Elämäni paras päätös

Mistä tietää, että on kannattanut maksaa itsensä kipeäksi valmennuksesta? Siitä, että on omaksunut itselleen elämäntavat, jotka tukevat tavoitteita ja jotka tulevat niin luonnostaan, ettei niitä enää edes ajattele tai miellä fitnekseksi.

Oma elämäni tällä hetkellä on itselleni täysin tavanomaista. Syön, treenaan, teen töitä, nukun, näen kavereita, suunnittelen ensi vuotta ja teen sitä, mistä nautin. Silti kaiken aikaa elän tavalla, jota joku voisi kutsua fitnekseksi. Oikein syöminen ja treenaaminen ovat juurtuneet niin syvälle, että en edes oikein tiedä, miten elin ennen tätä. Monille tuntuu olevan paha paikka ruokien punnitseminen pienellä keittiövaa’alla, se kai kuulostaa jollain lailla pakkomielteiseltä. Itselle se on tavallinen ja normaali asia, jolla vain varmistan, että paljonko ruokaa teen.

Minun ei tee nykyään enää useinkaan mieli herkkuja, mikä on ennen kuulumatonta. Tässä lyhyen valmennusaikani painon vuoristoradassa olen kuitenkin jotain oppinut, ja se jokin on ympärivuotinen kunnon ylläpito. Haluan näyttää siltä, että treenaan ja haluan voivani hyvin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tämä tavoite on noussut mielessäni niin korkealle, että mieli alkaa priorisoimaan asioita. Nykyään toden teolla nautin siitä, että syön kunnolla ja suhteellisen puhtaasti. Haluan tietää, minkä laatuista ruokaa itseeni ahdan ja että ravinto on sellaista, mikä saa kuntoni etenemään. Siisti kunto mahdollistaa myös helpomman dieettiajan, jolloin ei tarvitse karistella montaa kymmentä kiloa.

Olen sitä mieltä, että kun kerran maksaa tonneja valmentajasta, siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Voisin vain kulkea silmät sidottuna eteenpäin ja tehdä kuten valmentaja käskee. Alusta alkaen olen kuitenkin kysynyt, kyseenalaistanut, udellut. Mitä teen, miksi teen, voisinko tehdä näin. Näin olen pikkuhiljaa kerryttänyt itselleni tietotaitoa siitä, miten voin kokonaisvaltaisesti hyvin ja miksi teen mitäkin. Tällä hetkellä ns. offikaudella voisin olla ilman valmentajaa, koska en käytännössä edes sitä tarvitsisi. Dieetillä en haluaisi missään tilanteessa olla yksin, mutta aikana ennen dieettiä en tarvitsisi ketään laskemaan kaloreitani tai kertomaan, miten treenaan. Tiedän sen kyllä itsekin. En halua valmennussuhdettani lopettaa, vaikka tällä hetkellä en dieetillä olekaan, mutta pointti on se, että olen oppinut itse toteuttamaan fitnestä omalla tavallani juuri niin kuin itse parhaaksi näen.

Monista valmentajista kuulee tätä nykyä paljon huonoa. Mennään perse edellä puuhun ja valmennettava vain nyökyttelee. Ei osata kyseenalaistaa ja kysyä, miksi. Suosittelen ehdottomasti opettelemaan itse itsensä valmennusta, koska loppupeleissä jokainen on kuitenkin itsestään vastuussa.

IMG_7481Summa summaarum, elämä rullaa normaalisti, suhteellisen tasapainoisesti ja olen tyytyväinen, että olen löytänyt kultaisen keskitien omalle harrastukselleni. Treenaamiseni on ollut viime aikoina katkonaista reissujen ja tapahtumien takia, mutta nyt koitan päästä viiden salikerran viikkorytmiin taas kiinni. Treenaamisen katkonaisuus ei sovi itselleni ollenkaan, koska pikkuhiljaa sitä alkaa laiskistumaan, eikä hetken päästä huvittaisi enää sitten millään. Loppupeleissä kuitenkin sali antaa itselleni mielettömät voimavarat elämään, ja huonoina päivinä se tuntuu olevankin suoranainen henkireikä.

Yksi huomattava harrastuksestani poikinut asia on myös kärsivällisyys. Salilla käynti ei sovi kaikille, koska tulokset ovat hitaita ja säännöllinen salilla käynti vaati mieletöntä sitkeyttä ja kärsivällisyyttä. Olen oppinut sen, että elämässä voi saavuttaa mitä vain, kun tekee määrätietoisesti töitä asiansa eteen, oli aikaväli sitten kuukausi, vuosi tai kymmenen vuotta. Se tehdään, mitä se vaatii. Järjen rajoissa. Fitneksen kanssa ei parane alkaa hötkyilemään, koska nopeasti sen saralla ei mitään saavuta, ainoastaan surkeita epäonnistuneita tarinoita dieetin hajottavuudesta. Kilpafitness on pitkän aikavälin hommia, ja lajille omistautuminen vaatii kärsivällisyyttä ja uskoa siihen, että tuloksia kyllä tulee. Tuloksia ei näy päivittäin, ei viikoittain, ei välttämättä edes kuukausittain. Täytyy vain luottaa itseensä. Jos tekee kaiken oikein, homma etenee kyllä.

Voisinkin melkein julistaa, että valmennukseen ryhtyminen on ollut tähänastisen elämäni parhaiden päätöksien top vitosessa. Se on antanut motivaatiota, uskoa ja paloa kilpailuun, mutta ennen kaikkea taitoja elämää varten.

sonja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta