Luulin olevani vahva

Sain viime viikolla tilaisuuden alkaa Tampereen Calisthenicsin kanssa yhteistyöhön. Calisthenics etsi bloggaajaa/blogaajia itselleen, joiden kanssa toteutetaa erilaisia kehonpainonhallintatreenejä.

Mikä on Calisthenics?

Calisthenics Tampere on ryhmä erilaisia liikunnan ammattilaisia, joiden palava halu on tuoda harjoittelu jokaisen luo. Calisthenics on kaikille avoin tekniseen kehonpainoharjoitteluun suunnattu ryhmä. Harjoittelualustoina käytetään kesäisin puistoja sekä leikkikenttiä ympäri Tamperetta ja talvisin harjoittelu painottuu sisätiloihin.

http://www.calisthenics.fi/

Itse olen viimeisen kolme vuotta ähkinyt salilla käsipainojen, tankojen ja erinäisten laitteiden kanssa haaveena kehittää lihasta kasvamaan ja kehittymään. Fitnessharrastajia on monenlaisia. Osaa kiehtoo suuret raudat ja jatkuva progressio painojen kanssa, ja osaa taas tämä ei motivoi, vaan tärkeämpi on muuttuva peilikuva. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Kuitenkin, vaikka harjoitteluni ydin on saada ulkonäkö muotoutumaan bikinikisaajan muottiin, toki kiinnitän jonkinasteista huomiota myös tankoon pistämieni levypainojen määrään.

Osa ihmisistä on luonnostaan vahvoja. Vaikka ihminen ei olisi ikinä nähnyt kuntosalia ja olisi lihava tai vaihtoehtoisesti todella laiha, joillakin voimaa löytyy normaalia enemmän. Itse en tähän kastiin ole ikinä milloinkaan kuulunut. Mutta silti. Silti olen vuosien varrella saanut myös pientä kehitystä painojeni kanssa ja olen pienessä tyttösen mielessäni kuvitellut myös olevani suhteellisen vahva. Jaksan kuitenkin nostella keskivertoihmistä enemmän painoja tai punnertaa! Mutta eilen koko tämän höpönlöpön-ajatusmaailmani sai kovan kolauksen. Tajusin, että luoja oon heikko!

Oman kehonpainon treenissä nimensä mukaisesti ideana on treenata suurimmaksi osaksi ilman lisäpainoa, aivan ihmisen omaa painoa hyödyntäen. Minä painan 64 kiloa, eikä oma takalisto ole meinaan ikinä painanut niin paljon!

Treenasin eilen Hämäläisen Kimin kanssa ensimmäistä kertaa itsellen hyvin epätyypillistä treeniä. Kim kertoi, että he eivät erimerkiksi ikinä käytä rannetukia, vaikka näin ulkopuolisen silmin herrankin tekemät temput näyttävät siltä, että omat ranteet pamahtaisi poikki heti ensi metreillä! Oma katseeni olikin hieman epäuskoinen, kun aloimme ensimmäisenä treenaamaan ranteita. Siis excuse meee, että mikäs pilipaliukko sää siis olitkaan? Mutta kyllä vain! Rannepunnerrukset ja erinäiset pyörittelyt tosiaan kyllä tekivät tehtävänsä ja lämmittivät ranteet äärimmäisen hyvin. Tässäpä voisikin olla vinkkiä ihmisille, jotka jo ensimmäisiä kilon painoja heilutellessa ostavat kalliit ja extrasupertukevat rannetuet, koska ”pakko”.

IMG_8741Omassa toiveessani luonnollisesti oli jalkatreeni, joten kaikenmaailman eriskummalliset liikkeet tulivat tutuiksi. Elämäni ylellisimpien hetkien top 10 ei kuulu kyllä se tilanne, kun meitsi täydellisen voimanaisen itsetunnolla lähtee heittämään ensimmäistä kertaa elämässään pistoolikyykkyä. Siellä olin! Maan kamaralla, yhden jalan varassa! Ei paljoo sieltä tultu ylös, minkä ilmeisen selvästi oli kuitenkin tarkoitus. Meikäläisellä oli aivan omat kuviot siellä kyykyssä. Siitä tavoite numberi yksi: opettele pistoolikyykky.

IMG_8742Joo siis tässä niinkun yritän jotain, paitsi etten kyllä tiiä yhtään mitä oon tekemässä.

IMG_8743Onko ton miehen katse tuolla takana vähän säälivä, vai kuvittelenko vain?

Kimin kanssa oli oikein miellyttävä treenata, ei ainoastaan siitä syystä, että sai todella hyvät lihaspoltteet, vaan myös siksi, että aina annettiin vastaus, miksi tehdään näin. Rikottiin selvästi perusbodarin treenityyliä ja kyseenalaistettiin suurien rautojen määrää. Me like!

Tässä pienin askelin pääsen itsekin siihen pisteeseen, että osaan ajatella kokonaisuuksia niin elämässä yleensä kuin erityisesti fitnesskisaamisen kannalta. Karu faktahan on se, että kun nuoria tyttöjä lähtee ensimmäiselle kisareissulleen täysin ilman tietotaitoa ja kyseenalaistamiskykyä asioista, liian usein mennään metsään. Valmennus on bisnestä ja siltä se usein näyttää jo hyvin kauas. Kisaamisesta ja treenaamisesta tehdään usein hyvin erikoista. Monia asioita yksinkertaistetaan liikaa ja monista helpoista asioista tehdään todella hankalia. Eilen pohdittiin Kimin kanssa esimerkiksi sitä, miksi ihan oikeasti lähestulkoon jokainen kisadieetillä oleva rullaa aerobiset crossarilla tai kävelee pitkiä lenkkejä? Onko tämä ainoa aerobisen urheilun muoto, joka kuluttaa optimaalisesti rasvaa? Esimerkiksi juuri nämä omankehonpainon treenit kuluttuvat erittäin hyvin rasvaa samalla aktivoiden lihasta, eli win-win. Aina ei tarvitse vääntää crossarilla veren maku suussa päivittäin sitä 20 minuuttia, vaan esimerkiksi jumpat ja sykettä nostavat treenit toimivat oikein hyvin. Omaa luovuttaan saa käyttää. Vaikka ohjelmassa lukee tasan 20min aerobista, sitä pystyy kyllä soveltamaan.

Kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ei muutenkaan usein ole puhe fitnessmaailmasta puhuttaessa. Kanaa ja parsaa ja punttia ja crossaria. Näistä koostui ainakin allekirjoittaneen dieettiaika. Näistä raaka-aineista on koostettu helppo dieetti, mikä valmentajan on helppo tehdä ja helppo laskea ja helppo kierrättää eteenpäin. Yksilöllisiä piirteitä ihmisessä ja treeneissä usein ei huomioida vaan lähes samalla kaavalle monille. Kehonhuollon ja psyykkeen ylläpitämistä ei pidetä useinkaan niin tärkeänä, että niitä nosteta samanlailla jalustalle kuin sitä tarkkaa 200g kukkakaalimäärää, vaikka todellakin olisi syytä. Itselläni on aivan mahtava valmentaja ja tiedän paljon muitakin tapauksia toki. Tämä on vain stereotypia, joskin valitettavan yleinen tilanne.

Ensikosketus kehonpainontreeniin sekä Metsälän Markkuun ja Hämäläisen Kimiin oli erittäin positiivinen ja sai meikäläisenkin päänupin pohtimaan juuri näitä asioita, mitkä tuntuvat olevan niin metsässä usein. Herroilta löytyy tietoa ja taitoa ja malliesimerkkiä ja puhuvat syvällä rintaäänellä kokonaisvaltaisuuden puolesta. Tämä erilainen treenityyli sekä ajatusmaailma treenaamisen maailmasta sai kyllä itseni vakuuttuneeksi siitä, että seuraavalla omalla dieetilläni en halua rullata Wolffin juoksumatolla kaikkia päiviä ja puputtaa parsakaalia, kun näihin molempiin vaihtoehtoja löytyy maan ja taivaan väliltä.

Näin seuraavan päivän tunnelmista voin kertoa sen verran, että lonkankoukistajat, pohkeet, taka- sekä etureidet, rinta ja olkapäät sekä vatsa ovat aika kuoleman kielissä. Treeni ei ollut superpitkä, ei vaikea eikä tuhottoman haastava näin ensikertalaiselle. Ainoastaan ajatuksiaherättävä ja tehokas! En missään nimessä aio omia ihania raudan makuisia treenejäni jättää, mutta näistä tulee oiva lisämauste niille. Suosittelen!

IMG_8744Tähän vielä loppuun treenin jälkeinen olotila, joka ei ole siis edelleenkään muuttunut, Wolffin lattia on vain vaihtunut kotisohvaan.

sonja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta