Urheiluhumala ja arvostelulajin hankaluus

Kiva, että edellinen postaus herätti paljon keskustelua ja mielipiteitä! Nyt on pahin pöly täällä päässä laskeutunut, enkä nyt ehkä kuitenkaan pidä bikini fitnestä itselleni aivan uppo-outona lajina tästä eteenpäinkään. Laji, jossa ihmiset arvostelevat ihmisiä, tuo omat hankaluutensa. Ihmiset eivät ole robotteja, ja pisteytykseen saattaa vaikuttaa aina myös oma fiilis ja oma epätarkka ja inhimillinen havainnointikyky. Nämä ovat aina mielipideasioita, ja vaikka tuomareiden mielipiteiden pitäisi olla yhtenäisiä, sitä ne eivät valitettavasti aina ole. Tästä seuraa kisaajien kesken suurta hämmennystä aika ajoin, koska toki jokainen haluaa tietää, mitkä ovat kriteerit.

Kuitenkin Suomessakin on nähty niin monta menestystarinaa, että jaksan uskoa siihen, että kun vain on oikeasti tarpeeksi hyvä, ylivoimainen muihin nähden, sijoitusten kanssa ei tarvitse arpoa. Esimerkiksi Sara Back, Anna Virmajoki, Jaana Malytcheva, en muista, onko näillä naisilla kertaakaan ollut lyhyen amatööriuransa aikana tappioita? En ainakaan muista. Samassa yhteydessä haluan mainita, että esimerkiksi Mika Nyyssölähän vei Arnold Amateureissa oman sarjansa kullan, vaikka häntä ei maailmalla tunnetakkaan. Eli vaikka välillä sijoitukset heittävät härän pyllyä ja varmasti moni itseni lisäksi tuntee olonsa käeksi nimeltä Äimä, kun on ylivoimainen, on ylivoimainen. Tunsi sinua kukaan tai sitten ei. Ja siihen toki täälläkin tähdätään. Että kenenkään ei tarvitse miettiä jälkeenpäin, menikö sijoitus oikeaan osoitteeseen.

Toinen asia on se, että en halua oikeasti kenenkään kultaa yrittää himmentää. Olen ”hieman” liian tunteellinen olento välillä, ja eilen illalla mietin, että ei varmasti ole mukavaa ensin voittaa ja olla maailman onnellisin ihminen ja sen jälkeen pokaali himmenee, kun fitnesskansa jyrää voiton. Sitä en halua. Haluan vain sanoa asiat ääneen ja olen sellainen ihminen, että tartun epäkohtiin, mitä itse koen olevan. Haluan puhua rehellisesti, koska vihaan turhaa lässyttämistä, jos asian voi sanoa suoraankin.

800_4963Tässä kuitenkin nainen, joka on kolminkertainen bikinin olympia-voittaja. Kaiken järjen mukaan hänen kuntoonsa pitäisi ihan jokaisen tähdätä ja täällä ainakin Ashleyn kankun kuvat takaraivossa treenataan! Onhan hän täydellisen sopusuhtainen, timmi, muttei lihaskimppu. Kaunis, tyylikäs, arvokkaasti esiintyvä. Kaikkea, mitä bikini pitää sisällään.

800_4965Jotain positiivistakin tosiaan toki jäi kisoista käteen ja se oli ehdottomasti jälleen terävä piikki treenimotivaatiossa. Oon todella kontrollifriikki (minkä takia varmaan sovinkin fitnesskisaajaksi 😀 ) ja nyt aloitin taas aivan överitarkan treenirytmin ja ruokailun. Joku muu ehkä ahdistuisi aikatauluista ja tarkkuudesta, mutta mää niin nautin! Että kaikki on suunniteltu, kaikki tehdään just eikä melkein. Mun viikon treenirytmi on mulle kuin jokin kiihkouskonto: sen ehdoilla mennään ja siitä ei tingitä! Mua rauhoittaa suunnattomasti, että maanantaini aloitan etureisillä ja viikkoni lopetan olkapäillä ja ojentajilla. Kaikki muu elämä voi olla yhtä sekamelskaa, työpöytä olla kaaos, ikkunat likaisia, sukat lattialla ja hiukset pörrössä, mutta jumankekka, tämä on tarkka! Jos treenirytmistäni tingin, se vaatii suunnatonta henkistä ponnistelua ja asioiden uudelleenjärjestämistä. Onko tää nyt sitä sairasta urheilua? 😀

Tänään oli jo heti aamusta jollain lailla itsetuhoinen olo, ja sovin ystäväni kanssa porrastreffit ulos. Oletin, että kuristan kaverini jo puolimatkassa, mutta jostain kumman syystä se tuntui ihan hiton hyvältä! Vedettiin pitkä lenkki ja hypittiin välillä portaissa ja silti, kun tulin kotiin, oli ihan liikaa energiaa. Niinpä nappasin vielä salikassin olalle ja painelin susiluolaan vetämään hikijumppaa pyllylle! Nyt oon jonkinlaisessa urheiluhumalassa ja elämä on auvoisaa ja linnut lentävät kauniisti. 😀 Semmonen olo, että voisin vain treenata ja treenata ja tehdä sitä ja tätä ja tuota.

image(18)Mukasöpö pususelfie ennen treeniä…

Oon tässä jostain kumman syystä alkanut oikeasti innostumaan vähän muustakin kuin pelkästä raudan heiluttelusta. Oon aina ollut tosi laiska juoksija tai edes kävelijä, mutta nykyään tekee mieli hikoille silmät päästä ja heloittaa kuin tuore tomaatti. Oon alkanut kellottaan lankussa pysymistäni ja ihan pelkästään lankkutuloksen nouseminenkin tuntuu voitolta! On tämä elämä vain ihanaa, haha. Onpa ärsyttävän ällösöpöihana-olo.

image(19)…ja vähän erityyppinen onnellinen immeinen treenirupeaman jälkeen.

sonja

6 vastausta artikkeliin “Urheiluhumala ja arvostelulajin hankaluus”

  1. Tuo on ihan normaalia kun liikkumattomat ihmiset löytävät liikkunnan tunteet ensimmäisen kerran joskus pari-kolmekymppisinä. Kyllä se siitä tasaantuu rutinoitumisen myötä.

    • Kiitos! Minä jo pelkäsin, että miten nyt oikein käykään, kun olenhan aina ollut liikkumaton läski! Onneksi tuollainen vanha rautainen tekijä tuli lohduttamaan 😉

  2. Pakko oli tulla antamaan positiivista palautetta! Yleensä fitness kansa ottaa someen ja blogiinsa sellaisia kuvia että odotukset ovat niin korkealla että sitä pettyy kun ihailemansa ihmisen näkee livenä. Mutta sinun kohdallasi vaikutelma oli kyllä ihan päin vastainen! Näin sut vilaukselta fitness expossa eikä varmaan kyllä tulevaisuudessa tule olemaan vaikeutta saavuttaa Ashleyn kankkuja sen verran sulla on jo nyt lihaa pakaroissa :D:D tsemppiä treeneihin! 🙂

    • Voi eiiikä, ihana!! 😀 Kiitos kauheasti, hyvä että näkyy, että on tässä jotain yritetty pakertaa! 😀 Hyviä treenejä sinne myös!

  3. Hei:) tarttisin mielipidettäsi! Kumpaa suosittelet tai ottaisit itse mielummin bikini fitness kisaukseen valmentajiksi, Fitfarm vai Bodycamp?

    • Heippa! Noh, itse en ole ollut kummassakaan valmennuksessa, mutta Bodycampiä en kellekkään suosittelisi, joten Fitfarmin puoleen kääntyisin 🙂 Kannattaa toki ottaa selvää myös muista pienemmistä tiimeistä, yleensä henkilökohtaisinta valmennusta löytyy tiimeistä, missä valmennettavia ei ole tuhatpäinen joukko!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta