Fitnesskilpailun oikeudenmukaisuus

Moi! Tänään pidän ansaittua lepopäivää salilta ja muutenkin ajoissa nukkumaan, koska aivan rättipoikkipuhki! Tän viikon treenit menee vähän muutenkin niin ja näin, kun juhannus sekottaa. Viikonloppuna en kerkeä ollenkaan treenailemaan, mikä tosin tekee varmasti ihan hyvää.

Tällä hetkellä on vähän motivaatio kateissa treeneihin. Olen sellainen ihminen, että tarvin tarkan tavoitteen ja päivämäärän, mihin tähtään, tai muuten en tähtää ollenkaan. Nyt kun kisa-ajankohta on vähän auki, en tiedä miten päin olisin! Oon välillä jopa liiallisuuksiin kontrollifriikki ja kaiken pitää olla suunniteltu pisteestä A pisteeseen B, jotta pystyn rentoutumaan ja rauhoittumaan. Mitä teen huomenna, mitä teen ensi viikolla, miten teen tämän kanssa ja tuon. Millon teen tämän asian ja kerkeisinkö ehkä tekemään nämä kaksi päällekkäin, vai kenties vuorotellen? Katsoin yksi päivä Greyn Anatomiaa, jossa oli pakko-oireinen potilas, ja pohdin pääni sisällä vakavissani, että jumaleissön, tuohan on ihan kuin meitsi!! Hetken jo mietin, pitäiskö tästä varata aika Mehiläiseen. Mutta nooo, tykkään vaan kontrolloida menojani. Ehkä se ei ole tappava tauti, eihän?

sonja1pieni-e1399027668127Vaikka tämmöisestä pikkuisesta bikinitytön alusta ei ehkä uskoisi, seuraan luppoajallani tiiviisti monia Suomen bodarimiehiä. Seurailen muun muassa Mika Nyyssölää, Marko Savolaista, Kille Kujalaa ja Artturi Kalliota. Luen blogeja, seurailen instagrammia ja luen keskusteluja. Tykkään tietää, mitä bodymaailmassa tapahtuu ja miten isot pojat hoitaa hommat. Kisasijoituksia sekä -tavoitteita seuraan silmä kovana. Seuraan myös kymmenkertaista määrää lajin naispuoleisia edustajia, mutta otin puheeksi nyt nämä miekkoset, koska yritän aasinsiltaa pitkin johdatella tekstiäni aiheeseeni. Nimittäin Kille Kujalan Olympia Amateur-kisat. He, jotka herran liikkeitä seuraavat, tietävät, että tavoitteet sekä odotukset olivat kovat, tulos sittemmin pettymys. Hän lähti luonnollisesti hakemaan voittoa, mutta tipahti pelistä pois eliminaatiokierroksella. Miksi näin?

Kisat ovat kisat ja joku on aina paras ja joku on aina huonoin. Ei siinä mitään. Killen sijoitus on kuitenkin herättänyt Suomen bodymaailmassa kovaa keskustelua siitä, miksi monet jopa amatöörisilmään huonommat kilpailijat pääsivät Killen ohitse. Niin, miksi?

IFBB Fitness on nykyään virallisesti urheilua. Urheilua, jossa tuomarit ovat mahdollisimman puolueettomia. Lavalla ei tehdä urheilusuoritusta. Se ei voita, joka hyppää pisimmälle, eikä se, joka heittää määrällisesti eniten voltteja. Kilpailu bodylajeissa ei ole mitattavissa, eikä oikeudenmukaista tulosta voida ikinä päättää, niin, että jokainen olisi samaa mieltä. Sellaista on arvostelulajit. Sellaista se on, kun kauneus on katsojan silmässä. Tästä kaikesta huolimatta tuomarit ovat koulutettuja ammattilaisia, heidän pitää, tai ainakin pitäisi tietää, mitä lajissa haetaan ja minkä mukaan he pisteyttävät kilpailijat. Tuomaroinnissa ei voi vetää kotiin päin tai jättää todella hyvä kilpailija finaalin ulkopuolelle. Näin ainakin luulisi.

800_0661Kuvat: Pakkotoisto/Mike Siren

Olen aina ollut sitä mieltä, että Suomessa amatöörikisoissa tuomarointi on erittäin reilua. Koska tuomareiden korkein sekä matalin pistemäärä jätetään huomiotta, tuomaroinnissa on vaikea yksittäisen ihmisen pistää hommaa aivan sekaisin. En ole nähnyt suuria epäkohtia Suomen tuomaroinnissa, enkä muista myöskään mielestäni täysin vääriä sijoituksia. Miksi tämä ei ulkomailla toimi näin? Itse en ole ikinä ulkomailla kilpaillut, enkä voi väittää olevani ammattilainen miesten kehonrakennuksen arvioinnissa. Olen kuitenkin lajia pitkään seurannut ja osaan lavalla erottaa, kuka on hyvä ja kuka ei. Ja Kille oli hyvä. Ei välttämättä voittaja, ei välttämättä paras, mutta hyvä. Parempi kuin moni muu, jotka jäivät pullistelemaan lavalle, kun hän joutui pois.

Paljon on puhetta nimestä. Kun lähdet ensimmäisiä kertoja ulkomaille kilpailemaan, sinua ei tiedetä. Ei tunneta. Tulet pienestä Suomesta, aivan puskista. Monen ammattilaisen olen kuullut sanovan, että pitää luoda ensin nimeä kansainvälisesti, ennen kuin voi esimerkiksi Olympiat voittaa. Toisaalta ymmärrän tämän. Olisi tyhmyyttä valita Olympian voittajaksi, lajin keulakuvaksi henkilöä, jota kukaan ei tunne, jos voidaan valita kilpailija, jolla on paljon meriittejä sekä nimeä. Toisaalta taas en ymmärrä missään nimessä. Kyseessä kun kuitenkin on kilpaurheilua, jonka vuoksi tehdään töitä, niin pirusti töitä, Olympia-tasolla lajille annetaan koko elämä. Ja silti. Olet parempi, mutta vieressäsi seisoo tuomareille tuttu kaveri ja hän vie pystin. Miten, jestas sentään, homma voi olla tällaista?

Täytyy toki aina muistaa, ettei saa olla liian sinisilmäinen. Nämä ovat aina spekulointeja. Liian sinisilmäinen ei saa kuitenkaan olla myöskään uskoessaan tuomareiden puolueettomuuteen. Ja kyllä minä voin avoimesti kertoa, että ei tällainen toiminta ainakaan itseäni motivoi millään tavalla yrittämään Suomessa kirkkainta pystiä, jotta voisin lähteä ulkomaille kilpailemaan. Vaikka olen pieni, vain kerran kilpaillut tyttö, jolla ei ole minkäänlaista merkitystä koko fitnessmaailmaa katsottaessa, kyllä minä haluan voittaa. Aina. Aina, jos lähden kilpailemaan. Kyllä minä haluaisin lähteä ulkomaille. Kyllä minä haluaisin sielläkin pärjätä. Mutta mitä mieltä on kilpailla, yrittää kaikkeansa, jos ei voi olla sataprosenttisen varma, että tuomarointi on oikeudenmukaista?

800_1083Eihän tämä Killen tapaus mitenkään ainutkertainen ole. Onhan nämä puhututtaneet ennenkin. Eikä kyse ole vain miesten raskaasta kehonrakennuksesta, vaan ihan naistenkin lajeista. Enkä missään nimessä sano, että kaikki ulkomaan kisat ovat jotenkin todella korruptoituneita, en todellakaan! Onhan esimerkiksi suomalaisia aivan tuntemattomia ja uusia kasvoja esimerkiksi EM- ja MM-kisoissa pärjännyt. Mutta miten ikinä sijoituksensa oikeudellisuudesta voi olla varma, jos fitnessmaailmassa kuitenkin tällaista omaan pussiin pelaamista tapahtuu? Miten sellaista voidaan katsoa läpi sormien? En ymmärrä.

Ainahan maailmassa on epäkohtia. Työhaastattelussa voidaan syrjiä kolmekymppistä avoliitossa olevaa naista mahdollisen raskauden vuoksi, vaikka niin ei saisi tehdä. Koulupaikan saattaa saada henkilö, joka haastattelussa valehtelee sujuvasti oikeasti motivoituneen hakijan sijaan. Ei elämä ole reilua. Tällaisiin epäkohtiin pitäisi kuitenkin mielestäni puuttua, ei vain pudistella päätä ja sanoa: ”sellaista se nyt vaan on”.

sonja

2 vastausta artikkeliin “Fitnesskilpailun oikeudenmukaisuus”

  1. Olen sen verran kyyninen itse, että olen sitä mieltä, että arvostelulaji on aina arvostelulaji. Jos ei ole mitattavaa suoritusta tai anneta selkeitä pisteitä tietyin kriteerein, niin aina on mahdollisuus arvostella muutenkin kuin silmillään. Onhan tämä nähty muissakin lajeissa (käsittääkseni esim. taitoluistelussa ennen kuin siirtyivät eri tavalla pisteiden antamiseen). Varmasti suurin osa tuomareista toimii puolueettomasti ja pyrkii tasavertaiseen arvosteluun, mutta… no, kuten sanottua, arvostelulaji on arvostelulaji. Sillä että on nimeä, on varmasti maailmalla ainakin jonkin verran merkitystä. Mutta toivotaan, että edes Suomessa saisimme nauttia puolueettomasta arvostelusta 🙂

    http://petrabettina.blogspot.fi/

    • Tämä on totta, ja niin epäreilua. Suomen tuomaripeliin en tosiaan itse ainakaan usko, tai jos uskoisin, en pystyisi kilpailemaan enää ollenkaan. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta