Kuumetta ja kysymyksiä

Mulle kuuluu tosi tylsää. Luulin, että säästyisin kevätflunssalta, mutta ei niin ei. Perjantaina alkoi lämpö nousemaan ja tässähän sitä on sitten niistetty kaiket päivät ja yöt. Nenä on kohta jo ihan verillä. 😀 Oon todennut myös tän sängyssä hallinnosta lukemisen todella huonoksi ideaksi, koska oon tänäänkin nukahdellut aina joka toisen kappaleen jälkeen, plääääh.

IMG_3360Tänään oon kuitenkin näyttänyt tapojeni vastaisesti ihan ihmiseltä kipeilystä huolimatta, koska raahauduin aamuseiskalta otattaan musta kuntokuvat sekä vähän muita kuvia! Dieettiä pukkaa päälle tällä viikolla ja täytyy saada todistusaineisto vielä näistä makkaroista, mitkä nyt tykkää olla kovasti esillä. 🙂

IMG_3353IMG_3361Tänään kuitenkin iiiiihaaaan varovasti meen koittaan tehdä etureisiä, olo on kuitenkin jo suht hyvä. Jos keuhkot loppuu, niin sitten ei varmaan ollu hyvä idea 🙂

Koska siellä teitä kuitenkin jonkinverran tätä lueskelee, aattelin tapojeni vastaisesti tarttua yhteen kliseiseen postausideaan, eli kysymyspostaukseen. (Heta, Elsa ja kumppanit, olkaa hiljaa) Eli kysymyksiä maan ja taivaan väliltä kommentteihin, jos sellasia löytyy!

Onnellinen keskiviikko

Olen ollut tänään onnellinen…

IMG_3254…hyvästä treenistä

IMG_3255…kauniista säästä

IMG_3256…sipulimunakkaasta ja typerästä neitisheikkeristä

IMG_3275…ajasta lukea kaikessa rauhassa

IMG_3257…isosta määrästä puuroa

IMG_3247…siitä, että oon terve.

Oon ollut onnellinen myös siitä, että IFBB ilmoitti, että myös syksylle tulee bikini fitness junior-sarja, jihuu! Se on omalta kantilta katsottuna hyvä, mutta myös muutenkin, koska saadaan lajiteltua meidän kaikkein nuorimmat pois naisten jaloista. 🙂

Kivaa keskiviikkoa ihmiset!!