Kisadieetti, järkevää vaiko ei?

Heipä hei!

Hirveen hyvä päivä tänään, koska on perjantai! Vaikka sataakin vettä ja ulkona näyttää taas vaihteeksi siltä, että kesä ei olisi tulossa ikinä. 3 viikkoa enää kevään kisoihin ja voi jestas, kun oon innoissani!! Luulisi, että näin innoissaan oleva ihminen menisi ehkä itse kisaamaan silloin, mutta eheeei, muita vaan tiiraileen. Tää kisojen alla olevan kisahuuma on vaan niin huikeeta! Salilla se alkaa näkymään hermostuneisuutena ja lippa silmillä treenaavina pikkuisina tyttöinä. Tyttöset poseeraa milloin missäkin salin kulmassa ja miehet on isoimman peilin edessä housut kintuissa. 😀 Ihmiset spekuloi ja vilkuilee osallistujalistan nimiä. Ihan huikeeta!

Oon tässä viime päivinä lukenut muutamia erittäin hyviä artikkeleita ja juttuja. Esimerkkinä tämä: http://www.haataja.eu/2015/03/14/nain-fitnessdieetti-vaikuttaa-mieskroppaan (anteeksi, en osaa tehdä suoraa linkkiä). Samalla miehellä on muitakin todella asiallisia juttuja ja suosittelen lukemaan ne loppuun asti.

IMG_8469Omassakin pääkopassa on viime aikoina pyörinyt kovasti dieettiasiat, kun katselen kanssatoverien dieettaamista. Muistan viime kesänä oman dieetin aikaani ja muistan erittäin vahvasti sen jumalattoman tahdon ja uskon omaan hommaan. Vaikka dieetti osittain oli rankka, en muista ajatelleeni, että se olisi terveydelle todelliseksi pysyväksi uhaksi. En muista tunteneeni mitään elämää suurempia negatiivisia muutoksia tai olotiloja kropassani, eikä päänkään sisällä mikään vinksatanut normaalitilaa enempää. Nyt kun jälkikäteen katson omia kuviani, ja sama kun katson nyt kisoihin menevien kuvia, huomaan todella, miten pieni sitä silloin onkaan. Tiedostin kyllä, että ollaanhan tässä aika rasvattomassa kunnossa, mutta ei sitä oma tottunut silmä huomaa, minkälainen muutos todella on kisapäivään tullut.

En tiedä, olenko tullut vanhaksi vaiko vain viisastunut matkan varrella, mutta hommaan mukaan on tullut myös erittäin suuri kiinnostus siitä, että minulle ei satu mitään. Ei treenatessa, ei dieetillä, eikä sen jälkeen. Olen alkanut lämmittelemään enemmän ennen treeniä (wft?!) ja alkanut kiinnittää huomiota syömisiini enemmän kuin ennen. Olen miettinyt mielessäni useasti kuin olisi edes tarpeen, miten optimoin nyt kehityksen ja miten taas aion raivata tieni tulevan dieetin läpi paremmin kuin viime kerralla. Olen aina vakaasti uskonut, että kisadieetin voi tehdä kohtuullisen terveellisesti, niin, että siitä ei koidu haittaa kisan jälkeiselle elämälle. Kuitenkin, karu faktahan on se, että naisten kropan muutoksia kisadieetillä ei ole tutkittu. Tietääkseni ikinä. Nythän Jyväskylän Yliopisto on suorittamassa syksyn naiskisaajilla tähän liittyviä kokeita, mikä on mielestäni ihan mahtavaa. Tottahan se on, että Suomen tapaisessa maassa tutkimusintressit ovat jossain aivan muualla kuin fitnesskisaamisessa, esimerkiksi alkoholin liikakäytössä ja liikalihavuudessa. Siksipä onkin erittäin jees, että nyt tämä kisaaminen ja sen vaikutukset on nousseet niin pinnalle, että asia otetaan oikein suurennuslasin alle!

Vaikka kisadieetin kuitenkin vetää omaa kroppaa kuunnellen ja olotiloja pohdiskellen, voiko sitä kisaaja siltikään olla varma, ettei käy jotain peruuttamatonta? Voiko olla varmuutta, että negatiiviset muutokset huomaisi ajoissa? Näihin kysymyksiin mulla ei ole vastauksia. Mutta toivon todella, että vastaus molempiin olisi kyllä.

IMG_8475Mikään äärimmäisyyksiin ajettu kilpaurheilu ei ole terveellistä, kyllähän se tiedossa on toki. Fitnesslajeissa erilaista kuitenkin moniin muihin kilpalajeihin on se, että suurin riski ei ole fyysinen loukkaantumisriski, vaan juurikin hormonitoiminnan sekoittuminen ja hormonitasojen laskeminen. Mitkään vammat, niin sisäiset kuin ulkoiset, eivät ole toivottavia, mutta järkevä urheilija kyllä tiedostaa, että näihin on mahdollisuus. Toivon, että tätä painotettaisiin myös ihmisille, jotka lähtevät valmennukseen ja haaveilevat kisaamisesta. Olenkin tässä pohdintojeni lomassa päättänyt, että ensi dieetillä käyn säännöllisesti testaamassa, että kaikki toimii ihoni alla normaalisti, jotta saa tyttö mielenrauhan. Viime kerralla se ei tuntunut juuri kiinnostavan, ainoastaan voitto. 😀 Tosin, hyvinhän dieettiaika terveyden näkökulmasta menikin, mutta vannomatta paras.

Muistan kun meikäläiseltä kysyttiin viime vuonna Bodytreeni-lehden haastattelussa, olenko kiinnostunut tulevaisuudessa body fitneksestä. Vastasin silloin, että olen, jos rahkeet joskus riittäisi sinne. Tällä hetkellä ajatellen ajatus on kuitenkin aivan absurdi. Syy 1: meitsillä ei riitä kärsivällisyys kasvattaa niin paljon lihasta niin pitkän aikaa ennen kuin pääsisin kisaamaan ja isompi syy nro 2: en uskaltaisi vetää omaa kehoa niin rasvattomaksi.

Bikini fitneksessä normaalisti rasvaprosentti on siinä 8-12 korvilla, body fitneksessä se viedään alemmas. Jo tämä bikinin dieetin loppuvaihe tuntuu itsestä kovalta, ja rasvattomuus on siinäkin jo melkoisen suuri, joten pidemmälle en haluaisi/uskaltaisi lajia viedä. Lisäksi toki olen senkin tajunnut, että kyllä tämä bikinivartalo on se, minkä haluan pitää ihan siviilissäkin ilman mitään kisa-ajatuksia. En näkisi itseäni niin lihaksikkaana kuin mitä bodyssa vaaditaan.

Kuka leikkiin lähtee se leikin kestäköön. Ihan kuin joku olisi keksinyt tuon sanonnan ihan suoraan mun elämääni varten. 🙂 Joku joskus kommentoi, että ei terveydellä leikkimisessä ole mitään järkeä, ja sitähän tuo on. Ja olen kommentoijan kanssa samaa mieltä. Kyllä tämä pienissä (ja huonossa tapauksessa suurissakin) määrin on terveydellä leikkimistä. Tasapainoilua hyvän kisakunnon ja terveellisyyden välissä. Järjellä ajateltuna, eihän siinä mitään järkeä ole! Ei järjen häivääkään! Kuten ei myöskään Hesburgerissa käymisessä, pitkissä päiväunissa, alkoholin juomisessa, hiusten värjäämisessä tai vuokralla asumisessa! Mutta jostain syystä näitä kaikkia silti tehdään. Koska se on kivaa.

Kaikki eivät aina ihan ymmärrä, miten suuren työn siihen lavakuntoon pääseminen vaatii ja varmaan osaksi siksikin Suomen karsinnoissa ei ole kovin hyvä taso. Osa on aivan puolikuntoisia vielä kisapäivänä, kun on lähdetty leikkiin, eikä ymmärretty, että ei se hei helppoo ole. Treenaaminen vaatii usein monien monien vuosien työn, dieetti vaikuttaa kroppaan usein epämiellyttävällä tavalla ja todellisuudessa se on aika kaukana hauskuudesta välillä, kaikesta vaivasta niin ajan kuin rahan käytön kanssa en viitsi edes alkaa puhumaan. Ja vaikka kaiken tämän jälkeen kisakunto olisi aivan tip top, kokonaisuuden saattaa pilata pienillä asioilla kisapäivänä. Hirveä stressi, huono esiintyminen, vituralleen mennyt kisaväri, väärän kokoiset bikinit ja suttuinen kokonaislook. Tadaa, sinne meni koko työ! Parhaassa tapauksessa jäljelle koko uurastamisesta jäi paha mieli ja kilpirauhasen vajaatoiminta!

Ja silti tätä tehdään. Miksi ihmeessä? Koska tätä hommaa rakastaa.

IMG_8472

Luulin olevani vahva

Sain viime viikolla tilaisuuden alkaa Tampereen Calisthenicsin kanssa yhteistyöhön. Calisthenics etsi bloggaajaa/blogaajia itselleen, joiden kanssa toteutetaa erilaisia kehonpainonhallintatreenejä.

Mikä on Calisthenics?

Calisthenics Tampere on ryhmä erilaisia liikunnan ammattilaisia, joiden palava halu on tuoda harjoittelu jokaisen luo. Calisthenics on kaikille avoin tekniseen kehonpainoharjoitteluun suunnattu ryhmä. Harjoittelualustoina käytetään kesäisin puistoja sekä leikkikenttiä ympäri Tamperetta ja talvisin harjoittelu painottuu sisätiloihin.

http://www.calisthenics.fi/

Itse olen viimeisen kolme vuotta ähkinyt salilla käsipainojen, tankojen ja erinäisten laitteiden kanssa haaveena kehittää lihasta kasvamaan ja kehittymään. Fitnessharrastajia on monenlaisia. Osaa kiehtoo suuret raudat ja jatkuva progressio painojen kanssa, ja osaa taas tämä ei motivoi, vaan tärkeämpi on muuttuva peilikuva. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Kuitenkin, vaikka harjoitteluni ydin on saada ulkonäkö muotoutumaan bikinikisaajan muottiin, toki kiinnitän jonkinasteista huomiota myös tankoon pistämieni levypainojen määrään.

Osa ihmisistä on luonnostaan vahvoja. Vaikka ihminen ei olisi ikinä nähnyt kuntosalia ja olisi lihava tai vaihtoehtoisesti todella laiha, joillakin voimaa löytyy normaalia enemmän. Itse en tähän kastiin ole ikinä milloinkaan kuulunut. Mutta silti. Silti olen vuosien varrella saanut myös pientä kehitystä painojeni kanssa ja olen pienessä tyttösen mielessäni kuvitellut myös olevani suhteellisen vahva. Jaksan kuitenkin nostella keskivertoihmistä enemmän painoja tai punnertaa! Mutta eilen koko tämän höpönlöpön-ajatusmaailmani sai kovan kolauksen. Tajusin, että luoja oon heikko!

Oman kehonpainon treenissä nimensä mukaisesti ideana on treenata suurimmaksi osaksi ilman lisäpainoa, aivan ihmisen omaa painoa hyödyntäen. Minä painan 64 kiloa, eikä oma takalisto ole meinaan ikinä painanut niin paljon!

Treenasin eilen Hämäläisen Kimin kanssa ensimmäistä kertaa itsellen hyvin epätyypillistä treeniä. Kim kertoi, että he eivät erimerkiksi ikinä käytä rannetukia, vaikka näin ulkopuolisen silmin herrankin tekemät temput näyttävät siltä, että omat ranteet pamahtaisi poikki heti ensi metreillä! Oma katseeni olikin hieman epäuskoinen, kun aloimme ensimmäisenä treenaamaan ranteita. Siis excuse meee, että mikäs pilipaliukko sää siis olitkaan? Mutta kyllä vain! Rannepunnerrukset ja erinäiset pyörittelyt tosiaan kyllä tekivät tehtävänsä ja lämmittivät ranteet äärimmäisen hyvin. Tässäpä voisikin olla vinkkiä ihmisille, jotka jo ensimmäisiä kilon painoja heilutellessa ostavat kalliit ja extrasupertukevat rannetuet, koska ”pakko”.

IMG_8741Omassa toiveessani luonnollisesti oli jalkatreeni, joten kaikenmaailman eriskummalliset liikkeet tulivat tutuiksi. Elämäni ylellisimpien hetkien top 10 ei kuulu kyllä se tilanne, kun meitsi täydellisen voimanaisen itsetunnolla lähtee heittämään ensimmäistä kertaa elämässään pistoolikyykkyä. Siellä olin! Maan kamaralla, yhden jalan varassa! Ei paljoo sieltä tultu ylös, minkä ilmeisen selvästi oli kuitenkin tarkoitus. Meikäläisellä oli aivan omat kuviot siellä kyykyssä. Siitä tavoite numberi yksi: opettele pistoolikyykky.

IMG_8742Joo siis tässä niinkun yritän jotain, paitsi etten kyllä tiiä yhtään mitä oon tekemässä.

IMG_8743Onko ton miehen katse tuolla takana vähän säälivä, vai kuvittelenko vain?

Kimin kanssa oli oikein miellyttävä treenata, ei ainoastaan siitä syystä, että sai todella hyvät lihaspoltteet, vaan myös siksi, että aina annettiin vastaus, miksi tehdään näin. Rikottiin selvästi perusbodarin treenityyliä ja kyseenalaistettiin suurien rautojen määrää. Me like!

Tässä pienin askelin pääsen itsekin siihen pisteeseen, että osaan ajatella kokonaisuuksia niin elämässä yleensä kuin erityisesti fitnesskisaamisen kannalta. Karu faktahan on se, että kun nuoria tyttöjä lähtee ensimmäiselle kisareissulleen täysin ilman tietotaitoa ja kyseenalaistamiskykyä asioista, liian usein mennään metsään. Valmennus on bisnestä ja siltä se usein näyttää jo hyvin kauas. Kisaamisesta ja treenaamisesta tehdään usein hyvin erikoista. Monia asioita yksinkertaistetaan liikaa ja monista helpoista asioista tehdään todella hankalia. Eilen pohdittiin Kimin kanssa esimerkiksi sitä, miksi ihan oikeasti lähestulkoon jokainen kisadieetillä oleva rullaa aerobiset crossarilla tai kävelee pitkiä lenkkejä? Onko tämä ainoa aerobisen urheilun muoto, joka kuluttaa optimaalisesti rasvaa? Esimerkiksi juuri nämä omankehonpainon treenit kuluttuvat erittäin hyvin rasvaa samalla aktivoiden lihasta, eli win-win. Aina ei tarvitse vääntää crossarilla veren maku suussa päivittäin sitä 20 minuuttia, vaan esimerkiksi jumpat ja sykettä nostavat treenit toimivat oikein hyvin. Omaa luovuttaan saa käyttää. Vaikka ohjelmassa lukee tasan 20min aerobista, sitä pystyy kyllä soveltamaan.

Kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ei muutenkaan usein ole puhe fitnessmaailmasta puhuttaessa. Kanaa ja parsaa ja punttia ja crossaria. Näistä koostui ainakin allekirjoittaneen dieettiaika. Näistä raaka-aineista on koostettu helppo dieetti, mikä valmentajan on helppo tehdä ja helppo laskea ja helppo kierrättää eteenpäin. Yksilöllisiä piirteitä ihmisessä ja treeneissä usein ei huomioida vaan lähes samalla kaavalle monille. Kehonhuollon ja psyykkeen ylläpitämistä ei pidetä useinkaan niin tärkeänä, että niitä nosteta samanlailla jalustalle kuin sitä tarkkaa 200g kukkakaalimäärää, vaikka todellakin olisi syytä. Itselläni on aivan mahtava valmentaja ja tiedän paljon muitakin tapauksia toki. Tämä on vain stereotypia, joskin valitettavan yleinen tilanne.

Ensikosketus kehonpainontreeniin sekä Metsälän Markkuun ja Hämäläisen Kimiin oli erittäin positiivinen ja sai meikäläisenkin päänupin pohtimaan juuri näitä asioita, mitkä tuntuvat olevan niin metsässä usein. Herroilta löytyy tietoa ja taitoa ja malliesimerkkiä ja puhuvat syvällä rintaäänellä kokonaisvaltaisuuden puolesta. Tämä erilainen treenityyli sekä ajatusmaailma treenaamisen maailmasta sai kyllä itseni vakuuttuneeksi siitä, että seuraavalla omalla dieetilläni en halua rullata Wolffin juoksumatolla kaikkia päiviä ja puputtaa parsakaalia, kun näihin molempiin vaihtoehtoja löytyy maan ja taivaan väliltä.

Näin seuraavan päivän tunnelmista voin kertoa sen verran, että lonkankoukistajat, pohkeet, taka- sekä etureidet, rinta ja olkapäät sekä vatsa ovat aika kuoleman kielissä. Treeni ei ollut superpitkä, ei vaikea eikä tuhottoman haastava näin ensikertalaiselle. Ainoastaan ajatuksiaherättävä ja tehokas! En missään nimessä aio omia ihania raudan makuisia treenejäni jättää, mutta näistä tulee oiva lisämauste niille. Suosittelen!

IMG_8744Tähän vielä loppuun treenin jälkeinen olotila, joka ei ole siis edelleenkään muuttunut, Wolffin lattia on vain vaihtunut kotisohvaan.