Kiukkuinen itkupilli

Nytpä napsahti juuri tänään tasan 5 viikkoa kisoihin. 5 viikkoa liikaa, jos multa kysytään. Nää vikat viikot tuntuu menevän ihan äärettömän hitaasti, kun koko ajan vaan odottelee, että joko, joko.. Mun olemus on selkeästi muuttunut nuutuneeksi ja sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen käy välillä ihan raskaaksi. Haluaisin nyt äkkiä kaiken heti nyt, lavalle keikkumaan ja sitten taas normaalin onnellisen Sonjan tänne mahd pian, kiitos. Ei tää ihmisen hommaa ole, sanonpa vaan.

Toki ensimmäinen kisadieetti aina on vähän mitä on. Ei sitä oikein tiedä, mikä just sulle sopii ja miten kroppa reagoi. Ei tiedä miten pää kestää ja missä kohtaa tulee omat rajat vastaan. Tai missä kohtaa ihan vaan kroppa alkaa prakaan. Ensimmäisellä kerralla nyt ei muutenkaan tiedä, mitä tuleman pitää, joten ei osaa henkisestikään valmistautua oikein tulevaan. Senpä takia en todellakaan sano, että tämä jäisi viimeiseksi kisaprepikseni. Mutta sen kyllä sanon, että hetkeen en samaan hommaan lähtisi. Paljon kuulee kisahimoisten likkojen kertomuksia, kuinka he aikovat kilpailla nyt syksyllä, sitten ensi keväänä ja myöskin ensi vuoden syksynä. Camoon, järki käteen. Ei elimistö kestä tämmöstä höykytystä ihan jatkuvasti. Saati sitten päänuppi. Mun henkilökohtainen mielipide on, että kerta vuoteen kisoja on maksimi.

IMG_5465Paljon multa kysellään, että mitäs sitten kisojen jälkeen. Epäuskoisen ilmeen saattelemana udellaan, lähdetkö muka oikeasti tuohon touhuun vielä uudestaan. Millon seuraavat kisat? Mitä missä ja milloin? Ja aina saavat saman vastauksen. Enpäs tiedä. Kaikki riippuu ihan siitä, miten nämä kisat nyt menevät. Miltä tuntuu ja tuntuuko omalta. En lähde valehtelemaan, että ”mulle riittää, että pääsen lavalle, sitten oon tyytyväinen”. No, en ole. Kyllä mulla on tavoitteita. Kaikki riippuu ihan siitä, miten käy ja miltä tuntuu. Eihän tämä kisapreppaus elämän mukavinta aikaa ole, mutta jos loppupeleissä tämä työ palkitaan, sitä varmasti jaksaisi uudelleenkin.

Ainoa varma asia kisojen jälkeen on se, että sitten tehdään sitä lihaa. Väännetään rautaa siihen malliin että saadaan kroppaan joka puolelle tasaisesti lihasta! Seuraavalla kerralla, jos lavalle mennään, täytyy olla muutosta tullut reilusti. En lähde vuodesta toiseen esittelemään samaa kroppaa, että ”entäs nyt? mikään ei oo muuttunut, mutta kelpaisko tällä kertaa?”. Bikini fitness on siitä haastava laji, että ei oikein tiedä, kuinka paljon sitä lihaa saa olla. Jotkut voittajat ovat melkein bodypuolen likkojen näköisiä, osa taas hyvin hentoisia. Tänäkin vuonna kisoihin on menossa tyttöjä ihan laidasta laitaan. Välillä omalla kohdallani mietin, että kyllä pitäisi mullakin olla vähän lisää lihaa oikeissa kohdissa. Sitten taas valmentaja herättää mut, että ei sulla saa olla, lihaserottuvuudesta rokotetaan. Eipä siitä asiasta oikein ota tolkkua, joten turha harmitella lihasten pienuutta etukäteen, sen näkee sitten, miten mennään. Kun katsoo kevään junnukilpailijoitakin, niin hyvin erinäköistä kinkkua löytyy. Kuitenkin kärkipäässä olevat tytsyt ovat kaikki suhteellisen hentoisia. Ei mitään lihaskimppuja. Miten sitten nyt syksyllä on asia, jää nähtäväksi.

IMG_5466

Sitten tietysti löytyy myös niitä tyttöjä, joilla on kroppa aivan kohdallaan, mutta ei osata näyttää hyviä puolia. Kävely voi olla aivan vinksallaan, koska sitä ei olla harjoiteltu, tai tehdään jotain tyhmää maneeria, mikä häiritsee kovasti. Suomen kisoissa on huomannut selvästi, että tuomareita monesti ärsyttää esimerkiksi turha keikkuminen. Koko ajan vähän heiluu ja pistää homman vähän överiksi. Maailmallahan riehutaan kaiken aikaa eikä pysytä paikoillaan, vaan väännellään itseään, käännellään asentoja, heilutellaan hiuksia ja hyvä kun ei silmää vinkata. 🙂 Suomessa voidaan kuitenkin rokottaa tälläisestäkin paljon. Värit on myös tärkeä osa-alue, joka saattaa pieleen mennessä viedä kilpailijan monta pykälää taaemmas. On tosi ikävää, jos on raatanut kauhean työn kisojen eteen ja vetänyt puolen vuoden dieetin, ja sitten kisalook pilataan tälläisillä pienillä asioilla. Omasta mielestä ainakin olisi suht turhauttavaa.

IMG_5464Mulla näkyy nykyään olkapäässä suoni, pieni ja surkea, mutta silti! Jee! Kattokaa sitä vähän aikaa. Nyt oon varmaan sarjassamme ”ällöttävän miehekäs ja hyi suonetkin näkyy”, vaan eipä paljoa haittaa. Rupee myös olemaan tätä kuuluisaa tyhjää nahkaa, joka venyy kuvottavasti. Hyh, kaikkea sitä.

En edes oikein nykyään ehdi stressaamaan kuntoani, kun on niin paljon kaikkea muuta stressattavaa. Alkuunsa kisasuunnitelmia miettivänä stressasin lihasten pienuutta, surkeita kohtia kropassani ja kaikenmaailman hölynpölyä. Nykyään oon niin tunneherkkä tän dieetin herkistämänä, että lähinnä vaan kyynelehdin kaikesta ja stressaan muuten elämästäni. Eipä jää aika kunnon tsekkailulle!! Itken lähes päivittäin Greyn Anatomialle ja tuun lapsellisen onnelliseksi töissä kun saan asiakkaalle hyvän mielen. Mulle sanoo sanankin jostain surullisesta asiasta ja eiköhän rupee jo kyyneleet valuun. Tunteet heittelee ja aamulla oon todella energinen ja iloinen ja keskipäivällä voin jo olla aivan surun murtama jostain pikkuseikasta. Kyllä on meinaan ihmisillä kestämistä. Herkistyn välillä myös siitä, miten ihania kavereita mulla on, kun jaksavat mua ja jaksavat olla kiinnotuneista tästä mun hommasta. Voi nyyh!

IMG_5463Skyr-rahkat on taas palanneet! Oon puputtanut tässä neljä ja puoli kuukautta normaalia rahkaa, ja nyt vasta tajusin, että noissahan osassa on aivan samat ravintoarvot kuin normirahkassa. Voi hitto! Kohtahan lähtee kaikki maitotuotteet muutenkin mäkeen, mutta tän loppuajan kyllä vetelen pelkästään noita.

Herkkää ja tunnerikasta viikon alkua! <3

sonja

4 vastausta artikkeliin “Kiukkuinen itkupilli”

  1. Samat fiilikset oli noihin aikoihin! Siitä se olo kohenee kun viikot vähenee! Itse olin jo suorastaan masentunut, kun kroppaa vaan hapottu, väsytti ja mieli oli apea. Jostain se into vaan taas löytyi ja kasvoi samanlaiseksi kuin dieetin alkumetreillä! Nyt on ollut taas ihanaa. Eli ei hätää, helpotusta tulossa, kun vaan jaksat painaa! 🙂

    • Tämmönen välivaihe on niin turhauttavaa! Ollaan melkein loppusuoralla, mutta ei sitten vielä kuitenkaan. Muut porhaltaa jo menemään karsintoihin ja itse vaan kykin edelleen kotona puurolautasen kanssa. 😀 Eiköhän se tästä helpota!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta