Kovan treenin sietämätön vaikeus

Sitten kun oon iso, oon maisteri. Oon kouluni lukenut kunnialla ja ymmärtänyt yhteiskunnan toimintaa. Ja sitten kun oon iso, mulla on mieltä ylentävä työ ja sellainen palkka, että reissuun lähtiessä ei tarvitse syynätä silmä kovana Rantapallon halvinta äkkilähtöä. Sitten kun oon iso, mulla on täydellinen asunto, jonka lattiat on tummaa puuta ja huonekorkeus viisi metriä. Sitten kun oon iso, mulla on avomies, joka jaksaa hakea mut autolla salilta kotiin, kun en pysty kävelemään jalkatreenin jälkeen. Sitten kun oon iso, mulla on harmaa ja pörröinen pieni kissa, joka ei raavi ketään. Sitten kun oon iso, mulla on vene, jolla voin ajella vain tajutakseni, että en osaa ajaa venettä. Ja sitten kun oon iso ja mulla on nää kaikki, kulutan kaikki loput rahani matkusteluun.

image(12)Mikään asunto tai mitkään osakkeet maailmassa eivät ole niin hyviä sijoituskohteita, kuin matkustelu on. Oon kiitollinen siitä, että mua on pienestä jo viety sinne ja tänne ja ehkä osittain siitä syystä mulle on kehittynyt huono sietämiskyky paikallaan pysymiseen. Jos voisin, vaihtaisin maisemaa jatkuvasti. Asuisin Kiinassa, välillä Australiassa, Jenkeissä ja lomilla kiertäisin Euroopan kaupunkeja. Haluaisin nähdä maailmasta joka ainoan kolosen, mihin ihminen pääsee. Jos joskus menen naimisiin, täydellinen häämatka olisi puolen vuoden maailmanympärysmatka. Pienimuotoista, eikö?

Tykkään lämpimistä maista, mutta rakastan myös kaupunkilomia. Jokaisesta maasta oppii jotain uutta ja eri kulttuurien kohtaaminen on rikastuttavaa. Siispä, sitten kun oon iso ja mulla on aikaa sekä varallisuutta, koluan kaikki mahdolliset maat, mitkä itseäni kiinnostaa! Ja sitten kun oon eläkkeellä, mua ei kotona näy enää kuin keskikesällä muutama kuukausi! Hehe, no nyt saattaa mennä jo värityskirjan puolelle, mutta kuitenkin. Tällä hetkellä lomaa itsellä ei juuri ole näkyvissä, tai ainakaan sellaista lomaa, jolla voisi johonkin pidemmäksi aikaa lähteä. Niinpä harrastankin pidennettyjä viikonloppuja. Tänään lähden Unkarin Budapestiin loppuviikoksi ja oon suht innoissani! Palailen siis ensi viikosta kertoilemaan kuulumisia taas.

Eilen vedin viikon toisiksi viimeisen (käyn testaamassa siis myös Budapestin kuntosalin 😉 ) treenin, joka oli, mikäs muukaan, kuin jalkatreeni!

Oon käynyt nyt aktiivisesti 5 vuotta salilla ja 3 vuotta puntin puolella. Oon tehnyt kolmessa vuodessa suunnilleen 250 jalkatreeniä, ja NYT! NYT musta tuntuu, että oon oppinut oikeasti treenaamaan niitä. Ihan aikuisten oikeasti. Kuka vaan pystyy olemaan treenattavana, kuka vaan pystyy tekemään vielä viisi toistoa, kun valmentaja sanoo, että vielä viisi toistoa. Mutta ihan viime kuukausina musta on alkanut oikeasti tuntumaan, että oon tainnut oppia jokseenkin treenaamaan jalkoja niin, että liike on hallittu, paketti pysyy kasassa, liikerata on oikea ja juuri oikea lihas jännittyy. Toki, varsinkin takareisien kanssa, liike karkaa välillä edelleen ihan jonnekkin huitsin nevadaan. Mutta näin aloittelijatasolla voisin kutsua itseäni jopa hyväksi jalkojen treenaajaksi! Ehkä se tuloskin joskus sieltä alkaa tuleen esiin?

image(11)Oikean ja viiltävän poltteen saaminen oikeaan lihakseen on itselle välillä äärimmäisen vaikeaa. Vaikka minulla on kova pää ja motivaatio korvissa, ihminen on perusluonteeltaan niin mukavuudenhaluinen. Yksin jalkojen saaminen totaalisesti loppuun vaatii ainakin itseltäni aivan jäätävää keskittymistä. Saatan psyykata itseäni monta tuntia ennen treeniä, pohtia päässäni liikkeet ja niiden järjestykset ja suunnitella kaiken valmiiksi. Kuvittelen mielessäni, miltä liike tulee tuntumaan ja miten saan sen tehtyä loppuun ilman pään hajoamista. Silloin treeni kaikella todennäköisyydellä tulee olemaan hyvä.

Aivan liian usein edelleen itsellänikin liike loppuu siihen, että pääkoppa sanoo ei, vaikka lihas vielä jaksaisi. Tämän asian kanssa on vielä moniksi vuosiksi paljon tehtävää. Silloin, kun omalla painolla kyykätessä jalat lahoavat alta, voi sanoa, että pää ei lopettanut ennen lihasta. Yksin treenatessa tämä vain on joka ikinen kerta yhtä vaikeaa. Miten te saatte itsenne psyykattua kovaan treeniin?

sonja

2 vastausta artikkeliin “Kovan treenin sietämätön vaikeus”

  1. Kannattaa ottaa ammatinvalinnassa huomioon noi raha-asiat, nimittäin musta tuntuu että niitä Suomessa painotetaan ihan liian vähän :). Multa on nimittäin onnistunut matkailu, mutta koska valitsin ammatin mielenkiinnon pohjalta enkä järkiperustein, niin kyllä vaan niitä halvimpia lentoja bongailen edelleen näin kolmekymppisenä ja se maapallon toisella puolella oleva asunto jossa on korkeat huoneet ja tummat puulattiat on vuokrattu eikä oma. Niin ja mies ei hae salilta autolla kun sillä on pelkästään pyörä :D.

    • Hehe! Otan kyllä huomioon. Vaikka alkuteksti onkin puolihuumorilla kirjoitettu, eihän se raha koko onnea tuo. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta