Mulle kaikki nyt niinkun heti ja mieluiten samantien

Oon tässä viime päivinä miettinyt, että on se nyt oikeasti jumankekka kun ei kehity.

Tai siltä ainakin tuntuu. Uskon, että jokainen salilla kävijä pystyy samaistumaan tunteeseen, kun katsoo peilikuvaa, ja miettii, että hitto, tuolta mä näytin vuosikin sitten. Tismalleen samalta. Ei muutosta. Samat puutteet, eikä minkäänlaista parannusta. Siinä kun sitä aikansa seisoskelee tuijotellen itseänsä, sitä alkaa miettimään, että mitä mä oikein edes touhuan siellä salilla kun mitään ei tapahdu. Sopiskohan mulle joku muu laji, kannattaiskohan keskittää energiansa johonkin muuhun, joka kantais jopa hedelmää.

llllhgfMutta ei. Silti, jopa niinä epätoivoisinä päivänä sitä hilaa takalistonsa kyykkytangon alle. Oon ottanut tässä oikein sydämenasiakseni miettiä, teenkö jotain väärin kun kehitys on niin hidasta. Syönkö liikaa, syönkö liian vähän. Pitäisikö mun treenata kovempaa? Miten voisin tästä treenata kovempaa rikkomatta itseäni? Onko ruokavalioni ja elämäntapani optimaalinen?

Näitä kysymyksiä latelin tänään sydämeni pohjasta tukipilarille nimeltä Sampo. Olen nyt siinä pisteessä treeneissäni, että nyt pitää oikeasti alkaa tapahtumaan. Hiilarit on korkealla ja treenejä tulee viisi kertaa viikkoon satunnaisten aerobisten kanssa. Kroppa on palautunut jo dieetistä, enää ei sen varjolle voi laittaa mitään. Päätettiin Sampon kanssa nostaa ruokamääriä hieman ja katsoa, mitä tapahtuu. Toki minut painettiin taas hellästi, mutta tämäkästi maanpinnalle, ”ei se kehitys puolessa vuodessa tapahdu, ymmärrätkös”. No, ei niin. Mutta kun meitsi haluaa! Nyt. Heti. Tänne.

Aika ajoin pohdin myös päässäni sitä, treenaanko oikeasti tarpeeksi kovaa. Katselen isojen poikien treenejä ja mietin, laitanko kaiken peliin salilla. Näiden ajatusten pohjalta annan itsestäni aina vähän enemmän treeneissä, mutta jos olen rehellinen, olen sitä mieltä, että kauheasti kovempaa en voisi tässä kohtaa treenata. Teen sarjat niin loppuun kuin kykenen avun kanssa, kuitenkin järjen rajoissa. Voisin toki tehdä lähes itsemurhan jokaisessa treenissäni ja kouristella Wolffin lattioilla kuoleman ja oksennuksen välimaastossa, mutta se ei mielestäni ole tervettä treenaamista. Enkä tosissaan edes usko tämän metodin auttavan kehittymään optimaalisesti.

dfTeen jalkoja edelleen kaksi kertaa viikossa ja niille pyrin antamaan aina erilaista rasitusta. Tein dieettiajan paljon kaikenmaailman jumppaliikkeitä. Takapotkuja, ojennuksia, koukistuksia, hyppyjä, loikkia plaaplaa. Nyt olen jättänyt suurimman osan näistä pois ja keskityn rehellisiin vanhan liiton isoihin liikkeisiin, koska uskon niillä sitä lihasta kertyvän. Kyykkyä, SJMV, hackia, prässiä. Kyykystäkin on niin montaa eri variaatiota, että saisin jalat ojennukseen jo pelkästään niillä. Näiden takapotkujen tms. uskon olevan oikein mainioita lihaksen muokkaamisen keinoja. Saamaan pyöreyttä ja muotoa lihakseen. Omalla kohdallani en kuitenkaan omista vielä niitä lihaksia, joita muokata eri malliksiksi, joten hankitaan ne ensin ja keskitytään sitten hyppelehtimään.

lkjhOlen myös kehitellyt mitä erikoisempia supersarjoja treenien tueksi, kokeillut outoja liikkeitä ja alistunut tekemään monia asioita, mistä en ihan oikesti pidä salilla. Tämä kummallinen liike on muutes aika hyvä! Kun sen saa osumaan oikeaan kohtaan, tuntuu itsellä tosi hyvin takalistossa ja reisissä.

kkoNiin se vaan on, että tämä ei ole kärsimättömien harrastus ja itse omaan erittäin kärsimättömän luonteen. Match match!! Halu kehittyä on kuitenkin niin saakelin kova, että ei täällä hevillä luovuteta.

hyfJos jotain olen kuitenkin kisaamisesta oppinut, niin sen, että välillä kannattaa kuivatella kroppaa kuivalla valkkarilla! Se toimii!

sonja

8 vastausta artikkeliin “Mulle kaikki nyt niinkun heti ja mieluiten samantien”

  1. Vaikeinta ainakin minulle on ollut hyväksyä, että aina edistyminen ei ole ihan lineaarista, eli voi olla viikkoja, kun tuntuu, että mitään ei tapahdu, ja sitten hypähdetään eteenpäin. Kaikki mulle heti nyt, tai ainakin tasaisella vauhdilla 😀

    • Sepä se! Välillä, ainakin oman pään sisällä, tuntuu kehitystä tulevan koko ajan ja sitten on viikkoja ja kuukausia kun ei mitään! Kuinka turhauttavaa. 😀

  2. Ei nyt liity itse aiheeseen mitenkään, mutta (mun mielestä) näytät huomattavan paljon tolta Big Bang Theoryn Pennyltä tossa viimeisessä kuvassa 😀 Eli hyvin nätiltä!

    • Hahaa! En osaa ite sanoa näytänkö, mutta kiitos! 😀

  3. No nyt tuli oikeaan saumaan tää postaus! Oon tässä viimepäivinä pyöritellyt näitä samoja ah-niin-positiivisia ”miks mä edes treenaan kun ei siitä kuitenkaan mitään hyötyä ole ja en mä kuitenkaan koskaan pääse mun tavotteisiin” – ajatuksia. Töllistellyt itseäni peilistä ja ihmetellyt että ”hei, eikö mulla viimeviikolla ollut vielä lihaksia, mihis ne nyt on kadonnut?” :’D Ja tietenkin se vanha tuttu: ”mä teen varmaan jotain väärin!!!” Tää on niin tätä. Yritän tällasina hetkinä muistutella itseäni siitä että a) mä treenaan koska mulle tulee siitä hyvä olo ja se on kivaa. Vartalon (hidas) muokkautuminen on plussaa, muttei todellakaan ainoa motivaatio lähteä sinne salille. b) Kaikkien on aloitettava jostain. Jos mä lyön nyt hanskat tiskiin, en pääse koskaan näkemään mitä musta voi tulla! Eli.. turpa kiinni ja rautaa tankoon, vai mitä? 😉 PS. Hyvältä sä näytät mun silmissä, ja varmasti muidenkin. Me kaikki ollaan itse itsemme pahimpia kriitikoita!

    • Tuttuja ajatuksia! Oma luonnekkin on sellainen, että tarvii aina hetken rypeä itsesäälissä ja marista, että ei tästä tuu mitään, en kehity, yhyy! Sen jälkeen taas astetta isompi vaihde silmään ja tekemään hommmia sen eteen, että jotain tapahtuiskin. Itse on itselleen aina niin ankara, eikä osata usein nähdä sitä muutosta, mitä ollaan kuitenkin jo saavutettu. Toisaalta, kehitys loppuu tyytyväisyyteen, joten pieni itsekriittisyys ei ole pahasta. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta