Kuinka dieetata oikein?

Jokainenhan tietää, että ihmiset ovat yksilöitä ja yksi dieettaamistapa ei sovi toiselle ja toiselle taas sopii täydellisesti. Jokaiselle täytyy miettiä omanlainen dieetti, joka sopii mahdollisimman hyvin juuri sinulle. Näin pyritään optimaalisiin tuloksiin. Kuitenkin, ns. hifisteltydieettaamisessa, eli kisadieettaamisessa, on tiettyjä asioita, joita kannattaa välttää ja tiettyjä asioita, mitä yleisesti ottaen kannattaa tehdä. Nämä siksi, että vältytään retkahduksilta, mielipahalta ja epämääräisiltä olotiloilta. Ammattilaiset jakavat harmonisia ohjeitaan aloitteleville kisailijoille, jotta matka tulisi olemaan helpompi. Olen myös itse saanut niitä vinon pinon. Ohjeita, määräyksiä, kehotuksia. Yksi päivä aloin pohtimaan, olenko noudattanut näitä hyvän dieetin periaatteita. Totesin, että dieettaamiseni ammattimaisuus on hyvin kaukana.

Älä vedä viimeisinä päivinä ennen dieettiä ruokaövereitä.

Periaatteessa olen noudattanut tätä. Koska vedin ruokaövereitä parin päivän sijasta parin kuukauden ajan ennen dieetin alkua. Valmentaja kehotti olemaan syömättä ylimääräistä, koska ne kaikki kalorit ovat vielä edessäni poltettavana. Joojoo, läpätilää. Tuli käytyä ulkona syömässä koko vuoden edestä, haettua töihin salaa suklaata, käytyä äitillä syömässä pullaa ja haettua Makuunin irtokarkkeja harvase päivä. Ja oli hyvää!

Tee dieettiruoastasi hyvää.

Miten? Ihan oikeasti. Miten? Ei siitä saa. Tai jos saa, niin en jaksa nähdä sitä vaivaa. Päivästä toiseen kuivaa kanaa ja parsakaalia. Hulluttelupäivänä ehkä kurkkua! Ruokani on suomeksi sanottuna pahaa ja parsa haisee pahalta. Töissä ihmiset nyrpistelevät nenäänsä kun avaan parsapurkkini. Että namnam.

Pidä tavoitteesi kirkkaana mielessäsi huonoina päivinä.

Alkuunsa tein tätä, jes! Kun Kauppahallin vastaleivotut leivät tuoksuivat liian hyvältä, pidin pääni pystyssä ja mietin, että nyt tehdään tuloksia, minä pystyn, minä osaan! Nykyisin kirkkain tavoite tässä on lähinnä selvitä hengissä syyskuun loppuun 🙂 Aamuisin kun raahaudun nälkäisenä keittämään puuroa, mietin, että jos tästä selviän, niin selviän mistä vaan. Torkkuessani puurolautasen edessä mietin, että miksi, ihan oikeasti, miksi. Mitä jos vaan keitän kolminkertaisen annoksen puuroa enkä kerro kellekkään. Että kyllä, kisapokaalithan ne siintää mielessä päivästä toiseen!

Sonja11 face

Älä vertaa omaa kuntoasi muiden kuntoon, tai varsinkaan kisakuviin.

Tämäkin onnistui alkuunsa oikein mukavasti. Nykyään etsimällä etsin muiden kisaajien kuntokuvia ja tuloksia, ja mietin, olenko edellä, jäljessä, vai missä olen. Lopulta aivot alkavat käydä ylikierroksilla, päästä nousta savua ja pidän pienimuotoisen itkupotkuraivarin. Sitten elämä taas jatkuu, kunnes innostun taas vertailemaan itseäni!

Älä odota tankkauspäiviä.

En pelkästään odota, vaan haaveilen niistä! Viimeisen viikon olen hoputtanut valmentajaa, että joko se tankkausrunko olis valmis, joko? Oisko nyt? Tänään kun sen vihdoin sain, niin ai että. Elän jo nyt valmiiksi lauantaita, kun saan ahtaa ylimääräistä hiilaria napaan! Oon suunnitellut päivän tarkasti ja käyn varmasti etukäteen hakemaan ruoatkin odottamaan. Tämän kohdan olen siis tyrinyt täysin!

Älä anna dieetin vaikuttaa normaalielämääsi.

Hoidan kyllä työni ja ihmissuhteetkin on ihan mallillaan, mutta koitapa siinä elää normaalielämää, kun koko ajan on enemmän pihalla, kuola vaan valuu suupielestä kohta. Asiat tuntuu unohtuvan ja joskus sitä ei vaan tiedä, mitä edes on tekemässä. Että en toki anna vaikuttaa, hienostihan tässä hurisee. Mua ei vaan kohta erota vihanneksesta enää.

Kisaaminen on oma valintasi, älä valita siitä.

Voi, kyllä meinaan valitan! En jaksa, ei huvita, ruoka on pahaa, ruokaa on liian vähän, en jaksa juosta, en kyllä juokse! Mulla on nälkä, mulla on väsy, mua kiukuttaa, mun maha kurnii. Mä en oo saanut nukutuksi, mua sattuu päähän, pitäis mennä vielä salillekin, en jaksa mennä, mulla on tyhmä treeni.

Oikein kivastihan tässä siis menee, kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti! Ei vaan, ihan tosissaan puhuen, niin ihan kivasti. On tulossa kivoja yhteistyöhommia ja tosiaan se TANKKAUS. Sen jälkeen toivottavasti taas jaksaa painaa vähän kovemmilla tehoilla. Noin 300g ylimäärästä hiilaria tulossa, toivottavasti mun aivot hyödyntää sitä, että en olis ihan yhtä sekanen jatkossa. Kivaa tiistaita!

Fiiliksissä

Ei voi sanoa kuin että huh huuuuh. Morjes mikä helle. En valita! Mutta valitan silti vähän. Tää ilma ei todellakaan sovi 5 litraa päivässä litkivälle dieettirotalle, joka hikoilee pelkästä hengittämisestä. Aineenvaihdunta rullaa ylikierroksilla jo muutenkin niin tää helle pistää vielä vähän vettä myllyyn. Salilla ilmanvaihto on 0, joten tekee ihan hirveesti mieli mennä salille. Not. Kuitenkaan myöskään ulkona ei halua lenkkeillä kun sydän melkeen pysähtyy kuumuudesta. Nyt on vaikeaa elämä! 😀

IMG_4731

Palasin eilen rentoutusmökkireissulta ja lähdin salille, ja kas kummaa, sehän on suljettu. Salilla oli vesivahinko. Päätin sitten lähteä pelkästään lenkille, tosin senkin vasta 11 aikaan illalla, että vähän on kuumuus hellittänyt. Tänään aamulla pyöräilin sitten Classic Gymille jumppaileen, ja se olikin ihanan hiljainen aamusta. Toi Classic on kyllä myös hyvä sali Tampereella, tosin pari uutta laitetta ja lisätila ei ois pahitteeksi. Aukioloajat on kuitenkin paremmat kuin Wolffilla, kun siellä voi käydä vaikka vastaanotto ei olisi auki.

Kyllä oli muuten hyvät fiilikset tänään treenata olkapäitä! Oon tyytyväinen tän hetken kuntoon ja on hienoo seurata, kuinka kroppa muuttuu nopeasti tässä parin kuukauden aikana. Yleisesti ottaen tykkään kyllä enemmän vähän muodokkaammasta itsestäni, tietysti ihan senkin takia, että voi syödä vähän rennommin. Eikä vaatteet roiku päällä. Mutta onhan tää ihan kivaa vaihtelua.

Monilla kisaajilla on se ongelma, että kun kerran on nähnyt sen kisakunnon itsellään, mikään muu ei enää riitä. Koko muun ajan näyttää omasta mielestään valaan kokoiselta, vaikka todellisuudessa näyttää todella hyvältä. Usein puhutaankin tästä ilmiöstä kisojen jälkeen kun masentuu, kun ei enää olekaan siinä kondiksessa kuin silloin päivän oli. Rehellisyyden nimissä en usko omalla kohdallani tulevan tuota ongelmaa. Päinvastoin kauhistelen, kuinka pieni tulenkaan olemaan.

IMG_4730

Oon todennut, että mulla on kaksi puolta, joiden läpi katson itseäni sekä ympäröiviä ihmisiä. Arkiminä on todella tyytyväinen omaan itseensä, ollut aina. Oon aina tykännyt omasta vartalostani, enkä oo ikinä ajatellut, että ”olenpa lihava/olenpa laiha, pitäisi laihduttaa/kerätä massaa”. Oon ollut mitä oon ja tykännyt peilikuvastani. Sitten on urheilijaminä, joka ei ole tyytyväinen. Eikä tule ikinä olemaan. Kun urheilijaminä katsoo esimerkiksi tällä hetkellä peiliin, näkyy kohtia, mistä pitää rasvan vielä tiristä ja missä saisi olla enemmän lihasta. Urheilijaminä katsoo vartaloa objektiivisesti, sen rakennetta ja lihaksistoa. Urheilijaminä ottaakin usein vallan ihan normaalielämässäkin, ja kun näen esimerkiksi instagrammissa stringeillä otetun peilikuvan, en katso, että herranjumala, paljasta ihoa!! Ei ole väliä, onko kuvassa takapuoli vai olkapää, katson molempia kuvia samalla lailla, näen vain palan lihaa. Toki arkiminä jossain kohtaa muistuttelee, että tämä lähestulkoon alastonkuva yleisessä jaossa ei ehkä ole kovin hyväksyttävää. 🙂 Se on vaan jännä, miten ihmisen silmä tottuu ja ajatuksenjuoksu muuttuu. Kun tehtiin Ninjan kanssa mun selkämaalausta ja hengailin koko kuvauksen käytännössä alasti, nauroinkin, että milloin tästä mun alasti hengailusta on tullut näin normaalia. Minkäänlainen pukeutuminen tai sosiaalisessa mediassa jaetut kuvat eivät saa mua provosoitumaan ja ajattelemaan, että ”laita nyt vaatetta päälle hyvä ihminen”. Lähinnä vain katson, että onpas siinä treenattu vartaloa, että hyvähyvä. Totta on myös se, että eipä tälläistä lajia voisikaan harrastaa, jos pelkäisi kovasti pienissä vaatteissa olemista. Hierojalla ja valmentajan kuntochekeissä kuitenkin ollaan puolialasti monta kertaa kuussa, eikä ne kisabikinitkään ole kankaalla pilattuja. Rusketukset levitetään luonnollisesti ilman vaatteita eikä bodykuvauksissakaan toppatakit päällä olla. Anna Virmajoki joskus sanoikin, että ”jos lavalla olo bikineissä hirvittää yhtään edes ajatuksena, tämä ei ole sinun lajisi”.

Oon onnekas, kun mulla ei ole mitään identitettikriisiä vartaloni kanssa, vaikka tavoitteet onkin kisoissa. Jokaisen ihmisen pitäisi osata katsoa itseään myös arkiminän kautta ja nähdä, miten yleisesti ottaen katsottuna näyttää hyvältä. Aina ei tarvitse verrata itseään kilpasiskoon. Kuitenkin 90% kilpailijoista näyttää myös offikaudella normikatsojan silmään tavallista paremmalta, joten välillä kannattaa antaa itselleen vähän narua. Jokaisella on kuitenkin joskus ollut se aika, kun ei ole vielä tiennyt, mitä fitness tarkoittaa, eikä ole osannut peilailla itseään fitnesskilpailijan silmin. Pitäisi osata palata välillä myös tähän aikaan ja katsoa itseään armollisemmin.