Voisko tää rasva nyt häipyä?

Kuvittelin ton otsikon Kumman kaa-Ellun äänellä. ”Voisko toi Vesa nyt lähtee?” Mutta, jestas. Ikinä en ois uskonut, että mulla tulee tää asia stressinaiheeks, mutta tänään kuntocheckissä mulla tuli sellanen olo, että ei hitto, ehinkö mää ikinä tarpeeks rasvattomaksi?! Kyllähän sitä rasvaa tässä palaa koko ajan, mutta niin h-i-t-a-a-s-t-i! Voisko se nyt vaan lähteä, jooko? Ja ne lihaksen alut jäädä, pliis? Yläselkä ja ojentajat on paikat, missä mulla on eniten rasvaa, enkä tajua, miten se nyt sinne kerääntyy? Miksei normaaleihin naisten ongelmakohtiin, vatsaan ja lantion seudulle? Jotenkin tuntuis sieltä sen helpommin saavan pois, mutta mitenkäs poltat rasvan ojentajista, huoh! 🙂

Just yksi syksyn kisoihin tähtäävä kaveri sanoi, että kohtahan se syksy on jo, miten se aika meneekin nopeasti! Olin vaan, että eieiei.. Onhan sitä aikaa vielä!! Ja takaraivoon pamahti kysymys, vai onko sittenkään? Hiukkasen yli 2kk on tässä dieettiaikaa kärvistelty, ja noin 5 kiloa on lähtenyt. Eli jos kuvitellaan, että olis lähtenyt koko ajan saman verran painoa pois, niin semmonen 600 grammaa viikossa. Ihan hyvä tahti noin paperilta luettuna. Mutta tunteella ajateltuna aika loppuu ja paino junnaa! Tänään valmentajan kanssa reenaillessa, pienen tunteenpurkauksen valtaamana sanoin, että nyt sitä ruokaa ihan oikeasti pois ja pian! Herraa vähän hymyilytti, ja sanokin, että ei, vaan lisätään yksi aerobinen lisää viikkoon. Hienoa! Aerobiset on ehkä top3 inhokkiasioista tällä hetkellä. Ykkösenä on lesitiinirakeiden vetäminen shotteina iltaisin ja kakkosena epämotivoituneiden käsitreenien tekeminen.

IMG_4458Kattelin puhelimen muistia, ja alkuvuodelta löyty yllättävän paljon tän tapaisia kuvia.. Oiskohan tässä syy, miksi vedän nyt taas yhtä ylimääräistä aerobista treeniä, eh?

Musta on hienoa kattella, kun kilpasiskojen blogit on jo täynnä kuvia vatsapaloista ja erottuvasta habasta. Hei, milloin olis mun vuoro? Hohhoijaa, pitikin vetää ne kaikki offipullat. Tätähän mulle sanottiin! Poikaystäväkin muistutteli välillä, että muista sitten, että noiden kaikkien karkkien polttaminen on sulla edessä, kun nyt ne vedät. Herra tietysti muutaman dieetin läpikäyneenä ehkä tiesi, mistä puhui, mutta minä vaan huutelin sohvan nurkasta karkkipussi tiukasti sylissä, että ”älä jaksa, mää syön nyt!!”. Naurattaa. 😀

Dieettaaminen on kyllä hauskaa itsensätutkiskeluaikaa sinänsä, että löytää itestään ihan uusia puolia. En esimerkiksi tiennyt, kuinka vihaiseksi voi ihminen tulla, kun lähikaupasta on banaanit loppu. Tai kuinka ihminen oikeasti voi alkaa itkemään, kun siirtyy kaupasta, missä banaanit oli loppu, kauppaan, missä on banaaneja, ostaa kaikkea muuta, tulee kaupasta ulos ja tajuaa, että unohti ostaa banaaneja. Onhan se nyt itkun asia! Koska sinne kauppaan ei vaan voi palata hakemaan ne banaanit. En myöskään tiennyt, että ihminen voi toden totta lähteä salilta treenilaukun kanssa, ulkona laskea treenilaukun maahan siksi aikaa, että avaa pyörän lukon, lähteä kotiin, ja kotona tajuta, että jätti sen treenilaukun sinne keskelle Tampereen keskustoria maahan. Eihän siellä ollut kuin kännykkä, lompakko, avaimet ja ehkä 200e arvosta treenikamoja. Kyllä tää touhu on nyt ihan uudella levelillä jo! Oon myöskin aina miettinyt, miten ihmiset pudottaa niitä puhelimiaan vessanpyttyyn, kunnes eräs kaunis päivä itse tipautin iPhoneni sinne. Kiva, että mulla on iPhonessa semmonen kotelo, että siellä on myös mun ajokortti, pankkikortti ja rahaa. Kuivattelin sitten riisissä sekä puhelinta että setelejä. En tiedä itkeäkö vai nauraako… Joskus oikein havahdun ja näen itseni ulkopuolisen silmin tän dieettirumban keskellä ja silloin kyllä naurattaa. Likka painaa menemään predator-katseella pitkin keskustan katuja treenilaukku olalla ja parhaimmillaan kolme kauppakassia käsissä. Savua nousee päästä ja ajatuskuplassa pään päällä näkyy ”ostinko nyt rahkat, ostinkohan tarpeeksi, onkohan mulla avaimet mukana, vitsi kun sais pannaria, ja hilloa, mikäs reeni mulla on huomenna, ainiin unohdin ostaa puuroa”. Kauhea touhotus koko ajan ja kohellusaste nousee joka viikko korkeammalla tasolle!

On mulla kuitenkin välillä ja itse asiassa suhteellisen useinkin ihan seesteisiä ja onnellisia olotiloja! Tulee usein kerrottua vaan nää ääripäät, vaikka suurimman osan ajasta on kuitenkin ihan mukavaa. Tietysti kyllä odotan jo nyt sitä aikaa syksyn jälkeen, kun saa taas treenailla ilman stressitekijöitä ja elää muutenkin rennommin. Mutta haluan myös nauttia tästä ajasta, ja siitä, mitä se antaa. Kiva seurailla oman kropan sekä päänupin muutoksia. Tää jos joku on kyllä sitä ihmistä kasvattavaa aikaa, milloin oikeasti mitataan, kuinka paljon on sitkeyttä ja itsekuria tiettyyn asiaan.

Mua välillä huvittaa, kun ihmiset kauhistelee, että ”ai oikeasti puoli vuotta kidutat itseäsi sen takia, että pääset pieneksi hetkeksi kisalavalle?”. Niin? Miten se eroaa mistään muusta urheilulajista? Monet urheilijat, olipa kyse sitten joukkueurheilusta tai yksilölajista, harjoittelevat monta vuotta kurinalaisesti ja sitten 5 minuuttia ja oma suoritus kilpailussa on ohi. Miksei kukaan esimerkiksi pituushypyn harrastajalta kysy, että miksi jaksat harjoitella ympäri vuoden yhtä pituushyppykertaa varten? Jos haluaa asioita saavuttaa, pitää tehdä intensiivisesti töitä tavoitteen eteen, ja yleensä työ jossain kohtaa palkitaan. Kouluun yrittävät lukevat monta kuukautta nenä kirjassa yhtä suoritusta varten, pääsykoetta.

Muutenkin uskon tällä touhulla olevan kauaskantoisemmat seuraukset, kuin se pelkkä kisalavalla pyörähtäminen. Sen jälkeen voin olla ylpeä itsestäni, tiedän, mihin pystyn ja onko laji minua varten. Tiedän, haluanko jatkaa hommaa edelleen, vai onko laji sellainen, joka ei sovi minulle syystä tai toisesta. Tällä hetkellä ajateltuna tietysti parhaassa tapauksessa saisin tästä elämänmittaisen harrastuksen, missä aina voi parantaa eikä ikinä olla valmiita. Kehonrakennus on siitä hieno laji, että melkein kuka tahansa voi alkaa sitä harrastamaan ja kovalla työllä ja paneutumisella asiaan saada tuloksia. Toista se on esimerkiksi jos aloittaisin nyt vaikka jalkapallon. Olisin aivan liian vanha aloittamaan, jotta musta voisi ikinä tulla todella hyvää. Kehonrakennuksen taas voi aloittaa huomattavasti myöhemmin, ja silti voi päästä huipulle. Se ei vaadi mitään tiettyjä ominaisuuksia, vaan periaatteessa kuka tahansa voi siihen ryhtyä. Tietysti ominaisuuksina periksiantamattomuus ja itsekuri helpottaa kovasti urakkaa, mutta niitäkin pystyy kehittämään.

Kivaa viikonalkua tyypit!

sonja

2 vastausta artikkeliin “Voisko tää rasva nyt häipyä?”

  1. Hei tiekkö mitä! Näin sut joskus gogolla ja muistin sut sieltä. Sää olit yhtäkkiä kehittyny tosi paljon ja näytit paljon vahvemmalta! Olin kateellinen :DTosta on aikaa varmaan yli vuosi ja varmasti oot kehittyny tosta vie tosi paljon! Tsemppiä kisoihin älyttömästi!:)

    • Hahaa, eikä, ihana! 😀 Muistaakseni olin aikamoinen rimpula Gogolla ollessani, mutta voi kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta