Mitä kuuluu?

No hei! Kas vaan, olen elossa. Vaikkakin huonosti päivittänyt rakasta blogiani. Nyt voin kuitenkin viskata taakan suoraan omilta harteiltani pois, koska syynä on ollut tekniset ongelmat tietokoneen kanssa. Oon aivan hirveen huono sietään teknisiä ongelmia, hermo menee sekunnin murto-osissa jos joku ei toimi. Niinpä oonkin siirtänyt ja siirtänyt tämän ihanan Laajakaistani probleemia. Mietin jopa yksi päivä jo, että en muuten edes tarvitse konetta. Olin vähällä jo viskata koneen ja modeemin perässä ikkunasta, mutta hillitsin itseni. Zen, Sonja, Zen..

Mutta heei, mitä kuuluu? Kiitos hyvää. (Ei yhtään vajakki olo kun käyn tälläsiä yksinkeskusteluja) Oon taas ymmärtänyt, minkälaista on todella olla nainen, kun täytyy kaiken aikaa tasapainotella kamalan herkkuhimon ja en-halua-lihoa-faktan välimaastossa ja yrittää etsiä ”kultaista keskitietä” tai ”toimivaa ruokavaliota”. Juupajuu, heh hee.. En kuitenkaan vietä päiväni peilin edessä kauhistelemalla, että ”saakeli mikä maha” tai soittamalla valmentajalle hätäpuheluita, että ”nyt takaisin dieetille!!!”. Ehei, ihan mukavaahan se on kun on taas takapuoli. Ja muutenkin vähän pehmeämpi kroppa. Koska kaikkia kiinnostaa aina nämä ihanat kilomäärät, niin kiloja on kisapäivästä kertynyt 6. Mikä on mielestäni ihan jees, näytän taas itseltäni. Kisa-aamuna muutenkin oli lähtenyt normaalipainosta monta kiloa pois nesteiden takia.

6blogiOon kehittänyt itselleni nyt tälläisen herkkupäiväjärjestelyn, että kerran viikossa saa syödä mitä tykkää. Muutoin koitan pysytellä ruokavaliossa, joskaan en heittäydy hirteen vaikka santsaisinkin joskus työpaikan ruokalassa pannareita tai heittäisin leffassa popparit naamaan. Liikun kuitenkin sen verran, ettei hirveitä massoja pääse kertymään. Enkä halua elää koko elämääni jäätävän kurin vallassa. Mutta haluan pitää tämän näköisen vartalon, mikä tällä hetkellä on ja ruokailla sen ehdoilla. Tykkään näyttää ympäri vuoden suht kivalta, enkä puolet vuodesta sotanorsulta ja puolet nälkiintyneeltä hiireltä.

Treenejä vedän nyt 5 kertaa viikossa omasta tahdostani. Halusin vähän enemmän lepopäiviä viikoihini. Tosin, vaikka 5 kertaa kuulostaa edelleen paljolta, itselle se tuntuu kovin vähältä. Kun tottui siihen, että lepopäiviä ei oikeastaan ollut, on tosi kummaa olla työpäivän jälkeen vaan kotona ilman liikuntaa. Ei aerobisia, ei aamutreenejä, ei mitään. Aikamoista! Mukavia iltatreenejä vain 5 kertaa viikossa. Kuulostaa liian mukavalta, että voisi edes toimia! Sain myös uuden treeniohjelman, jossa keskitytään olkapäihin ja jalkoihin. Molempia veivataan 2 kertaa viikossa. Tämäkin on vähän liian hyvää ollakseen totta. Tykkään meinaan molemmista treeneista aivan hulluna. En oikein tiedä, miten päin olisin, kun kaikki on nykyisin niin helppoa. Eikö ole hullut nämä ihmisaivot? Ei kelpaa kisadieetti, ei kelpaa mukava massankasvattelu. Ei kelpaa sitten mikään. Aina on huono.

Kisadieetin ajan tottui niin siihen, että asiat eivät ole helppoja. Ruoat PITÄÄ kantaa mukana, asiat PITÄÄ suunnitella, treenit PITÄÄ tehdä. Nykyään ei pidä mitään. Niinkun, wtf? Ilman kärsimystäkö muka saan kehitystä? Eh. Tämmöistähän treenaamisen tietysti pitäisi olla. Rentoa, mukavaa, nautinnollista. Tekee mieli mennä salille ja tekee mieli tehdä täysillä. Tämähän on optimaalisin treenitilanne! Silti aivot huutaa, että ”kärsi nyt vähän! Voisko joku asia olla edes hieman ikävää?”. Epämukavasta on tullut niin tuttua ja tavallista.

3blogiYksi syy myöskin siihen, että en ole jaksanut taistella tietokoneeni kanssa siksi että voisin kirjoittaa blogia on myöskin se, että viime päivinä on ollut sellainen olo, että mitäköhän täällä uskaltaa enää edes kirjoittaa, ettei tule sanomista. Odottelen, että kaikki haloo nyt rauhottuu fitnesslajien ympäriltä ja pöly laskeutuu. Muistan aivan hetki sitten, kun oli kova taistelu blogeissa siitä, että onko fitnesskisaajat kilpaurheilijoita vaiko eivät. Nyt sitten kysymys kuuluukin, onko fitness sairasta vaiko ei. 🙂 Ei ehkä saisi, mutta salaa vähän hymisen itsekseni. Olen itse siitä itsekäs ihminen, että suoraan sanoen mua ei voisi vähempää kiinnostaa, pitääkö joku mua urheilijana vai ei, tai pitääkö joku mun lajiani kummallisena vai ei. Jokainen saa ajatella miten tykkää. Itse en todellakaan miellä itseäni miksikään huippu-urheilijaksi, haloo, mulla on yhdet kisat takana. Enkä tiedä tuosta urheilija-tittelistä muutenkaan. En jaksa nähdä vaivaa pohtimalla, mihin lokeroon itseni asettaisin ja mitä tässä nyt ollaan. Minä olen minä ja minä kilpailen fitnesslajissa. Piste. Se ei ole multa pois, jos joku ei asiasta pidä.

Arvatkaas, mihin meen nyt? No kuulkaas Makuuniin hakeen irttaireita! En ookkaan haaveillut niistä kuin viikon ja tänään pidän herkkupäiväni, oijoii!!

sonja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta