Sata lasissa

En muista milloin oisin ollut näin energinen ja määrätietoinen olo päällä viimeksi. Mutta nyt täytyy sanoa, että mulla on ihan huippuhyvä fiilis. Semmonen olo, että voisin siivota koko kämppäni lattiasta kattoon ja vaikka naapureidenkin, tehdä ruokia vaikka kaksi viikkoa eteenpäin, juosta maratonin ja käväistä kuussa.

Vietin eilisen päivän Lahdessä poseeraustreeneissä tiimiläisten kanssa. Noi on kyllä mahtavia päiviä, tapaa huippuja ihmisiä ja oppii aina uutta. Meidän tiimissä on tosi paljon body fitnekseen tähtääviä ja olinkin tällä kerralla ainut bikinityttö. Mutta eipä se haitannut, sain hyvää palautetta kävelystä ja korjausehdotuksia asentoihin, jotka on aina tervetulleita. Kisatuomari Laura Tolonen antoi lopuksi vielä palautetta mun fysiikasta, ja kyllä siitä tuli hyvä mieli. Sain kuulla, että muotoa on oikeissa paikoissa, enkä ole liian pieni, kuten olen välillä pelännyt. Syksyn kisat kuulemma ovat hyvään aikaan minulle, eli sinne vaan.

IMG_1264

Tälläiset tsempit antaa aina ihan uutta uskoa ja motivoi tekemään kaikkensa. Tuntuu, että oon nyt varmempi kuin koskaan lajin kanssa ja aion antaa sille kaikkeni tänä vuonna. Mulla on tällä hetkellä aivan jumalaton motivaatioaalto päällä ja yritän pitää sitä yllä pitkään.

IMG_2283Täyttä höyryä marssin siis tänään pumppaamaan jalkoja, ja oli kyllä hyvä treenikin. Alotin treenin tutulla hackihelvetillä, eli pyramidia ylös sekä alas hackissa. Idea on siinä, että kun ei enää jaksa tehdä toistoja edes avustuksella yhtään, painoa ei pudotetakkaan, vaan päinvastoin lisätään! Sitten kun ollaan tehty näin muutama kerta ja päästy maksimipainoihin, aletaan tiputtamaan painoja. Toistoja tulee mulla semmoset 25-30 yhessä sarjassa, ja kun ton pistelee meneen kolme tai neljä kertaa, reidet on romutettu jo siinä.

Huomenna menen Classicille valmentajan kanssa treenaileen olkapäitä ja tiistaina meen hierontaan, joka on erittäin tervetullutta tällä hetkellä.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, uskokaa itseenne ja treeneihinne! Terkuin, ylipirteä Sonja 😀

sonja

2 vastausta artikkeliin “Sata lasissa”

  1. Huh, kuulostaapa hyvältä rääkiltä toi hackitreeni! 😀 Harmi kun mun salilta ei löydy hackia, olis kiva päästä kokeilee sitä joskus. Kivaa viikkoa myös sinne! 🙂

    • Se on kyllä! Harmi, hack on kyllä hyvä, mutta toki tota samaa voi tehdä esimerkiks prässissä 🙂 kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta