Poseeraamista kulissien takana sekä edessä

Fitness, kuten monet muutkin urheilulajit, on siitä karu laji, että kilpailijoiden karsinta ja parhausjärjestykseen pistäminen on hyvin nopeasti ohi. Kukaan ei kysele, kuinka paljon olet tehnyt töitä lavakuntosi eteen ja montako hikipisaraa olet vuodattanut. Tuomari vilkaisee sinut päästä varpaisiin ja tietää jo samalla sekunnilla suuntaa siitä, minkä sijoituksen saat. Peli on pelattu hyvin nopeasti.

Tämän takia on erittäin ikävää se, että monet tekevät vuosien vuosien työn kuntonsa eteen, viimeistelevät kuntonsa parhaiten ja ovat lavalla oikeasti parhaassa kunnossa, voittokunnossa. Ja silti eivät voita. Miksikö? Koska vieruskaveri, jolla on hieman huonompi fysiikka, vie koko potin, koska osaa esiintyä.

Poseerauksen merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa. Poseerauksella voi peittää heikkouksiaan, korostaa parhaita puoliaan ja tulla huomatuksi. Hyvään kokonaisuuteen kuuluu merkittävänä osana lavaesiintyminen, poseeraukset, kävely. Varsinkin bikinissä tämä korostuu, kun esiintyminen on keimailevampaa kuin taas vaikkapa bodyssa. Hyvin opeteltu ja selkärangasta tuleva poseeraaminen saa lavakunnonkin näyttämään paremmalta ja kokonaisuuden ehjäksi.

En sano itse olevani mestariposeeraaja, mutta viime kisoissani tarpeeksi hyvä. Parennettavaa on, ja siksi hion esiintymistä myös näin niin sanotulla offikaudellani. Kisakatsomosta katsottuna kilpailijat, tai suurin osa, liikkuu lavalla kauniisti ja poseeraukset näyttävät helpoilta. Kilpailija ottaa lavan haltuun varmoin ottein ja katsojallekin tulee fiilis, että ”joo, noin helppoa se vaan on!” No, ei se ole.

Silloin kävely on onnistunutta, kun se näyttää helpolta. Lavalle ei kuitenkaan missään nimessä voi mennä harjoittelematta tunteja ja tunteja, sillä mikään ei ole yhtä karmean näköistä kuin haparoivat otteet. Vaikka kilpailija olisi lavan kaunein ja hyväkuntoisin, ontuva kävely saa tuomarille ja katsojalle vain myötähäpeän. Itselle ei ainakaan tule mieleen, että ”wow, mikä muige”, vaan lähinnä ”eiih, voi ressukkaa”. Varma ja luistava kävely tekee illuusion itsevarmuudesta ja itsevarmuus tiettävästi lisää kilpailijan viehettävyyttä. Homma toimii myös päinvastoin: paras kilpailija voi jäädä toiseksi tai kolmanneksi vain sen takia, että näyttää bambilta, joka nousee ensimmäistä kertaa jaloilleen.

Voisin paasata poseeraamisesta vaikka maailman tappiin asti ja korostan aina, että harjoitelkaa sitä. Se ei ole oikeasti helppoa, eikä lavalla ole peiliä, mistä voit katsoa, että mites tämä nyt meni ja mites tää nyt näyttikään hyvältä. Oma poseerausopettajani aina minulle jankkasi, että ”vaikka herättäisin sut 12 yöllä, kävelyn pitää tulla selkärangasta”. Poseeraukset jäävät lihasmuistiin, kun niitä jauhaa tarpeeksi. Peilin kanssa, ilman peiliä, silmät kiinni, silmät auki.

Lauantaina ensimmäistä kertaa astuin itse opettajan saappaisiin ja käytiin tiimiläiseni Olivia Kovacsin kanssa läpi poseerauksia ja T-kävelyä. Olivia menee syksyllä junnubiksuun, ja siitä tulee meinaan kova paketti! Sanokaa mun sanoneen.

IMG_8021IMG_8024Verestin myös itse muistoja poseerauksista Alonan Poseland-tunnilla. Viimeksi olen itse vetänyt T-kävelyäni kisoissa, joten vähän tuntui huteralta se itselläkin. Tosin, kun sitä on askellettu niin monta kertaa, kyllä se takaraivosta tuntuu tulevan edelleen. Siihen on todella syy, että tässä alemmassa kuvassa allekirjoittaneella ei ole enää kenkiä jalassa-jossain kohtaa yksinkertaisesti selkäranka sekä jalkapohjat luovuttivat ja pistivät pelin poikki. Ja fyssari taas kiittää tästä selkärangan omatoimisesta katkomisesta. 😀

Alonalla on nykyään omat poseeraussivut osoitteessa http://www.poseland.com. Sivuilla pyröii myös meikäläinen miniminänä. En voi tarpeeksi kehua Alonan opetustaitoja, joten jos joku on kiinnostunut opettelemaan poseerausta niin kisamielessä tai ihan muuten vain, tutustukaa sivuihin ja Alonaan rohkeasti yhteyttä!

Mitäs muuten kuuluu?

No, kisainnostus on aivan valtava. Mitä lähemmäs kevään kisoja mennään, sitä enemmän haluaisin itsekin olla kuikeloimassa koroillani. Voisin päivttäin katsella Youtubesta Expojen videoita ja valita bikinien väriä. Toisaalta kuitenkin nautin treenaamisesta tällä hetkellä erittäin paljon. Etenkin jaloissa tuntuu oikeasti jotain tapahtuvankin (!!) ja olkapäät hermottuu hyvin. Parasta tässä kisakauden ulkopuolisessa treenaamisessa on se, että saa itse päättää. Jos ei tee mieli treenata, jätän väliin. Jos haluan, en pidä ollenkaan ohjelmassa lukevia lepopäiviä. Muuntelen itse treenejäni ja ruokailun balanssia ja homma toimii kun mieli tykkää. Pakkopullaa tästä ei tule enkä sitä tee. Esimerkiksi eilen koitin käydä vetämässä selkätreeniä, mutta yksinkertaisesti oli niin huono päivä, että alkumetreillä jo pakkasin kamat takaisin laukkuun ja lähdin pois. Treenaaminen on hauskaa, kun tulosta tulee ja hullunkiilto silmissä koitan viedä kehoani yhä enemmän äärimmilleen treeneissä.

IMG_8025Ruokahalu on aivan valtava, voisin lappaa suuhuni jauhelihaa ja makaroonia ihan päivätyökseni. Herkkuja en juurikaan ole nyt syönyt, koska ei ole tehnyt mieli. Niitäkään en itseltäni kiellä, mutta hyvin olen pärjännyt puhtaalla ruoalla.

Katselin yksi päivä kisakuviani ja hämmennyin jälleen kerran silloisesta pienuudestani. Zoomailin reisiäni ja kyllä piti muuten aika paljon zoomata, että ne edes löysi kuvasta!! Jessus. Laitoinkin tämän jälkeen tavoitteekseni oikeasti kasvattaa ne reidet sinne lavalle. Toista kertaa en tuommoisena heinäsirkkana muuten mene!

Olen tällä hetkellä myös ihan semi(super)innoissani uudesta asunnostani, jonka seiniä menen katselemaan tällä viikolla, että mitäs sinne oikein tehtäis. Jee!!

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa!

IMG_7978

sonja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta