Valitusta ja surkeutta!

Nyt on meinaan huono päivä, todella huono! Semmonen, että vois vetää peiton korviin ja hengailla koko päivän sängyssä luonnollisesti kroisanttien ja Oltermanni-juuston kanssa. Vois märehtiä itsesäälissä ja olla mahdollisimman surkeen näkönen koko päivän. Ehkä jopa repästä pienet itkut sitten kun on huonoin hetki. Vois kattoa jotain surkeeta romanttista draamaelokuvaa ja kommentoida elokuvan hahmoille ”nii-in, noin siinä käy! sitä se elämä on!”.

Päivähän alkoi oikein mainiosti. Eilen oli tankkauspäivä, joka muuten maistui oikein hyvin. Oli niin autuas olo syödä koko päivän että huh. Ihana tunne olla täynnä ja mennä maha täynnä nukkumaan.

IMG_5282IMG_5283Tankkaus toimi kuin junan vessa, ravitsi sekä kehoa että mieltä. Ei juurikaan ollut turvotusta eikä kerännyt mitenkään kovasti nesteitä vaan kaikki toimi oikein hyvin. Seuraavana päivänä oli paino noussut puoli kiloa, eli ei juuri mitään. Kroppa veti kivasti hiilarit ja olo ei tänä aamuna tuntunut ollenkaan niin tyhjältä kuin päivä sitten.

Tänä aamuna sitten lähdin intoa puhkuen salille! Linnut lensi ja elämä oli vaaleanpunaista! 🙂 Aattelin, että nyt meinaan tulee semmonen treeni että oksat pois, painot ei tunnu miltään ja vetelen vielä ennätyssarjat tähän väliin.

IMG_5296Pienet vatsan alutkin näky ja jeejee elämä hymyilee. Salin puolella hain sitten painot ja lämmittelin ja aloitin ekan supersarjan vipareilla. No, miten kävikään! Epäkäshartia-seudulta kuului vaan pieni NAKS ja treeni oli siinä. Vihlova kipu säteili niskaseudulta koko käden mitan. Hetken aikaa vielä kovapäisenä mietin, että kyllä tää nyt tästä. Hain vähän kylmäkallea ja yritin pyöritellä kättä, kyllähän tää reeni tästä vielä jatkuu!! No, ei kyllä jatkunut. Kun ei saanut kunnolla päätä käännettyä niin alistuin soittamaan valmentajalle ja ehdoton kieltohan sieltä tuli jatkaa. Ei muuta kun kotiin pötkötteleen.

IMG_5048Tiedä sitten, mikä siellä oikein on. Toivotaan, että vaan jonkinlainen lihaskramppi, joka menee nopeasti ohi. Oon vetänyt tässä särkylääkettä sekä lihaslelaksantteja, mutta ei tunnu juuri auttavan. Tässä kohtaa ei vaan hirveesti houkuta jättää treenejä tekemättä tai muutenkaan kärsiä mistään ylimääräisistä kivuista ja kolotuksista. Muutama päivä nyt ei mitään kaada, mutta jos jatkuu pitempään niin sanon kyllä, että ei muuten käy.

Myöskin pistää mietityttään, voisiko urheluvammoja ennalta ehkäistä paremmin? Dieetillähän kroppa kuivaa ja ongelmia voi tulla herkemmin. Lämmittely ja lihashuolto on tärkeää, ja voin suoraan myöntää laiminlyöväni kumpaakin. ”Lämmittelylleni” usien naureskellaan, koska se on aika olematonta ja nopeaa. Luulen kuitenkin tuntevani oman kroppani sillä lailla, että tiedän, milloin lihas on lämmin. Luulen. Niinpä niin. Oon vähän sellainen, että en usko ennen kuin näen omin silmin. Ehkäpä tästä viisastuneena panostan lämmittelyyni enemmän varsinkin näin dieetillä. Toisaalta, kyllähän niitä vammoja on syntynyt vaikka olisi mimmoiset lämmittelyt alla. Kuka sitten tietää, oliko tämä minunkin lämmittelyn puutetta vai olisiko tullut joka tapauksessa.

Nyt kuitenkin hiukan taas viisaampana en lähde riuhtomaan treenejä läpi, ennen kuin tämä homma on saatu kuntoon. Mieluummin tässä vaiheessa jättää vähän tekemättä, kuin rikkoo itsensä totaalisesti. Olisi sitten hiukan ikävä poseerata lavalla toinen käsi amputoituna. Saisikohan silloin muuten osallistua? Ei kai missään lue, että pitäisi kaikki raajat olla tallella? Tosin ehkä se vartalon tasapaino voisi olla hippusen rikkoutunut siinä kohtaa. Pidän siis mieluummin käteni.

IMG_5297Tää ressukka nyt siis vaan toivoo parasta ja toivottavasti pystyy kääntämään päätä huomenna. Varmasti ens viikko tuo tullessaan mukavampia juttuja ja elämä taas muuttuu vähän kivemmaksi elellä. Yeah, right..

Rohkeus ei oo sitä ettei pelota, vaan et uskaltaa hyppää vaikkei tiedä selviikö elossa

Iltaa! Ihan ensimmäisenä, pahoittelut suomiräppärimme lainauksesta. Sopii vaan niin hyvin tilanteeseen, että aijai! Nyt kun on huollettu sekä mieltä että kehoa niin taas ajatus juoksee hetken vähän vilkkaampaa ja olokin on taas vähän reippaampi. Eilen tosiaan kävin kaverin kanssa Tampereen Mielikylvyssä, mikä oli itselleni ihan uusi paikka. Oon kaksi vuotta asunut ihan pleissin vieressä, mutta enpä oo ikinä kiinnittänyt huomiota.

IMG_5205IMG_5202Paikka oli todella söpö ja henkilökunta oikein leppoisaa. Heti kättelyssä saatiin tossut jalkaan ja pujahdettiin viltin alle. 🙂

IMG_5207Mielikylvyssä on kolmea erilaista tuntia. Meidän tuntimme nimi oli MotivateMe, ja tarkoituksena oli saada mieltä motivoitua jotain tiettyä tarkoitusta varten. Alkuun perusstressaantuneena ihmisena pyörin ja hyörin paikallani ja naisen ylihidas puhe suorastaan ärsytti, mutta noin vartin päästä huomasin olevani jossain tietoisuuden ja unen rajamailla ja hengailin vaan rauhassa kuunnellen ja rauhouttuen. Tunnin jälkeen oltiin kyllä molemmat ihan tokkurassa, mutta mielentilassa ei ollut valittamista. Mulla on tonne 5 kerran kortti, joten pääsen pakoon maailmaa vielä monta kertaa kun fitnessahdistus painaa päälle. 🙂 Me like!

IMG_5222Hei! Paljos on jäljellä? Ööh.. 6 weeks out! Pitäskö tässä kohtaa stressaanua? Panikoida? Olla hysteerinen? En tiedä. Vai pitäiskö vaan olla, rauhottua, nauttia loppuajasta? Pitäis varmaan. Tällä hetkellä en kuitenkaan oikeastaan pysty ajattelemaan muuta kuin lauantain tulevaa tankkauspäivää. Se on muuten hassua tää ihmisen ajatuksenjuoksu. Hassua, miten paljon sitä pystyy kuluttamaan aivokapasiteettiaan miettien ruokaa, silloin kun sitä ei saa. Oon siis ihan oikeasti monta monta kertaa jo valikoinut kaupassa jäätelöä, mitä meinaan ostaa ja monta kertaa miettinyt mielessäni, mitä laitan leivän päälle. Tänään vielä ahdistelin valmentajaanikin näillä tankkausmietteilläni. Aika säälittävää. Nälän tunne on kuitenkin erittäin polttava. Se kuihduttaa myös sisältä päin ja pienet asiat muuttuvat isoiksi. Makuhermot herkistyvät ja esimerkiksi kahvi maistuu nykyään aivan mielettömän hyvältä. Samoin kurkku, kananmuna ja banaani. Ihan perussafkaa, mutta tälläsinä hetkinä niistä nauttii todella paljon.

Nälän tunne on hyvin raastava, ja kuten kaverini sanoi, ”tää dieetti on tälläistä ruoasta toiseen elämistä”. Tuohon lauseeseen on kiteytetty aika monta viime viikkoani. Toivottavasti kukaan ei käsitä väärin, nautin kyllä ihan oikeasti toisaalta tästä dieettini loppuosasta. Muutoksia huomaa nopeasti ja ne motivoivat jatkamaan. Tiedän, että pystyn tähän niinäkin hetkinä, kun tuntuu, etten pysty. Olen kuitenkin sellainen ihminen, että nälkä vie ihan mukanaan. Kun en saa ruokaa, tulen usein kiukkuiseksi ja vaiteliaaksi. Elän ikään kuin puoliliekillä koko ajan. En saa annettua parisuhteeseen tai kaverisuhteisiin paljoakaan, vaikka haluaisin. Keskityn lähinnä vain itseeni ja omaan juttuuni. Olen kuitenkin erittäin onnellinen siitä, että ympärillä olevat ihmiset ovat ymmärtäneen erittäin hyvin oikkuilevaa ja kummalista Sonjaa (tai ainakin esittäneet hyvin ymmärtäneensä).

Olenkin suunnitellut paljon asioita, mitä teen kisadieetin jälkeen, kun palailen taas ns. normaalielämään. Odotan kyllä sitä, että voi taas olla asteen rennommin itsensä ja arkensa kanssa ja tehdä ihan normaaleja normaalien ihmisten normaalijuttuja. Hehhe. Eniten odotan kuitenkin itse kisapäivää. Sitä tunnetta. Tunnetta silloin, kun tiedän, että olen tehnyt kaikkeni, pistänyt itseni peliin parhaalla mahdollisella tavalla. Se mielikuva on niin kirkkaana mielessäni kaiken aikaa, että huonoimpinakin päivinä jaksan yrittää taas hiukan kovempaa.

IMG_5239Meidän salilla huomaa selkeesti, että syksy tulee!! Tytöt kiristyy ja vetää lippaa syvemmälle naaman eteen ja körmymiehet heittää paidan pois milloin missäkin ja pullistelee. Wolffimeininkiä! Hengenheimolaisia löytyy joka nurkasta ja aina voi vähän itkeä jonkun kanssa dieetin kurjuutta ja vatvoa elämää muutenkin. Niin se vaan on että askeettisuus yhdistää ihmisiä! Murjottavat ja pikkuruiset naiset tunnistaa toisensa jo kaukaa. Salilla tulee vietettyä hyvin paljon aikaa, joten on tosi mukavaa, että siellä käy mainiota väkee. Huonona päivänä voi vetää napit korville ja lippiksen silmille ja vähän vähemmän huonona ottaa toisen napin korvasta ja veljeillä kanssakilpailijoiden kanssa. 🙂

Fitness on muutenkin ihan liikaa laji, missä kyräillään ja tuijotetaan vain omaa napaa. Mun mielestä on hienoa, että esimerkiksi meidänkin salilta löytyy mielettömästi ihmisiä, jotka kilpailevat samassa lajissa ja jopa samassa sarjassa ja silti tsemppaavat ja neuvovat toisiaan. Ei semmoinen kyräily johda mihinkään, eikä siinä häviä mitään, vaikka kehuu vähän kilpasiskon kuntoa. Päinvastoin, on mukavaa pitää yhtä. Samaa maalia kohti ollaan kuitenkin kaikki menossa.

IMG_5238Yksi päivän kohokohta vielä!! Mulla oli meinaan mun kanasalaatissa tänään kastiketta, uuu! Mun kaloriton salaatinkastikkeeni pääsi vihdoinkin oikeuksiinsa, kyllä kelpaa! Nyt loppuu meinaan se kitinä kuivasta kanasta 😉

Nyt vielä iltanapit naamaan ja peiton alle. Heippa!