aiheesta, hän ei olisi kerennyt yöksi kotiin ollenkaan!

Mieleni olisi kuitenkin tehnyt vastata: ”jaa minäkö en tykkää ruoasta vai?” Seriously. En syö elääkseni vaan todella elän syödäkseni. Syöminen on varmasti top 5 asioissa, mitä tykkään tehdä. Surullinen käsitys on se, että fitnessmaailman salimarkut ja -pirjot eivät syö. Kiduttavat itseään ympärivuotisesti. Tähän ajattelutapaan löytyy montakin selitystä.

Ensinnäkin, osa ei todella syö. En ole itse ollut kuin yhdessä pitkässä valmennussuhteessa, joka on hyvä, mutta huonoista olen kuullut senkin edestä. Osa valmentajista pitää valmennettavia löysässä hirttosilmukassa jatkuvasti, ja heille tankataan päähän, että kaikki, paitsi puhdas ruoka on lihavien ihmisten syömää paskaa ja offillakin pitää kirjata illan päätteeksi ylös tasan 1400 kaloria, ettei sitten päästä tukevoitumaan. Blogeissaan ja jokaista sosiaalisen median kanavaa pitkin nämä valmennettavat kertovat ”offi”-ruokavaliostaan ja siitä, kuinka eivät ymmärrä, että kisaajat päästävät itsensä löysistymään. Että ”kyllä kisaajan pitää olla ympärivuotisessa kunnossa”. Nojoo, onhan se kiva olla kunnossa, ei siinä mitään. Mutta kuka oikeasti tämmöisestä kurista nauttii koko elämänsä ajan, jatkuvasti takaraivossa tykyttävä pelko lihomisesta? Mitäs sitten, kun on menty tällä 1400 kalorilla ja sitten on dieetin aika? Kalorit tonniin, hormonitoiminta sekaisin ja valmennettava juoksutetun koiran näköiseksi. Ja edelleen kuitenkin tärkeintä on, että mitään retkahduksia ei tule ja kaikki syöminen on tarkkaan kaavailtua ja paperille kirjoitettua. Karrikoitua, mutta valitettavasti tämä on liian monen kohdalla totuus.

image(23)Lisäksi, kisaajat toisinaan kiillottavat somekuvaansa. Että ollaan niin ja näin fit ja ei syödä koskaan mitään muuta, paitsi protskulättyjä, joissa on 200 kaloria. Jotkuthan oikeasti näin elävät, en minä sitä sano, mutta harva kuitenkin. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että jos kisaaja elää dieetin ulkopuolella kuitenkin rennoin rantein syömisen kanssa, on jopa vastuutonta antaa aivan päinvastainen kuva blogissaan. Vastuutonta niitä kohtaan, jotka haluavat oppia elämään terveellisesti ja ottavat tästä kilpailijasta mallia ja syyttävät itseään jokaisesta suklaan palaisesta, kun eihän tuo bloggaajakaan ikinä syö. Miksi minä en ole yhtä kurinalainen? Tuskin osun kovin metsään, kun väitän, että tätä ajattelee moni, etenkin nuori tyttö.

Näiden kaikkien asioiden summa, sekä se fakta, että yleensä suurelle yleisölle näytetään vain kireä kisakunto, aiheuttavat sen, että oikeasti ajatellaan fitnesspopulan olevan jatkuvan kurin alla eläviä yli-ihmisiä. Minä en kuitenkaan ole, eikä siinä mielestäni ole mitään väärää. Joku toinen haluaa elää jatkuvasti ilman lipsahduksia, minä en.

Ruokavaliopohja minulta löytyy kuitenkin nytkin. Sen mukaan syön päivässä vähän päälle 3000 kaloria. Ihan perusruokaa. Puuroa, kananmunia, riisiä, lihaa, salaattia, pähkinöitä, leipää, proteiinijauheseoksia. Tällä suhteellisen isolla ruokailulla pidän itseni ja kroppani enemmän kuin tyytyväisenä. Elimistöni reagoi heti epämiellyttävästi, jos en syö tarpeeksi tai jätän kokonaan ruokavaliopohjan pois ja vetelen mitä sattuu. En kuitenkaan elä tätä ruokavaliota kuin kiihkouskontoa, vaan ajattelen omalla järjelläni, kuuntelen itseäni sekä omia mielihalujani. Aina en ehdi kotona syömään, silloin nappaan mukaan vaikkapa juotavan rahkan tai proteiinipatukan. Joskus olo on niin tunkkainen, etten saa kaikkea ruokaa alas. Silloin jätän aterian syömättä. Joskus tekee niin maan pirusti mieli hyvää, että pidän herkkupäivän. En soita valmentajalleni ja pyydä lupaa herkkuihin, vaan syön jos haluan. En pode huonoa omaatuntoa ikinä herkuttelustani, koska syön muutoin oikein hyvin. Kun syön jatkuvasti paljon kunnon ruokaa, ei edes tee mieli useinkaan syödä mitään siihen päälle. Tämäkin edesauttaa sitä, että homma pysyy hallinnassa.

image(24)Mun mielestä on jotenkin ikävää lukea kilpailijoiden tekstejä, joista paistaa se, että millään muulla ei ole väliä, kunhan pysyy hyvässä tikissä ympäri vuoden. Ahdistutaan pienistä lipsahduksista, painon noususta ja siitä, ettei enää näytetäkään samalta kuin kisakunnossa. Kyllähän hyvää kuntoa kannattaa pitää yllä, koska dieettikin tulee olemaan sitten huomattavasti iisimpi, ja ihan peruskuntoilijallekkin on varmasti mukavampi olla, kun ei ole ylimääräisiä kiloja, mutta silti. Kyllä mielestäni elämä on niin paljon muutakin. Ainakin minulle on. Ehkä en sitten ole tarpeeksi fitness vakavasti otettavaksi kilpailijaksi? Ehkä sitten niin. Mutta ei fitness ja omat vatsalihakseni ikinä tule olemaan minulle numero yksi tässä maailmassa. Kyllä minä oman hyvän kuntoni mieluusti vaihtaisin pois, jos saisin jotain tärkeämpiä asioita tilalle.

Erilaisuus on rikkaus ja hyvä, että meitä on täällä moneen junaan. Toivon kuitenkin, että kukaan ei toteuta pakonomaista ”fitness-elämäntapaa”, joka tässä tapauksessa tarkoittaa äärimmäistä kurinalaisuutta, siksi, että luulee niin täytyvän tehdä. Kukaan ei ole täydellinen, ja voin vaikka lyödä vetoa, ettei yksikään kisaaja ole välttynyt mieliteon aiheuttamasta ”repsahduksesta”. Kertoi tästä sitten yleisesti tai ei. Itseään ei kannata soimata siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä tai ei riitä, vaan pikemminkin miettiä, että miten jatkossa söisin paremmin, jos alituinen lipsuilu haittaa. Usein kysymys on vain totutusta tavasta mussuttaa jotain telkkaria katsoessa tai siitä, että normiruokaa ei syödä tarpeeksi, ja on rehellisesti nälkä.

Joskus ainakin itse pysähdyn miettimään, mitä musta jäisi jäljelle, jos ulkokuori vietäisiin pois. Jos nyt halvaantuisin tai koko kehoni iho palaisi. Jos en voisi enää ikinä kuvitellakkaan kisaavani tai ylipäänsä näyttäväni kovakuntoiselta. Jos en voisi esimerkiksi enää ollenkaan liikkua tai ainakin se olisi haastavaa. Jos kaikki, mihin olen tällä hetkellä lyönyt elämäni peruspilarit, kaatuisivat. Jos en enää aamuisin miettisikään, minkä väristä luomiväriä laitan, vaan, että miten opettelen kävelemään uudelleen. Toivon totisesti, ettei tällaista tule tapahtumaan, mutta jos tulisi, uskon, että mulla olisi silti vielä annettavaa täällä. Vaikka mulla ei enää olisi hyvää pyllyä tai kaunista ihoa. Ei ne asiat kuitenkaan määrittele kuin vain osan minusta.

image(25)Menipähän tämä postaus syviin vesiin tänään ja taisi eksyä vähän uriltaankin. Nytpä kääriydyn peiton alle ja meen poraamaan Greyn Anatomialle, tsau <3

sonja

14 vastausta artikkeliin “Jos ulkokuori viedään, mitä jää jäljelle?”

  1. Ihan off-topic nyt, olisko mitenkään mahdollista että kirjoittaisit niin ettei tekstien rivit hyppisi ihan miten sattuu? Lisäksi tuo sisennystekniikka sekoittaa vielä lisää. Hyvä teksti, mutta vaikealukuinen kun rivit pomppii silmissä. Ei ollut tarkoitus paasata, vaan ihan toisena bloggaajana sanon, koska itsekin haluaisin saada palautetta jos jokin mättää.

    • Kiva, että annat palautetta. Tarkentaisitko vähän, miten rivit hyppii miten sattuu vai meinaatko vaan tota sisennystekniikkaa? Ite pidän tosta sisennyksestä, kaikki ei tosin pidä. Mielestäni teen ihan hyvät kappalejaot.

    • En tiedä miten toi sisennystekniikka toimii, mutta mua ainakin häiritsee paljon jos esim. kappaleen eka rivi alkaa eri kohtaa joka kerralla, mun silmään se näyttää hajamieliseltä kun katson että koko tekstin vasen sivureuna on ihan sillisalaattia. Just my opinion 🙂

    • Joo, se johtuu vaan tosta sisennyksestä. Oon kuullu joskus aikasemminkin, että se on rasittava. 😀 Ite vaan tykkään. Katotaan jos vaihtaisin sen pois.

  2. Tosi hyvä kirjoitus eli kiitos siitä ja muutoinkin mielenkiintoisesta blogista! 🙂 Ihanaa syksyn jatkoa sulle! 🙂

    Ps. Mua ei sisennykset yms. haittaa 🙂 Mielipiteitä on monia ja juuri niistä asioista voi kiistellä 😀

    • Kiitos, Jaana ja sinne myös ihanaa syksyä!! 🙂 Hyvä, ettei haittaa. Mäkin jotenkin tykkään siitä, että kaikki, sekä kuvat että teksti on keskitetty.

  3. Mullaki on toi sisennys käytössä vaik oon kans saanu palautetta et se on tyhmä. Mut ku tykkään siitä liikaa 😀 En osaa päättää kummin kirjoittaisin.

    Niin. Ja hyvä postaus again 🙂 olisinpa yhtä tasapainoinen pääni sisältä ku sä! :’D

    • No niin mustakin on! Mun mielestä näyttää jotenkin tyhmältä, jos teksti alkaa aina vasemmasta reunasta. 😀 Jee, kiitos! Oisinpa yhtä vahva kuin sä 😉

  4. Moikka!
    Sun postaukset on älyttömän hyviä ja ajatusmaailma ihan mahtava 😀 Itse aloitin FitFarmilla vuosivalmennuksen kesän lopulla, ja sen myötä syön tällä hetkellä varmaan ainakin kaksi kertaa enemmän kuin vielä vuosi sitten. Silloin olin todella tarkka myös herkuttelusta toisin kuin nyt, jolloin en tunne huonoa omaatuntoa jos ruokavaliosta poikkeaa. Silti on jännä että olen tyytyväisempi kroppaani kuin koskaan aikaisemmin, ja koen olevani ehkä jopa paremmassa kunnossa? En tiedä onko se myös sitä henkistä kasvua vai sitä, että tuloksiakin on ollut viimein mahdollista tulla riittävällä ravinnolla. Ehkä molempia. Mutta sun teksteistä saa kyllä inspiraatiota ja persoonana suhun olis huippua tutustua!

    • Oi, mikä kommentti, kiitos kiitos kiitos! Veikkaisin myös, että tuo sun tyytyväisyys on sekä mielen kasvua että lihasten kasvua. 😉 Faktahan se on, että ei miinuskaloreilla, eikä oikein plus miinus nolla-kaloreillakaan tuloksia tule, joten jos haluaa lihaskasvua, kyllä sitä rasvaakin väkisinkin tulee siinä ohella. Mutta mitäpä tuon väliä? Sun kroppa varmasti voi paremmin kuin aikaisemmin, pystyt tekemään tulosta ja jos mielikin pysyy matkassa mukana, niin bueno! Pidä tuo asenne ja kovia treenejä sinne! 🙂

  5. Hyvä postaus ja todella hyvin kirjoitettu aiheesta! Mukavaa syksyn jatkoa sinulle 🙂
    Enkä edes huomannut tuota sisennystä ennen kun luin kommentteja 🙂

    • Kiitos kovasti ja hyvä, että sisennys ei haitannut! 😀 Oikein kivaa syksyä sinne myös!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta