Koko kansan vihaama fitness

Heipähei, toivottavasti on ollut hyvät viikonloput kaikilla! Itse olen pitänyt koko viikonlopun aivan totaalilepoa treenaamisesta, oikein syömisestä ja kaikesta, mihin liittyy sanat fitness tai kisat. Vietin hyvän ystäväni tupareita Turussa, ja on kyllä kieltämättä virkistävää viettää välillä huoletonta elämää, mihin ei liity jauhelihapaketit tai salitrikoot. Juhliminenkin on aivan erilaista, kun sitä ei ole harrastanut sitten toukokuun. 🙂 Silti sitä kaipaa taas rutiineja ruokien ja treenien kanssa, sen verran on fiksaatio tähän treenaamiseeni.

Mun lepoviikonlopun aikana on nähtävästi fitnessmaailmaa järkytetty. Fitnesspinnan alla kohisee ja blogit herättää keskustelua. Umppu kirjoitteli Prime Body-blogissaan fitnesskisojen nurjasta puolesta, mikä sai kovasti huomiota sosiaalisessa mediassa ja päätyi aina Iltalehteen saakka. Kujalan Kille kirjoitti myös blogissaan vastinetta kirjoitukselle, mikä oli muutes niin hyvä, että piti oikein kahteen lukea. Suosittelen käymään vilkasemassa!

Mun mielestäni on hienoa, että asioista puhutaan. Myös kurjista puolista ja asioista, mistä yleensä vaietaan. Se on hyvä. On totta, että nuoret tytöt eivät usein ymmärrä, mitä pikkubikineissä lavalla keikistely veroittaa, jos haluaa tehdä asiaa täysillä. Sen takia on tärkeää, että fitnesslajin huoliteltu pinta saa myös vähän ryppyjä. Koska fitness ei ole kilpalajina välttämättä mikään terveellisyyden esikuva, ei pelkkää juoksemista kuvauksista toiseen ja huoletonta kestävää kisalookkia. Ei todellakaan. Niin kuin jokaisessa asiassa, myös tämän lajin sisällä on ongelmia, niin fyysiseen terveyteen kuin henkiseenkin liittyviä. Totuus on se, että asioita voi tehdä huonosti tai voi tehdä hyvin. Aina löytyy niitä, jotka lähtevät pää kolmantena jalkana tekemään asioita ilman mitään realiteettitajua tai käsitystä mistään. Ja perse edellä puuhunhan siinä väistämättä mennään. Sitten taas löytyy niitä, jotka toteuttavat kilpalajia koko elämänsä, terveenä ja hyvinvoivina. Niitä, jotka ymmärtävät mitä tekevät ja ovat osaavissa käsissä. Kaikessa on aina kaksi puolta.

Kuitenkin rehellisesti sanottuna itsestäni tuntuu kurjalta, kun luen kommentteja, missä liitetään kiistämättä bikini fitness ja syömishäiriö yhteen. Tuntuu pahalta, että kärjistetään ilman perusteita. Jokainen saa tehdä omat päätelmänsä, jokainen saa itse päättää mielipiteensä. Kenenkään ei tarvitse ymmärtää, mitä fitness kilpaurheiluna joillekkin ihmisille merkitsee ja mikä saa sen palon lajiin aikaan. Faktat pitäisi kuitenkin ihmisillä olla, ennen kuin aletaan asioita solvaamaan. Ja fakta on se, että jos kilpailupäivänä olet oikeasti kuoleman kielissä tai onneton, laji ei joko sovi sinulle ja fysiikallesi tai sitten asiat on tehty aivan päin prinkkalaa.

Fitnesskisaajat näyttävät hyviltä lavalla. Mutta eivät kisapäivänä aamulla. Aamulla näytin itsekin kuihtuneelta ja jopa riutuneelta. Miksi? Koska en ollut juonut vettä. Loppudieetin olin pieni, mutta en mitenkään luuta ja nahkaa tai sairaaloisen näköinen. En todellakaan. Tämän riutuneisuuden illuusion kisa-aamuna tekee juuri se, että kropassa on vähemmän vettä kuin normaalisti. Se tekee sen olomuodon. Silti olin voimissani, innoissani, onnellinen, tyytyväinen. En millään lailla ihannoi kisakuntoa normaaliarjessa. En ihannoi sairaaloista laihuutta tai haluaisi olla normaalisti yhtä pieni kuin kisoissa. Mutta haluan kilpailla, haluan saavuttaa, voittaa, parantaa, haluan harrastaa fitnestä. Koska se sopii minulle, toimii minulla. Mun ei tarvitse missään nimessä viedä itseäni mihinkään Tuonelan porteille saavuttaakseni kisakunnon. Ei missään nimessä. Olen nuori, ja aineenvaihdunta toimii nopeasti, rasva palaa suhteellisen helposti, rakenteessa ei ole suuria ongelmia, joidenka takia pitäisi tehdä radikaaleja ratkaisuja (mitkä eivät muuten ole ikinä hyviä). Kun kilpailijalla on lihasta, kisakuntoa ei tarvitse viedä niin pieneksi, jotta voi pärjätä. Itselläni lihasmassa on vielä vähäistä, joten olin melko pieni kisoissani. Ensi kerralla sitä on enemmän, joten lavalook näyttää paremmalta, vaikka rasvaa olisikin enemmän. Se kannattaa huomioida, kun lähtee kisaamaan. Jos lihasta ei ole, täytyy olla todella kireä. Se aiheuttaa usein myös näitä ongelmia.

Kun luen näitä provosoivia kirjoituksia ja kommentteja, pääni usein tyhjenee ja mietin vain, että live and let live. Minä annan ihmisten tehdä niitä asioita, mitkä kokevat itselleen hyväksi ja oikeiksi. Sen takia toivoisin myös, että saisin toteuttaa rakastamaani kilpalajia ilman, että joutuisin niin usein selittämään. Selittämään, olenko sairas, onko minulla kaikki hyvin, enkö ole sairastunut syömishäiriöön tämän takia, eikö minulla joku ole vinksallaan. Ei ole. Kaikki on hyvin ja pidän siitä, mitä teen. En muuten tekisikään. Harmillista, että osalla kilpailijoista ei dieetti rullaa kovinkaan hyvin ja kroppa laittaa vastaan. Harmi, jos kisalavalla ainoa, mitä on tarjota, on tyhjä ja onneton katse. Siinä vaiheessa pitäisi varmasti miettiä, onkohan tämä minua varten vai pitäisiköhän ehkä vaihtaa harrastusta. Kaikille ei rakenteellisesti fitnesslajit sovi, se on ikävä totuus. Joillakuilla ei henkinen puoli pysy kondiksessa. Niinhän se on joka asiassa. Jos lähtisin itse harrastamaan taitoluistelua, kylmä fakta tulisi jossain kohtaa eteen: en tule pärjäämään, koska en ole tarpeeksi venyvä ja tasapaino on huono. Niitä ei pysty paikkaamaan millään kokonaan, enkä nauttisi asiasta täysillä.

Kyse ei ole siitä, ettenkö tykkäisi puhua harrastamastani lajista. Tuntuu mukavalta, että ihmiset ovat kiinnostuneita ja kerron kyllä mielelläni. Jollain lailla on vain masentavia nämä kanssaeläjien negatiiviset kuvat lajistani. Kritiikkiä pitää maailmassa aina olla, mutta ei se silti hienoimpia hetkiä ole, kun itselläni on nyt asiat paremmin kuin on moneen vuoteen ollut ja sitten ihmisten silmissä on kiilto, että ”sano nyt, että fitness tuhosi sinut, sano se! kerro, kuinka onneton ja vajaatoimintainen olet nyt”. Fitneksen paha olemus on koko kansaa yhdistävä puheenaihe, mikä nostattaa karvat pystyyn ja saa usein raivokkaitakin olomuotoja. Fitneksenvastaisuus yhdistää ihmisiä. Ihmiset odottavat ja toivovat, että kilpailijat yksitellen sanoisivat, että kyllä, olitte oikeassa. Tämä laji tuhosi minut.

Tykkään itsestäni sen verran paljon, että jos tämä fitnesslaji todella tekisi hallaa minulle, pääkopalleni, aivotyöskentelylleni, terveydelleni, lopettaisin homman. Välitän kropastani ja haluan sen voivan hyvin. Ja se voi hyvin. Voi hyvin sekä nyt että dieetillä. Tärkeintä tässä hommassa on oikeasti tietää, mitä tekee. Ei voi tehdä järjettömiä dieettejä tai sekopäisiä 30 treenikerran viikkoja ja olettaa, että kaikki sujuisi hyvin. Pitää olla järki mukana. Hyvä ja pätevä valmentaja ei laita sun kroppaani niin koville, että oot lähes mennyttä. Muistakaa se.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

live_and_let_live-90188

sonja

2 vastausta artikkeliin “Koko kansan vihaama fitness”

  1. Amen! Mä oon kans aivan kyllästynyt siihen, että mun odotetaan kertovan jotain kauhujuttuja omasta kokemuksestani. No mitäs jos ei ole mitään erityistä kerrottavaa?! Dieetti meni kuten pitikin, treenaaminen oli kivaa, kuukautisetkin tulivat aivan loppuun asti, lopussa vähän väsytti, mutta pää ja kilppari pelaavat edelleen, kiitos kysymästä 😀 Ei tämä laji ihan niin kauhea ole kuin media antaa ymmärtää.

    • Juuri näin. Jos mentäisiin sillä periaatteella, että fitness on välttämättä sairasta ja epätervettä, miten ammattilaiset olisivat edes elossa enää? Saati terveitä ja hyvinvoivia. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta