Kauniit kehonrakentajat

Hei, täällä ollaan! Miten taas on mennyt niin kauan siitä kun viimeksi postasin? Inhoan bloggaajien iänikuista pahoittelua kirjoitusten tiheydestä (tai siis epätiheydestä?), joten en sitä myöskään itse tee. Postaustahti nyt on tämä. Kun ei ole uppoutunut aivan fitnessmaailman pinnan alle näin normaaliarjessa, usein ei ole paljoa kommentoitavaa tai kärkkäitä mielipiteitä asioista. Senpä takia tahti ei ole sama kuin dieettiaikana, kun mitään muuta ei päässä pyörinytkään kuin kana, kuiva kana, salaatti, lava, kisakengät, meikki, hiukset, paniikki, apua-mitä-teen-nyt ja muut tärkeähköt asiat. Kirjoitan kyllä silti ja haluan pitää postauksissani (useimmiten) asiaakin, jotta joku jaksaa oikeasti lukea. Jos postaukset pysyvät kuitenkin suhteellisen laadukkaina, toivon postaustahdin olevan ok. Noniin, eteenpäin nyt tästä.

Toiminnan naisena irtisanoin oman asuntoni pari päivää sitten hetken mielijohteesta, kun löysin toisen ihanan kämpän. En oo ikinä omistanut omassa kämpässä saunaa, mutta nyt on, hihii! Muutan helmikuussa ja oon ihan suhteellisen innoissani! Mitäs muuta arkeen kuuluu. Oon tehnyt suunnitelmia keväälle, koska aion lukea yliopiston pääsykokeisiin ja tehnyt Sampon kanssa sotasuunnitelmia tän kropan kanssa. Musta tuntuu, että en käyttänyt tarpeeksi hyödykseni sitä aikaa kisojen jälkeen, kun kehitystä oisi voinut saada aikaiseksi normaalia enemmän ja se kyllä vähän harmittaa. Otin heti kisojen jälkeen sitä ”vapaa-aikaa”, toisin sanoen istuin sohvalla suklaalevy kädessä pari viikkoa. Kroppa oisi voinut ottaa kehitystä vastaan jopa sanalla sanoen huimasti, mutta eeeeii.. Ei viitti sellasia. Noh, mutta etiepäin vaan sitten, kyllä sitä kehitystä nytkin saa aikaan kun tekee asian eteen jotain.

IMG_7790Katsoin eilen Yle Areenasta Savolaisen Markon haastattelun Arto Nybergin ohjelmasta, mikä oli ihan hauska pätkä. Puolet ajasta tunnuttiin keskustelevat vain hormonien käytöstä, mikä on sinänsä ärsytti itseäni. Saa taas Perähikiän Pirjot aamupalapöytään puheenaiheita kun saa kauhistella tätä hormonihirviötä, joka on ”saavuttanut kamalan näköiset muskelit vetämällä mömmöjä”. Joopa joo, eihän tää mies muuta sitten ookkaan tehnyt. Ei mitään mainitsemisen arvoista ja kyllähän ne lihat kasvaa kun lyö piikkiä pakaraan vaan.

Vaikka omien mielipiteideni teräväreunaiset kulmat hioutuvat tässä iän ja kokemuksen myötä pikkuhiljaa, fitness aiheena saa minut edelleen usein provosoitumaan. Tai vähintään hiljentymään, kun en jaksa väitellä aiheesta. Omaan korvaan pisti haastattelussa se, kun Markolta kysyttiin, että ”onko kehonrakentajilla sitten erilainen kauneuskäsitys, että miltä täydellinen kroppa näyttää?” Olen joskus saanut itsekin kommenttia siitä, minkälainen minun kauneuskäsitykseni tai -ihanteeni on. Joku tuttu tai minua melkeinpä tuntematta ihminen on kertonut minulle, minkälainen on minun mielestäni täydellinen nainen/mies. Aika kummallisia ja teräväviivaisia johtopäätöksiä mielestäni.

Oletuksia minun ajatusmaailmastani tehdään suoraan omasta harrastuksestani. Koska minä haluan lisää lihasmassaa omaan kroppaani, haluan varmasti muillekkin. Minun oletetaan välillä haluavan rinnalleni raskaan sarjan kehonrakentajamiehen, tai välillä pohditaan, että arvosteleekohan toi Sonja nyt mun kroppaani kun näen sen. Öööh, whaat?

Ihmiset eivät aina ihan ymmärrä sitä, että se, mitä teen kroppani eteen, on kilpailua varten. En sitä varten, että ihannoisin pelkkää lihaksikasta vartaloa ja katsoisin nenän varttani pitkin lihaksettomia henkilöitä. En todella. Täydellinen kroppa lajiini ja minun omasta mielestäni täydellinen kroppa ovat lähellä toisiaan, mutta eivät sama. Vaikka haluan itselleni tietyn muotoiset lihat ja tietyn näköisen ulkomuodon, ei se tarkota missään nimessä sitä, että se olisi minun ainoa ja oikea kauneusihanteeni. Kauneusihanne arjessa on eriävä täydellisestä kisakunnosta, mihin haluan päästä.

Lihakset eivät ole se, minkä perusteella ihmisen arvioin. Vaikka lajini on pinnallinen, minä itse en niinkään ole. Tottakai hyväkuntoinen ihminen näyttää hyvältä omaan silmääni, mutta kyllä minä rinnallani olevat ihmiset valikoin aivan muilla perusteilla, kuin lihasmassan puitteissa. Oma silmä on tottunut sekä harjaantunut arvioimaan kilpailun näkökulmasta hyvää fysiikkaa. Tunnistan kyllä treenaavaan tai kisaavan ihmisen hyvin kaukaa. Arvostan lihasmassan kasvatusta, koska tiedän sen vaikeuden. Kehonrakennus-lajin miehet sekä naiset ovat mielestäni upean työn tehneitä ja hienon näköisiä, lähes epäinhimillisen näköisiä. Ääripäät ovat aina kiehtoneet ja siksi tämä äärimmilleen viety kehonrakennus miellyttää kovasti. Nämä kaikki asiat yhteensummattuna eivät kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, että esimerkiksi haluaisin itselleni kehonrakentajamiehen. En halua. Enkä laita naispuolisia ystäviäni tärkeysjärjestykseen sen perusteella, kellä on isoimmat olkapäät.

IMG_7792Kauniita ja hyvännäköisiä ihmisiä on mielestäni hyvin monenlaisia. Kaikki treenaavat ihmiset eivät ole omaan silmääni hyvännäköisiä eikä lihaksettomuus tarkoita omasta mielestäni millään lailla rumuutta. En koe, että oma kauneusihanteeni on vuosien saatossa paljonkaan muuttunut, vaikka kehon muokkaus on tullutkin kuvioihin. Täytyy muistaa, että lajiin sopiva fysiikka on eri kuin arjessa kaunis fysiikka.

En muutenkaan pidä siitä, että minun oletetaan olevan tietynlainen, koska olen kilpailija. Törmään aivan liian usein siihen, että kun uudet ihmiset kuulevat harrastuksestani, saan suoria toteamuksia, että ”eikö se oo aika kamala laji” tai ”eikö lihaksikas nainen oo sun mielestä ruma”. Kun katson näiden ihmisten nyrpeitä kasvonilmeitä, ihmettelen kovasti, miksi minua pidetään pinnallisena. Varmasti joka ikinen fitnesskilpailija allekirjoittaa sen, että paljon enemmän saa itse kritiikkiä ulkonäöstään, kuin mitä itse antaa muille ihmisille. Ero monessa kilpailijassa verrattuna muihin ihmisiin tulee myöskin siinä, että jos kisaajan mielestä lihava ihminen ei näytä hyvältä, hän ei sano sitä ääneen. Jos lihavan ihmisen mielestä kisaaja on ruma, hän sanoo sen. Kärjistetty yleistys, anteeksi siitä. Valitettavan usein näin silti on.

Joten ei hätää, rakkaat tuttavani sekä tuntemattomat ihmiset, en pakonomaisesti tarkastele teidän lihaksienne pyöreyttä tai katso uudessa ihmisessä ensimmäisenä pohkeiden kokoa. Minun kauneuskäsitykseni on moninainen ja hämmästyttävän samanlainen kuin monilla muillakin. Suuren osan ihmisen kauneuteen tekee myös se, mitä löytyy korvien välistä. En ole siis pinnallisuudessa kylpevä avaruusolio, vaan melko tavallinen ihminen.

sonja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta