Ei mitään asiaa ja silti kauheasti sanottavaa

Hellurei ja hellät tunteet!

image(2)Toivottavasti kaikilla oli mukava juhannus, vaikkei sää oikein suosinut. Toisaalta se on hyvä, koska itseäni aina ahdistaa nuo juhannuksen hukkumiset, joten ne ehkäpä jäivät vähemmälle.

Itellä meni juhannus uiden ja saunoen ja syöden ja juoden. Perinteisesti siis. Makkaraa ja kaljaa kunnon suomalaisittain! 😀  Kun harvoin juhlii, muistaa kyllä joka kerta, että miksi ei juhli. Vasta tänään tuntuu, että on jokseenkin palautunut ja eilen, kun olin valmentajan kanssa treenailemassa, sain osakseni suoraa vittuilua turvotuksesta ja ylimaltaisesta puuskuttamisesta, ha!

Nyt kyllä loppuu taas kaikki ylimääräiset mässäilyt ja alkaa totaali #fitlife. Onko monella muulla sama fiilis jussin jälkeen?

image(4)Hikinen ja aivan lopussa oleva likka.

Aattelin nyt tosissani vähän karsia ylimääräisiä ruokavaliosta ja vähän hiilareista pois, koska haluaisin semmoisen kivan kesäkunnon pitää, vaikkakin tässä ollaan sitä MASSAA kasvattamassa. OFFILLA! Että ärsyttää noi sanat. Massakuuri kuulostaa juuri siltä, että se massa tulee erittäin hyllyvässä ja epäesteettisessä muodossa lanteille. Offista taas tulee mieleen lähinnä OFF-hyttyskarkoite.

Kun kirjoittaa fitnesspainoitteista blogia ja kilpailee, sitä luo helposti itselleen ihan jatkuvia paineita pysyä kunnossa. Ettei näyttäisi ihan merinorsulta osaa aikaa vuodesta. Salilla ihmiset kyttää, illanvietoissa tiiraillaan, mitä siellä Sonjan lautasella on. Muistan ajan, kun en voinut elää päivääkään ilman, että joku kommentoi ruokiani. Nykyisin vähän vähentynyt, mutta edelleen ruokaympyräni tai sen ympyrättömyys tuntuu olevan ihan maailman kiinnostavin seikka joidenkin mielestä. Kilpailijat tunnetusti ovat vapaata riistaa ja tunteettomia objekteja, joten meille saa myös sanoa suoraan, jos on vähän makkaraa tullut vyötärölle tai vähän alkanut ojentajat tutisemaan. Eikä se nyt sinänsä itseäni haittaa, se on vaan jollain lailla huvittavaa, koska ihmisiähän me kaikki ollaan ihan samalla lailla. Yhtä tunteellisia tai tunteettomia kuin muutkin. Olisi kuitenkin kovin ikävä tuottaa näittä salapoliisipeilin kanssa kyttääjille pettymys ja pullahtaa +20kg Sonjaksi kesän aikana, joten lupaan nyt vähän skarpata. Olen aina huutanut, että elän rennosti tätä ns. fitnessarkea, mutta voisin ottaa välillä vähän vähemmänkin rennosti. 😀

image(5)Se on hämmentävää, miten paljon lihaisammalta sitä näyttääkin kireämpänä. Esimerkiksi tämä kuva on kultaisilta GoGo-ajoiltani vuodelta 2012-2013 ja kädet näyttää paremmalta kuin nyt, vaikka lihaa on taatusti nyt enemmän. Sekin on syy, miksi olisi mukava olla vähän rasvattomammassa kunnossa, niin näyttäisi siltä, että on joskus salilla käynytkin. Koska oonhan mää nyt pari kertaa käynyt! Yyh!

image(1)Mulla ei hei oikeasti ole mitään asiaa tänään! Kunhan aattelin vähän kirjotella. Oon huono tämmöisissä eimitäänasiaa-postauksissa, koska näistä tulee hämmentävän sekavia ja pompin asiasta sinne ja tonne ja tänne. Semmosta ”näin eilen lokin ja muuten meen tänään ettiin itelleni mekkoa”. Toi lause tuli ihan hatusta, mutta oikeastikin meen tänään ettiin vähän vaatteita, kun koen traumaattisia hetkiä vaatehuoneessani nykyään, kun ei ole mitään, mikä menisi pyllystä päälle! Samoja hetkiä koen myös vaatekauppojen sovituskopeissa, kun etsin täydellisiä farkkuja. Jaloista menee päälle, mutta pyllyyn stoppaa ja siihen jää. En oo ihan päässyt selvyyteen, onko suomalaiset vaatteet huonon mallisia vai oonko minä oudon mallinen? Sitten kun oon iso ja rikas, teetän kaikki vaatteeni ja oon tyytyväinen. Sitä päivää odotellessa!

Mukavaa viikonalkua ja nauttikaa tästä ainoasta aurinkoisesta päivästä taas seuraavaan kahteen viikkoon! Ai tätä Suomen kesää!

sonja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta