Always remember where you started

Jokainen, joka salilla käy, varmasti tietää, että on hyviä ja huonoja treenipäiviä. Niitä päiviä, että miettii, että miksi mä täällä käyn päivästä toiseen? Katsot peiliin ja mitään ei tunnu tapahtuvan. Niinä päivinä kannattaa realistisesti katsoa taaksepäin, ja pohtia, mistä on lähtenyt. Niin tein tänään minäkin!

VAROITUS: Tämä postaus sisältää materiaalia, joka voi aiheuttaa korvia hivelevää myötähäpeää!

2008 (2)2008Vuosi 2008. Itsellä ei ole perinteistä läskitarinaa taustalla ennen salin ovien avaamista, vaan ihan rehellinen rimpula-tarina. Olen ollut koko lapsuuteni ja teini-iän todella pieni. Rimpula, ohukainen, narukäsi. Kun katselen kuvia nyt jälkeenpäin, saan osasta kuvista jopa jonkinasteisia anorektikko-viboja, mutta sellaista ei kuitenkaan todellisuudessa ole ikinä ollut. Olen ollut aina yllättävänkin sinut itseni kanssa, vaikka tosin varhaisteininä ulkonäköongelmat kukkivat jonkinmoisina. Vuoden 2008 aikaan minisonja harrasti järkyttävien asuvalintojen ohella lentopalloa ja söi niin hirmusen vähän siihen nähden! 2010 (2)Puuuuuh. Vuosi 2010. Tää on jotenkin järkky. 😀 Kattokaa nyt noita mun reisiä, voiko niitä edes reisiksi sanoa? Tikut! Tähän aikaan olin lukion juuri aloittanut ja liikuin todella paljon. Muistan, että juoksin päivittäin pitkän lenkin ihan hirveetä kyytiä. Olisinkikohan just lopettanut lentopallon pelaamisen niin halusin keksiä jotain muuta tilalle. Olen tosiaan jo nuoresta liikkunut tosi paljon, mutta se ei ikävä kyllä näy olemuksessa, koska ruokailutottumukset olivat päin honkia. Ihan liian vähän ihan kaikkea.

2010Hehehe! Samana vuonnahan alkoikin sitten kapinalliset ikäni, jolloin painelin kampaajalle ja sanoin, että kokomustaksi! Silloin taisin vähän ensimmäistä kertaa ikinä myös pullahtaa jokseenkin, juomisesta tietysti. Tähän aikaan ei myöskään voinut mistään hinnasta hymyillä kuvissa hampailla, vaan piti varovasti ja viekkaasti luimuilla ja vähän nostaa toista suupieltä!sssVallan mahtavaa. Ei voi muuta sanoa. Kyllä sitä joskus vaan ihmettelee itseään ja omia tyylikokeilujaan, hahaha. Tämä tumma vaihe ei sitten kauaa kestänytkään, ja pian jo marssin uudestaan kampaajalle, ja löin pöytään käskyn ”platinan vaaleaksi!” Voi kampaajaparkaa. Tähän aikaan muuten lopetin myöskin liikkumisenkin joksikin aikaa. Oli kiinnostavampaa varmaan dokata ja riehua?

20111Löysinpähän vuonna 2011 itsestäni myös jonkinlaisen rokkivaiheen!

20122Vuosi 2012 ja ihana Dubai! Tähän aikaan aloin sitten käymään GoGolla. Ihan julmetusti. Jumppaa jumpan perään ja osasin jokaisen Combatin ja Bodystepin ulkoa. Lisäksi edelleen lenkkeilin ja hypin sinne tänne, kunto olikin ihan jäätävän hyvä. Olisin varmaan voinut lätkiä tennistä monta tuntia putkeen hengästymättä. Halusin olla vikkelä ja nopea ja pitää rajua pitkän matkan kuntoa yllä, mikä oli muuten ihan viisautta! Nykyään varmaan kuolisin, jos menisin Combattiin.

2012k

Edelleen vuosi 2012, mutta loppupää. Tähän aikaan astuin ensimmäiset haparoivat askeleet salin puolelle. Nopeasti tykästyinkin tosi kovasti. Pikkuhiljaa jumpat jäi, lopulta kokonaan.

2013 (2)2013 alussa laitoin sitten itseni kokonaan peliin. Aloin syömään kunnolla ensimmäisellä ruokavaliollani, treenaamaan ainoastaan salilla ja otin miesten riuhtomisesta mallia. En aina ihan tiennyt, mitä tein, mutta silti tein sitäkin kovempaa! Halusin koittaa omia rajojani ja tein usein esim. kovia kutosia. Se oli hauskaa, viihdyttävää, koukuttavaa.

DSC_0184

2013Voimatasot nousivatkin kohisten. Joka kerta kilon painavemmat painot ja asteen kovemmalla asenteella. Saatoin kuluttaa salilla monta tuntia ja tehdä todella pitkiä treenejä. Tällöin myös aloitin sitten valmennuksen. Ensimmäisen valmentajan kanssa homma ei toiminut, mutta sitten löysin Sampon. Matkustin Lahteen treffaamaan Sampoa ja hullunkiilto silmissä sanoin, että ”Terve, mää oon Sonja ja haluisin kisaamaan ensi keväänä”. Sampo hetken katseli, että niin kukas sää nyt olitkaan.. 😀 En oo edelleenkään ihan varma, mistä tuo kisainnostus loppujen lopuksi tuli. Vaihdoin näihin aikoihin Wolffille kovemman motivaation toivossa ja ehkä se ilmapiiri ja kilpailijoiden ympäröimänä oleminen teki tehtävänsä. Monihan uusi Wolffille tulija sanoo, että jännittää tai jopa pelottaa olla siellä, kun ”kaikki on niin hyvässä kunnossa ja katsotaan oudoksuvasti”. Itse en kokenut asiaa ollenkaan näin. Motivoiduin syvästi ihmisistä, joilla oli jäätävät reidet ja pyöreät pakarat. Vaikka sinänsä raskaan sarjan kehonrakentaja ei unelmien mies-mielessä kiinnosta, ihailin kovasti myös heidän fysiikkaansa urheilijanäkökulmasta. Jossain kohtaa vaan päätin, että jos noi pystyy, pystyn minäkin.

Perhe ja kaverit vierastivat kisa-ajatustani jonkin aikaa ja varsinkin äitini oli todella hermona välillä asiasta. Pikkuhiljaa jokainen kuitenkin hiljaa hyväksyi asian tai ainakin esitti taitavasti. 😀

201333Vuoden 2013 loppu Wolffilla.

image(27)Ja 2014 alku. Tuloksia tuli hitaasti, mutta sitäkin varmemmin. En enää ollut se rimpula, millaisena olin salille tullut. Ja omasta näkövinkkelistä katsottuna, tämä jälkimmäinen olomuoto sopii meitsille paljon paremmin!

sonja8pieni-e1399027694501Otin pikku bulkin siinä 2014 alussa, kun tosiaan Sampolta tuli kielto kilpailla vielä keväällä. Mikä oli erittäin järkevää. Kiloja kertyi muutama ylimääräinenkin tässä kohtaa, mutta mitäpä tuosta. Olipahan ainakin tytöllä muotoa! Uskon myös, että kestin dieettini paremmin, kun sain syödä alkukevään reilusti.

image(26)Ja tästäpä lähettiinkin sitten taas toiseen suuntaan, eli pienentymään! Motivaatio oli 110% ja varsinkin dieetin alussa olin ihan hermorauniona, jos jokin oleellinen puuttui, esim. jos jouduin syömään banaanin sijasta omenan.. 😀 Onneksi nykyisin on vähän enemmän järkeäkin päässä. Mutta toisaalta, mistäpä sitä ekalla kerralla tietää? En minä osannut laskea kaloreita, saati ravintoaineita. En minä tiennyt, kuinka pilkun tarkasti pitää noudattaa ruokavaliota. Halusin vain tehdä kaiken oikein. Joten annan itselleni anteeksi nolon käytökseni!

image(30)Sitten kesä 2014 ja rasvanpoltto alkakoon. Loppujen lopuksi aika lyhyessä ajassa sain jonkinmoista lihaskasvua aikaiseksi. Ottaen huomioon, että olen tosiaan ollut tästä aika paljon pienempi alun alkaen.

image(31)Ja tässä ihan pikkusonja taas juuri ennen kisoja. Kilojahan lähti semmoinen 10.

image(32)Ja nykykunto, mihin kovasti raavitaan lihaa päälle!

Summa summaarum, alas ja ylös on paino heitellyt, mutta eniten muuttunut ehkäpä ihan vartalon muoto ja malli. Olen oppinut syömään treeniä tukevasti ja se onkin ollut matkallani ehkä suurin koetinkivi. Syödä tarpeeksi. Treenaaminen ei niinkään ole suurin asia, vaan tosiaan ruokailun opetteleminen. Elin 19-vuotiaaksi sillä asenteella, että voin syödä mitä vain, eikä mikään tartu. Ei tarttunutkaan, kun söin niin vähän muuten. Nykyään kummasti tarttuu, jos syö ruokavalion päälle paljonkin pullaa, kun sitä muonaa tulee muutenkin ahdettua ihan sivutyönä tässä!

IMG_2726-e1395695314404Aina kannattaa uskoa unelmiin, koska kestä vaan saattaa tulla mitä vain! Oli sitten todella laiha tai todella lihava, hyvä ja omaa silmää miellyttävä kunto on aina toteutettavissa. Joillakin siinä kestää kauemmin, joillakin lyhyemmän aikaa, mutta kova työ palkitsee aina.

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua! <3

sonja

3 vastausta artikkeliin “Always remember where you started”

  1. Moi, näissä kehityskuvaseteissä häiritsee aina sama juttu. Ensimmäiset kuvat ovat aina ihan normaali kuvia, eli niissä ei poseerata missään fitness-asennoissa (ei tietenkään). Mutta viimeisimmissä kuvissa sitten pyllistetään ja pyöritetään lantiota kameralle, jotta vyötärö näyttäisi mahdollisimman kapealta ja perse isolta. Otapa muutama tollanen bikinikuva, jossa poseeraat ilman mitään asentoja ja lihasten jännittelyä (vuosi 2012 Dubai -tyyliin).

    • Moi, tuossa Dubai-kuvassa muistan kyllä jännittäneeni kovasti joka osaa kehostani, mutta täytyypä ottaa joskus 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta