En kehtaa mennä kuntosalille

FitFashionilla on pyörinyt viime päivinä läskikeskustelu, joka on vetänyt pyörteisiinsä monen bloggaajan. Jokaisellahan on oma kantansa ylilihavuuteen, ja toki pitääkin olla kun kerran täällä urheilullisen portaalin alla runoillaan. Ensimmäisen postausvyöryn synnyttäneen postauksen voit lukea täältä. Minä en ota tähän asiaan kantaa. Koska koen, että muut ovat sanoneet jo kaiken tarvittavan, puolesta ja vastaan. Mutta yksi asia on noussut mielestäni jo aivan liian monta kertaa esille tällaisten kirjotusten kommenttiboksissa:

”Menisin salille, mutta en kehtaa.”

 Missä vaiheessa kuntosalista on tullut näyttäytymispaikka? Missä vaiheessa se menetti todellisen merkityksensä, terveyden ja kunnon ylläpitämisessä?

Kysymyksiinhän on helppo vastata. Salista tuli paikka, jossa näytetään pirun hyviltä silloin, kun fitness rantautui Suomen rannikolle ja fitneksestä tuli ilma, mitä hengitämme ja ruoka, mitä syömme. Sitä ei pääse karkuun, eikä piiloon. Salista on tullut nykyään paikka, minkä alkuperäinen tarkoitus on pitää kansa hyväkuntoisina, mutta merkitys on muuttunut lihavien, laihojen, erikoisten ja oudon näköisten kyttäämiskeskukseksi! Wtf? Milloin asiat ovat menneet siihen, että haluttaisiin mennä salille, mutta ei kehdata?

Ei ole ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun meikäläiselle on tokaistu, että ”en varmasti tule Wolffille” ja syyksi sanottu pinnallisuus ja kyttääminen ja kun ”siellä on kaikki jotain kisaajia”. Koko Tamperehan tuntee Wolffin kuntokeskuksen juuri näistä lauseista. ”Kun siellä on kaikki niin hyvässä kunnossa”. A) Ei ole. B) Mitä sitten vaikka olisikin? Itse olen viimeiset vuodet treenannut Wolffilla, enkä ole kokenut itseäni ei-tervetulleeksi tai kokenut, että joku arvostelee. Ehkä arvosteleekin, eihän sitä voi tietää. Mutta miksi se minua hetkauttaisi? Jos joku haluaa mielessään kauhistella, että ai kauhee kun tuo Korpelan tyttö on paisunut, tai haluaa jakaa palkintoja etukäteen salilla kisojen sijaan, se on minulle ihan sama. Minä olen salilla sitä varten, että treenaan, en sitä varten, että keskittyisin muiden tekemiseen.

IMG_8472Tän näkösenä mää siis aina reenaan ja tältä pitää kaikkien muidenkin näyttää, jos mielii salille tulla ihmisten aikaan!!

Jos joku viitsii tulla salille asti kyräilemään ja arvostelemaan ihmisiä, kyllä se kertoo enemmän tästä kyttääjästä itsestään, kuin sinusta. Minusta on ihan mahtavaa, että meidänkin pelottavalla pinnallisella kyräilysalilla käy ylipainoisia, alipainoisia, ihan normaaleja ihmisiä. Sitä vartenhan se sali on, että siellä voi laihtua ja tehdä lihaa! Ei sitä kotona laihdu miettimällä, että enpäs voi nyt lähteä kun joku voisi vaikka katsoa minuun päin. Itse olen kokenut susiluolan aivan päinvastaiseksi. Siellä on mielestäni hyvä tekemisen meininki ja tuntemattomatkin tyypit moikkailevat salille tullessa. Eilen prässäilin yksikseni jalkaprässiä, niin tuiki tuntematon herra hypähti yllättäen spottaamaan sarjaa minulle. Aika jees, eikö?

Kaikkia ei voi ikinä miellyttää, millään elämän osa-alueella. Olen tämän hyväksynyt jo vuosia sitten, ja ehkä se on osasyy, miksi en koe arvostelun olevan minulta pois. Kun ennen Wolffia kävin GoGolla, hypin jokaisen jumpan aina eturivissä, jotta sain tunnista parhaiten irti. Eikä mua henkilökohtaisesti kiinnostanut, jos joku takarivin Martta mietti, että ”mitä tuokin tuolla edessä tekee, kun ei edes osaa tätä jumppaa ja nytkin teki väärän liikkeen”. Tähän väliin muuten pakko todeta, että itse muistelen GoGolla saavani enemmän arvostelevia katseita, kuin Wolffilla koko aikana yhteensä. Olin silloin jo kiinnostunut kisaamisesta, ja luultavasti sain outoja katseita, koska moni mietti pienessä mielessään, että luulenkohan nyt vähän liikoja itsestäni. Että oikein kisalavoille, pyh! Mutta ei ne katseet ja arvostelut minua kiinnostaneet. Miksi kenenkään pitäisi välittää?

Toki ymmärrän, että ylipainoisen, ja mahdollisesti huonolla itsetunnolla varustetun ihmisen, on hankalaa tulla salille, missä suuri siivu kävijöistä on hyvässä kondiksessa. Mutta onko kukaan ajatellut niin päin, että kun minä menin ensimmäistä kertaa Wolffille, olin ihan kukkakeppi, mikä on ihan yhtä ikävää mielestäni kuin ylipainokin. En kokenut olevani samalla viivalla näistä treenaajista suurenkaan osan kanssa, enkä myöskään tuntenut ketään. Olin ihan yksinäni ja kukkakeppi. Yksinäinen luikero! Miksi olisin silti ajatellut, että en ole tervetullut salille? Onko sali vain hyväkuntoisia varten? Vai mennäänkö sinne salille ehkä kuitenkin juuri siksi, että tultaisiin hyväkuntoisiksi?

 Muiden ajatuksissa piehtaroiminen on ylipäänsä aika kuluttavaa. Joka paikassa on joku, joka voi ajatella sinusta jotain pahaa, mutta mitä väliä sillä on? Kovin vähään jäävät ne asiat, mitä voi tehdä, jos toivoo jokaisen hyväksyntää. Samanlaisia me loppupeleissä kuitenkin kaikki ollaan, ihmisiä vain. Toivon ja kannustan ihan joka ikistä keräämään sen rohkeutensa ja ostamalla salikortin, jos niin haluaa tehdä. Mikään kuntosali ei ole tarkoitettu vain tietynlaisille ihmisille. Kyllä ihan jokainen saa näyttäytyä, saa treenata ja olla miten päin tykkää, iästä, koosta ja vartalon mallista huolimatta. Jos jollekkin tämä ei ole ok, voit lohduttautua sillä, että tällä ihmisellä on varmasti paljon enemmän ongelmia elämässään kuin sinulla.

sonja

12 vastausta artikkeliin “En kehtaa mennä kuntosalille”

  1. Mä oon käyny monta vuotta salilla ja oon edelleen hoikka ja en voimakas. 😀 Mut salilta saan silti hyvää oloa! Ja pikkuhiljaa punnerrusten määrät aina kasvaa. Mutta kiva myös pitää ihan tätä kuntoa vaan yllä. Ei oo sen kummempia tavotteita muutakun olla kunnossa ja saada peruslihasvoimaa! 🙂 Sillä pärjää jo pitkälle.. Ei kaikilla tarvi olla tavotteita, jos käy salilla! 😀 Suurimmalla osalla saleista käy kuitenkin vauvasta vaariin ihmisiä. Vauvat on vaan lapsiparkissa!

    • Ei kaikilla tietenkään pidä olla elämää suurempia tavoitteita, hyvä että oot löytänyt itsellesi kivan tavan reenata! 🙂

  2. Niimpä! Surullista ajattelua.. toinen samaan kategoriaan ajautuva juttu mikä heräs mieleen on se, kun hyvin usein kuulen kavereiden/tuttujen puhuvan kuntosalin aloittamisesta ”jos löytäis sellasen salin mihin ei tartteis meikata” :DDD siis hei haloo, kun niin monella salilla ulko ovella lukee ensimmäisenä ”ei meikittömille”. Välillä kyllä itsestäkin tuntuu, että moni keskittyy salilla liikaa ulkonäköön. Mutta miten se on minulta pois jos vieressä mavettavalla on naamassaan kisalava meikit ja hiukset kuin vanhojen tansseissa. Ja mitä se on häneltä pois jos mulla finnit paistaa kilpaa rasvaisen tukan kanssa 😀 ei ihan aiheeseen mun kommentti mut samaa ajattelua vaan painavemmille salilla kävijöille. Itse ainakin ainoastaan arvostan ylipainoisia jotka käy salilla, ja välillä katonki silmät pyöreenä kun ihmiset joista päällepäin näyttäs että ei moneen vuoteen oo treenattu, treenaakin vaan tuplasti kovempaa kun kukaan muu salilla! Että ylipainoiset salille ja prove fit people wrong 😉

    • Aamen! Samaa mieltä. Ihmiset kiinnittää ihan liikaa huomiota muihin. Mun puolesta salilla saa treenata just sen näkösenä kun vaan tykkää, ja meikä tekee omalla tavallaan. 😀 Ei salilla ole mitään etikettiä kirjotettu oveen!

  3. Minun eräs läheiseni ei pysty menee just tästä syystä salille ja sen takia et ”siellä on liikaa peilejä”. Olen niin kovasti häntä sinne koittanut kannustaa kun tiedän et hän voisi säännöllisellä treenaamisella saada muutoksia joita hän niin itsekin kaipaa kroppaansa koska on oikeasti todella ylipainoinen. Mutta ne peilit… ja muut ihmiset.. Hän ei siis kestä enää nähdä itseään miltään heijastavalta pinnalta.

    • Kuulostaa surulliselta.. Ehkä tuohon sitten auttaisi, että esim. treenailee kotona tai käy lenkillä yksikseen. Toki on myös olemassa saleja, joissa ei ole peilejä. Tampereelta tulee mieleen Nääshalli, ja tämmösiä saleja löytyy varmasti muualtakin.

  4. ” Sitä vartenhan se sali on, että siellä voi laihtua ja tehdä lihaa! Ei sitä kotona laihdu miettimällä, että enpäs voi nyt lähteä kun joku voisi vaikka katsoa minuun päin.”

    Mua niin kyrsii tuo lähtökohta, että ylipainoisen on lähdettävä salille, tai kuntoilemaan ylipäänsä, siksi että laihduttaa. Missä vaiheessa hyvästä kunnosta tuli synonyymi hoikalle ja kiinteälle? Juuri tällaisen ajattelun takia moni varmasti luopuu kuntoilusta, kun peilistä ei näykään urheilullinen vartalo vaikka on kuluttanut salilla ja lenkkipoluilla tuntikausia, vaikka kropassa saattaa olla voimia ja suorituskykyä kuin pienessä kylässä.

    En usko että tietoisesti tarkoitit tätä kannustustekstiä noin hyökkäävänä, mutta osui arkaan kohtaan koska kesti vuosia ennen kuin pääsin ulos tuosta ajattelutavasta, että kuntoilen siksi etten lihoisi. Kun kaikesta liikunnasta koiran lenkitystä lukuunottamatta alkoi tulla pakkopullaa, oli pakko laittaa arvot uuteen järjestykseen. Nykyään liikun siksi koska haluan että kroppa pysyy toimintakykyisenä vielä pitkään. Lihaksia ei välttämättä näy, mutta minulle riittää tieto siitä etten ole rapakunnossa vaikka jonkun silmään saattaa siltä näyttää.

    • Kiitos hyvästä kommentista! En todellakaan tarkoittanut tekstiäni hyökkääväksi. Tietenkään hyvä kunto ja hoikkuus eivät ole täysin synonyymejä. Esimerkiksi itse voin täysin kertoa, että kuntoni ei ole kummoinen, vaikka silmämääräisesti hyvässä kunnossa olenkin, koska en aerobista liikuntaa tällä hetkellä kovastikkaan tee. Useimmilla ylipainoisilla ihmisillä kuitenkin on juuri tuo laihduttaminen päämääränä, siksi näin sanoin.

  5. Tää läski treenaa salilla ja lenkkipoluilla about 5krt/viikko. En todella näytä siltä, mutta en myöskään jaksa ajatella ulkonäkööni salilla. Jos jotakuta haittaa mun mahamakkarat niin huonompi juttu sille. En todellakaan haluaisi kenenkään tulevan salilla sanomaan että: ”kiva kun sä ees tän kerran teet jotain itelles(terkkuja vaan Katrille…), saattaisin kilahtaa aika pahasti. Mulle riittää ne epäuskoiset sivusilmällä annetut katseet kun kyykkään isommilla painoilla kuin viereinen äijä. En ole ikinä antanut läskien haitata elämääni, enkä asennettani itseäni kohtaan. Läskit eivät minua määritä vaikka ovat osa minua, vielä ainakin. Toki tiedostan kokoni mutta se ei estä minua treenaamasta, nauttimasta elämästä tai esimerkiksi tutustumasta uusiin ihmisiin Tampereen terasseilla… 😉

  6. Sain kerran hyvän keskustelun aikaiseksi aiheesta ylipaino. Kaverini ei millään voinut ymmärtää, miten ihmiset voivat päästää itsensä lihavaan kuntoon ”eivätkö he näe itseään peilistä?!”. Ongelma ei olekkaan siinä etteikö näkisi millainen henkilö katsoo peilistä takaisin, vaan se että se paino niin pikkuhiljaa ja kavalasti alkaa kasaantuu. Itselle kävi juurikin niin, että alkoi parisuhdekilot lisääntyä ja noin vuoden kuluttua totesin olevani n. 20 kg lihavempi. Sen jälkeen alkoi voivottelu, kun on niin lihava muttei jaksa tehdä asialle mitään. Helpompi syödä sohvalla sitä sipsiä leffaa katsellessa entä lähtä sen leffan kestoselle lenkille. Myös kuntosalille meno kauhistutti ihan hirveesti. Siellähän juuri käy niitä laihoja ja hyvännäköisiä ihmisiä. Mitä ne tämmösestä läskikasasta mahtais ajatella?

    Onneksi ajatusmaailma sai pienen käänteen, kun uskaltauduin menemään kuntosalille. Nyt vaikka painoa on tippunut, prioriteettina on myös saada niitä lihaksia. Voi sitä voittoa, kun haba alkaa näkyä tai siirryn hieman isompiin painoihin. Tulin siihen tulokseen, että henkilöt ketkä eivät koskaan ole olleet ylipainoisia ja huonon itsetunnon omaavia henkilöitä, ei voi tietää kuinka iso kynnys se on lähteä sinne salille tai lenkille. Tottahan se on, että ei siinä voivottelu auta vaan ottaa itteä niskasta kiinni ja lähteä. Vaikka ihmiset kattoisikin, tuskin se on ”hyi saatana ku tommone kasa tuli nostaa puntteja”. Ite ainakin aattelen, ett ”hyvä, siitä se lähtee! Ite alotin 1kg painoilla..”

    • Näinpä juuri. Aloittaminen on aina vaikeinta, mutta kun pääsee kiinni terveelliseen elämänrytmiin ja valintoihin, voin kertoa, että lopettaminen on vielä vaikeampaa. Ja se on hyvä! Vaikka itse kullekkin salille raahautuminen ja jälkkärin jättäminen on joskus haastavaa, kun on tarpeeksi kova motivaatio, pystyy mihin vain! 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta