Koko kansan vihaama fitness

Heipähei, toivottavasti on ollut hyvät viikonloput kaikilla! Itse olen pitänyt koko viikonlopun aivan totaalilepoa treenaamisesta, oikein syömisestä ja kaikesta, mihin liittyy sanat fitness tai kisat. Vietin hyvän ystäväni tupareita Turussa, ja on kyllä kieltämättä virkistävää viettää välillä huoletonta elämää, mihin ei liity jauhelihapaketit tai salitrikoot. Juhliminenkin on aivan erilaista, kun sitä ei ole harrastanut sitten toukokuun. 🙂 Silti sitä kaipaa taas rutiineja ruokien ja treenien kanssa, sen verran on fiksaatio tähän treenaamiseeni.

Mun lepoviikonlopun aikana on nähtävästi fitnessmaailmaa järkytetty. Fitnesspinnan alla kohisee ja blogit herättää keskustelua. Umppu kirjoitteli Prime Body-blogissaan fitnesskisojen nurjasta puolesta, mikä sai kovasti huomiota sosiaalisessa mediassa ja päätyi aina Iltalehteen saakka. Kujalan Kille kirjoitti myös blogissaan vastinetta kirjoitukselle, mikä oli muutes niin hyvä, että piti oikein kahteen lukea. Suosittelen käymään vilkasemassa!

Mun mielestäni on hienoa, että asioista puhutaan. Myös kurjista puolista ja asioista, mistä yleensä vaietaan. Se on hyvä. On totta, että nuoret tytöt eivät usein ymmärrä, mitä pikkubikineissä lavalla keikistely veroittaa, jos haluaa tehdä asiaa täysillä. Sen takia on tärkeää, että fitnesslajin huoliteltu pinta saa myös vähän ryppyjä. Koska fitness ei ole kilpalajina välttämättä mikään terveellisyyden esikuva, ei pelkkää juoksemista kuvauksista toiseen ja huoletonta kestävää kisalookkia. Ei todellakaan. Niin kuin jokaisessa asiassa, myös tämän lajin sisällä on ongelmia, niin fyysiseen terveyteen kuin henkiseenkin liittyviä. Totuus on se, että asioita voi tehdä huonosti tai voi tehdä hyvin. Aina löytyy niitä, jotka lähtevät pää kolmantena jalkana tekemään asioita ilman mitään realiteettitajua tai käsitystä mistään. Ja perse edellä puuhunhan siinä väistämättä mennään. Sitten taas löytyy niitä, jotka toteuttavat kilpalajia koko elämänsä, terveenä ja hyvinvoivina. Niitä, jotka ymmärtävät mitä tekevät ja ovat osaavissa käsissä. Kaikessa on aina kaksi puolta.

Kuitenkin rehellisesti sanottuna itsestäni tuntuu kurjalta, kun luen kommentteja, missä liitetään kiistämättä bikini fitness ja syömishäiriö yhteen. Tuntuu pahalta, että kärjistetään ilman perusteita. Jokainen saa tehdä omat päätelmänsä, jokainen saa itse päättää mielipiteensä. Kenenkään ei tarvitse ymmärtää, mitä fitness kilpaurheiluna joillekkin ihmisille merkitsee ja mikä saa sen palon lajiin aikaan. Faktat pitäisi kuitenkin ihmisillä olla, ennen kuin aletaan asioita solvaamaan. Ja fakta on se, että jos kilpailupäivänä olet oikeasti kuoleman kielissä tai onneton, laji ei joko sovi sinulle ja fysiikallesi tai sitten asiat on tehty aivan päin prinkkalaa.

Fitnesskisaajat näyttävät hyviltä lavalla. Mutta eivät kisapäivänä aamulla. Aamulla näytin itsekin kuihtuneelta ja jopa riutuneelta. Miksi? Koska en ollut juonut vettä. Loppudieetin olin pieni, mutta en mitenkään luuta ja nahkaa tai sairaaloisen näköinen. En todellakaan. Tämän riutuneisuuden illuusion kisa-aamuna tekee juuri se, että kropassa on vähemmän vettä kuin normaalisti. Se tekee sen olomuodon. Silti olin voimissani, innoissani, onnellinen, tyytyväinen. En millään lailla ihannoi kisakuntoa normaaliarjessa. En ihannoi sairaaloista laihuutta tai haluaisi olla normaalisti yhtä pieni kuin kisoissa. Mutta haluan kilpailla, haluan saavuttaa, voittaa, parantaa, haluan harrastaa fitnestä. Koska se sopii minulle, toimii minulla. Mun ei tarvitse missään nimessä viedä itseäni mihinkään Tuonelan porteille saavuttaakseni kisakunnon. Ei missään nimessä. Olen nuori, ja aineenvaihdunta toimii nopeasti, rasva palaa suhteellisen helposti, rakenteessa ei ole suuria ongelmia, joidenka takia pitäisi tehdä radikaaleja ratkaisuja (mitkä eivät muuten ole ikinä hyviä). Kun kilpailijalla on lihasta, kisakuntoa ei tarvitse viedä niin pieneksi, jotta voi pärjätä. Itselläni lihasmassa on vielä vähäistä, joten olin melko pieni kisoissani. Ensi kerralla sitä on enemmän, joten lavalook näyttää paremmalta, vaikka rasvaa olisikin enemmän. Se kannattaa huomioida, kun lähtee kisaamaan. Jos lihasta ei ole, täytyy olla todella kireä. Se aiheuttaa usein myös näitä ongelmia.

Kun luen näitä provosoivia kirjoituksia ja kommentteja, pääni usein tyhjenee ja mietin vain, että live and let live. Minä annan ihmisten tehdä niitä asioita, mitkä kokevat itselleen hyväksi ja oikeiksi. Sen takia toivoisin myös, että saisin toteuttaa rakastamaani kilpalajia ilman, että joutuisin niin usein selittämään. Selittämään, olenko sairas, onko minulla kaikki hyvin, enkö ole sairastunut syömishäiriöön tämän takia, eikö minulla joku ole vinksallaan. Ei ole. Kaikki on hyvin ja pidän siitä, mitä teen. En muuten tekisikään. Harmillista, että osalla kilpailijoista ei dieetti rullaa kovinkaan hyvin ja kroppa laittaa vastaan. Harmi, jos kisalavalla ainoa, mitä on tarjota, on tyhjä ja onneton katse. Siinä vaiheessa pitäisi varmasti miettiä, onkohan tämä minua varten vai pitäisiköhän ehkä vaihtaa harrastusta. Kaikille ei rakenteellisesti fitnesslajit sovi, se on ikävä totuus. Joillakuilla ei henkinen puoli pysy kondiksessa. Niinhän se on joka asiassa. Jos lähtisin itse harrastamaan taitoluistelua, kylmä fakta tulisi jossain kohtaa eteen: en tule pärjäämään, koska en ole tarpeeksi venyvä ja tasapaino on huono. Niitä ei pysty paikkaamaan millään kokonaan, enkä nauttisi asiasta täysillä.

Kyse ei ole siitä, ettenkö tykkäisi puhua harrastamastani lajista. Tuntuu mukavalta, että ihmiset ovat kiinnostuneita ja kerron kyllä mielelläni. Jollain lailla on vain masentavia nämä kanssaeläjien negatiiviset kuvat lajistani. Kritiikkiä pitää maailmassa aina olla, mutta ei se silti hienoimpia hetkiä ole, kun itselläni on nyt asiat paremmin kuin on moneen vuoteen ollut ja sitten ihmisten silmissä on kiilto, että ”sano nyt, että fitness tuhosi sinut, sano se! kerro, kuinka onneton ja vajaatoimintainen olet nyt”. Fitneksen paha olemus on koko kansaa yhdistävä puheenaihe, mikä nostattaa karvat pystyyn ja saa usein raivokkaitakin olomuotoja. Fitneksenvastaisuus yhdistää ihmisiä. Ihmiset odottavat ja toivovat, että kilpailijat yksitellen sanoisivat, että kyllä, olitte oikeassa. Tämä laji tuhosi minut.

Tykkään itsestäni sen verran paljon, että jos tämä fitnesslaji todella tekisi hallaa minulle, pääkopalleni, aivotyöskentelylleni, terveydelleni, lopettaisin homman. Välitän kropastani ja haluan sen voivan hyvin. Ja se voi hyvin. Voi hyvin sekä nyt että dieetillä. Tärkeintä tässä hommassa on oikeasti tietää, mitä tekee. Ei voi tehdä järjettömiä dieettejä tai sekopäisiä 30 treenikerran viikkoja ja olettaa, että kaikki sujuisi hyvin. Pitää olla järki mukana. Hyvä ja pätevä valmentaja ei laita sun kroppaani niin koville, että oot lähes mennyttä. Muistakaa se.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

live_and_let_live-90188

Ryhdistäytyminen!

Maanantai. Uusi alku. Maanantaina aletaan laihduttamaan ja urheilemaan kertarysäyksellä, maanantaina alkaa dieetti ja lopetetaan suklaan syönti. Sunnuntaina voi vielä mättää napansa täyteen, koska maanantaina sitten! Ensi maanantaina aloitetaan tekemään enemmän töitä ja opiskelemaan. Maanantaina lopetetaan tupakanpoltto. Ei jaksa nyt perjantaina vielä, mutta maanantaina sitten! Kuulostaako tutulta? No, niin mustakin.

Mun kisojen jälkeinen herkuttelu venyi parista päivästä viikkoon ja hoin itselleni loppuviikon, että ensi maanantaina. Sitten ryhdistäydyn! Noniin, nyt on maanantai. Eikä tekisi mieli sitten yhtään ryhdistäytyä. Sukulakut kaupassa huutaa mun nimee! Melkein rikos jättää ne sinne lojumaan. Mutta ajattelin nyt kuitenkin tehdä tähän maanantailupaukseen sellaisen eron kaikkiin muihin mun elämän maanantailupauksiin, että pidän sen. Verestin äsken vähän aikaa juuri ennen dieetin alkua, ja ei, ei tee enää mieli sukulakua kuulkaas. Raastaa oikein sydäntä julkasta näitä kuviakin, mutta antaas mennä.

IMG_6188Valkoinen jalaton tyttö noin vuosi sitten syksyllä 2013 ja kisakunto syksyllä 2014.

Kisakuntoa ei missään nimessä ole tarkoitus ylläpitää ympäri vuoden omalla kohdallani. Mielelläni ylläpitäisin, mutta kun sitä lihaakin pitäisi takoa. Ja samaan aikaan dieettikunnossa pysyminen ei onnistu. Kuitenkin siistin kunnon aion pitää ja lupaan ja vannon, että en palaa kuntoon, mikä oli ennen dieettiä. Ei ole elimistöllekkään terveellistä heitellä kisapainon ja offikunnon välissä montaa kymmentä kiloa. Saati, että pää kestäisi semmoisten massojen kasaantumista kisakunnon jälkeen. Kisaviikolla mittasin rasvat, ja ne oli miesten asteikolla 10,3, mikä oli aika bueno. Eipä nuo lukemat juuri itseäni kiinnosta sen enempää kuin vaa’ankaan luvut, mutta ihan mielenkiintoistahan niitä on seurailla.

Tänään tehtiin hiukan tulevaisuuden suunnitelmia, ja seuraavat kisat tulevat olemaan aikaisintaan syksyllä 2015, voi olla, että mennään 2016 kevääseenkin. Aika näyttää. Kiire ei lavalle ole, mutta pää ei kestä myöskään sitä, että heitettäisiin kisatavoite johonkin vuoteen 2018. Ei pysyisi treenimotivaatio varmastikaan yhtä intensiivisenä kuin silloin, kun kisatavoite on lähempänä.

IMG_6184Vuodenvaihteessa ja kisakunnossa. Aivan mainiot posket. Näkyy kivasti takaapäin. Voi jestas. Painoeroa kuvilla on noin 13kg.

Saan vähän uutta treeniohjelmaa huomenna ja oon aika innoissani! Tähdätään siihen, että mun kisapaino tulee olemaan aika paljon korkeampi seuraavalla kerralla, ja varsinkin olkapäihin ja jalkoihin tehtaillaan lihaa. Toki koko kroppaa treenataan, mutta keskitytään tietyin väliajoihin pelkästään noihin tärkeimpiin osa-alueisiin. Koska fakta nyt vain on, että bikinikisaajan rintalihaksilla ei juuri ole osaa eikä arpaa mittelössä. Toki kokonaisuus täytyy olla hyvännäköinen, eikä jotain aluetta voi jättää treenaamatta kokonaan. Tärkeimmät kehityskohteet kuitenkin tulevat etunenässä.

Treenimuutosten lisäksi koitan nyt vetää ruokailuani suht puhtaasti, kerta viikkoon herkkupäivä. En vedä tällä hetkellä kuitenkaan vaa’an kautta ruokiani, koska eipä se grammalleen ole. Silmämääräisesti osaa jokseenkin katsoa, mitä syö ja kuinka paljon. Ja jos joskus haluan vetää pitsaa, teen sen. No big deal!

IMG_6187Helmikuu 2014 ja lokakuu 2014.

Lisäravinteiden hyödyistä olen ollut jo pitkään suhteellisen skeptinen. Hyötyä on varmasti, mutta kuinka paljon. Paljonko latausjuoma eroaa kahvikupista? Paljonko palkkari hyödyttää, jos syön heti treenin jälkeen aterian? Siinäpä kysymys. Olen syönyt koko dieetin paljon lisäravinteita ja hyvin paljon vitamiineja. Nyt kun olen saanut nuo miljoonat paketit kreatiinibetaalaniiniglutamiinihöpönlöpön-tuotteita käytettyä loppuun, luovun suurimmasta osasta. Jätän jäljelle vain BCAA, malton ja proteiinin. Niillä mennään ja lompakko kiittää. Vitamiineista jätän jäljelle myöskin vain tärkeimmät. Olen maksanut tämän ekan kisarupeamani aikana monesti turhasta liikaa. Monet asiat olisi voinut tehdä halvemmalla, mutta olen halunnut pelata varman päälle. Mikä ei sekään tietysti huono ole. Kuitenkin viisastuneena nyt tiedän, että ei tämä välttämättä tarvitse miljonäärin lompakkoa, jos osaa pelata korttinsa oikein ja säästää asioissa, missä voi säästää. Laskin tänään nopeasti, että ensi kisoissa voin säästää näihin verrattuna semmoisen tonnin, kun teen asioita enemmän itse ja viisaammin.

IMG_6117Näiden pullukkamuistelujen jälkeen lähdenkin kauppaan hakemaan ruokaa ja jätän ne kroisantit, jotka äsken vähän kummitteli mielessä..