Stressitöntä elämää

Oon juossut koko viikonlopun nuttura vinossa sinne tänne. Eilen oli Varalassa kuuntelemassa huikeita naisia, Virmajoen Annaa ja Alanderin Katia. Päivän aihe luonnollisesti oli fitness, kisat, valmistautuminen, psyyke, värit, asut, treenit… Oon kyllä tyytyväinen, että olin paikalla. Jouduin myös Virmajoen piinapenkkiin, korjailtiin mun kisa-asentoja, ja kyllähän niissä tekemistä on, o-ou.. 😀

20140127-205645.jpgMulle iski tosi kovaa Kati Alanderin puheet stressistä ja sen sietämisestä. Tää laji on sellanen, että voi aiheuttaa kovaa stressiä, jos ei ole siihen valmistautunut. Sulta vaaditaan koko ajan, pienissäkin asioissa. Listaan nyt muutamat asiat, jotka helposti yhdessä voivat ajaa kaoottisen stressin partaalle.

Jos olisin aloittanut viime vuonna yleisurheilun ja alkanut kirjottaa siitä blogia, kellään ei olis mitään mielipidettä siihen. Fitness-lajiin taas jokaisella maailman ihmisellä on mielipide, usein myös hyvin kärkäs sellainen. Monet puolitututkin on kertoneet mulle, että lukevat tätä blogia ja uskovat, että tulen pärjäämään. Oon pari kertaa törmännyt vanhoihin tuttuihin, ja kun ollaan vaihdettu kuulumisia, oon saanut kuulla, että ”sun ei tarvi kertoa mitään, kyllä mä oon sun blogias seuraillut”. Nää tsempit on tuntuneet aivan uskomattoman hyvältä. Kuitenkin valitettavan paljon kuulee myös ärsyyntynyttä, jopa vihaista palautetta mun elämäntyylistäni, blogistani, tavotteistani. Kummallista kyllä, myöskin nämä ihmiset tuntuvat tietävän hyvin tarkkaan elämästäni ja blogini sisällöstä… 🙂 Tuntuu välillä, että minä ja mun elämäni on jatkuvasti suurennuslasin alla. Se on kuitenkin pelin henki. Bikini fitness tuli Suomeen vasta vuonna 2011, joten tottakai se herättää mielipiteitä. Mielenkiintoista on kuitenkin, että miksi se nostaa monilla niin agressiiviset mielipiteet pintaan? Eikös se kuitenkin ole jokaisen oma valinta, miten elää.

Siitä päivästä lähtien, kun laitoin itselleni tähtäimen kunnostani syksyllä (tai mahdollisesti myöhemmin), en ole lipsunut kertaakaan treeneistäni. En jätä niitä väliin tai tee vasemmalla kädellä, vaikka mikä olisi. Se vaatii uhrauksia ja armottomuutta itteensä kohtaan. Valmentaja vaatii työntekoa, ihmiset vaativat tuloksia, mutta silti kliseisesti ”kaiken pitää lähteä susta itestäsi”.

Ruokaboksien kantaminen juhliin, yleisille paikoille, sukulaisille ja kavereille tuntuu typerältä. Näyttää typerältä. Ja myös muut ihmiset ympärillä tekevät sen hyvin selväksi. Kylmä kana herättää aina hilpeyttä, rahkapurkit aina sääliviä katseita. Sanon usein ihmisille, että ruoka on mulle nyt vain polttoaine, ei mua sinänsä juurikaan kiinnosta, miltä se maistuu. Mutta onhan siinä tietysti taas yksi kiva asia, mille nauraa.

Rahaa palaa järkyttäviä määriä välillä. Lisäravinteet, valmennus, kisakengät, asut, rusketukset, hiukset, lisenssi, salikortit parille salille, treenivaatteet, ruoka… Listaa voi jatkaa loputtomiin. Fakta on se, että rahaa ei kuitenkaan kellään ole loputtomiin, joten tässä on taas paikka pihistää sitten jostain muualta. Ellei halua lykkäillä laskujensa eräpäiviä.

Kun miljoonalla fitness-kisaajalla on blogi, muiden elämää on niin helppo vilkuilla. Liiankin helppo. Sitä alkaa vertailemaan itseään muihin, miten tuolla on tuollaiset reidet, miten tuokin on noin hyvässä kunnossa, enhän minä voi pärjätä, mitä mä edes yritän. Tadaa, itkupotkuraivokohtaus taattu. Se onkin tärkeää muistaa, että ne on ne kisatuomarit, joiden tehtävä on vertailla, ei sinun. Kuvissa ihmiset voivat saada itsensä näyttämään jumalaisen hyväkuntoisilta, totuus voi olla aivan muuta.

Jos jotain tuolla seminaarissa opin, on se, että stressaaminen täytyy lopettaa. Se on huonoksi kropalle, estää kehityksen, lihottaa ja tuhoaa hitaasti itsevarmuuden. Niinpä annan ihmisten puhua, parempihan se on herättää jotain tunteita, kuin ei mitään, right? Annan treenien sujua itsestään, kehityksen edetä ja syödä juuri niin kuin pitääkin. Availen edelleen kanaboksit hymyillen bussissa ja annan muiden elää kuten elävät. Tiedän kuitenkin sen, että jos itse arvostelisin jotakuta jatkuvasti, ongelmakohta löytyisi loppujelopuksi minusta itsestäni.

20140127-205707.jpgMenin noutamaan mun uudet kisakengät tänään!

20140127-205745.jpgMulla oli aikomus myös laitella teille mun huippuhyvän pannarin ohje tänne, mutta hei, kokeilin sitä ekan kerran ite, ja tässä tulos! Ehkä laittelen sen sitten, jos saan jonain vuonna onnistuun itekin.

Nyt nukkumaan, huomenna ois tiedossa kevyt 12h työpäivä, mutta ei paniikkia, ei stressiä, ommm.. 😀

sonja

16 vastausta artikkeliin “Stressitöntä elämää”

  1. Mulla olis sulle vinkki tohon pannariin 😀
    Eli: sekoita esim. 3-5 valkuaista ja noin 15-20g proteiinijauhetta. Sekaan voi laittaa myös kanelia.
    Laita pannulle ihan vähän rasvaa, esim.kookosöljyä sen verran ettei pala kiinni. Paista lettu pienellä lämmöllä, esim. ei kannata laittaa levyä heti täysille, vaan noin puolitehoille. 🙂 Näin olen onnistunut saamaan kasassa pysyviä, kauniin vaaleanruskeita lettuja 🙂

    • Joo tolla tavalla se varmaan pitäis tehdä.. Itsehän vetäsin levyn kutoselle ilman mitään rasvoja pannulla jne pienessä aamutokkurassa, haha. Lupaan laittaa kuvan kun (jos) joskus onnistuu! 😀

    • Uskon että onnistuu 😀 teen usein tolla tavalla monta lättyä kerralla välipaloiksi kun pannu on kerrankin ”sopivan kuuma” 😀

  2. Tuttua tekstiä. Mä taas vähän erimieltä kuitenkin, siitä että pitäisi syödä vain koska se on polttoainetta tai siitä pitäisi tuntea olonsa hölmöksi. Mä aina kannan mielelläni niitä ja myönnän kun pääsen esim juhliin, tulee olo että onko vähän noloa nyt kun joku tarjoilee ja itse tuo omat eväät vaikkei tarjoilussa ole vikaa. Sitten löytyy niitä jotka katsovat säälivästi että ”ei oo sunkaan elämä helppoa ku on noin rajoittunutta” saa mut raivonpartaalle koska se on ihan meidän oma päätös ja muilla sitä itsekuria tai halua ei siihen ole vaikka ehkä pitäisikin!! Siinä vaiheessa ei saa nolostuttaa, päinvastoin, vastata että tämähän on mun päätös. Ja kyllä se sunnuntaina vaan maistui rahka hyvältä kun muut vetelivät kakkuja vieressä, tiedän kuitenkin mitä sokerimääriä muut vetelivät… 😉

    http://lifewithfixie.blogspot.fi/

    • Totta! En mä itseeni hölmöksi tunnekkaan, lähinnä vaan ärsyyntyneeksi usein. Just semmoset säälivät katseet on raivostuttavia 😀 en mäkään arvostele toisten ruokailuja! Mutta toisaalta täytyy ajatella myös niin, että jos en tietäis tämmösestä hommasta mitään, niin luultavasti ihmettelisin itekin jos joku nappais oman ruokaboksinsa laukusta. Onhan se vähän kummallista. Harmi ettet päässy, mutta tuleehan noita aina! 🙂

  3. Ja niin, mun piti olla viikonloppuna kans messissä, jos vain ois ollut rahatilanne parempi.. 🙂

  4. Moikka!

    Pakko kirjottaa sulle isot tsempit koska samalla luennolla oltiin 😉

    Huikeen upee olit ja asiasta kirjotat. Ekaa kertaa päädyin tänne sun blogiin mutta enköhän toisenkin kerran tule.
    Aikaisemmin oot varmaan kirjoitellu mutta kuka sua valmentaa?

    • Moi! Kiitos kovasti ja tervetuloa vaan toistekin! 🙂 Mua valmentaa Sampo Kirjovaara.

  5. Olipas hyvä teksti! Itsekin tulee välillä stressattua aivan liikaa, omasta kunnosta yms 🙂 Ja vertailee liian helposti itseään muihin, mitä ei todellakaan pitäisi tehdä. Tämä onkin asia, jossa täytyy yrittää kehittää itseään 🙂

    • Se on totta! Eikä vertailusta tuu ikinä mitään hyvää 😀

  6. Moikka!

    Asiaa kirjotat ja tosi hyviä pointteja, kiva lukea muidenkin fitness-maailmaan hurahtaneiden mielipiteitä eri asioista. Joku olikin jo aikasemmin kommentoinut tosta, ettäkö ruoka ois vaan polttoainetta. Mun mielipide siihen on, että tottakai se on polttoainetta, mutta se on samalla mulle myös makunautinto ja sen lisäksi myös ruoan esteettisyys on tärkeää. Terveellinen ruoka ei mielestäni tarkoita pahaa ja mautonta ruokaa. Mielestäni terveellinen ruoka on superhyvää ja ruoasta nauttimallakin voi päästä huippuihin tuloksiin! 🙂

    Mulla ois sulle vaikka kuinka paljon kysymyksiä, mut näistä on hyvä lähteä:
    – Miksi päätit lähteä bikini-fitnekseen mukaan?
    – Mikä oli seuraava askel? Miten löysit valmentajan?

    http://thequestioniswillyou.blogspot.fi/

    • Moi!

      Jokaisella on varmaan vähän eri mielipiteet ruoasta, ja toki minäkin rakastan esimerkiksi ravintolaruokia! Oon kuitenkin henk koht niin laiska, että en jaksa vääntää omista jokapäiväisistä ruoistani kovin erikoisia makunautintoja, joten ne on yleensä hyvin pelkistettyjä. 😀 Sen takia mulle nyt on melkein sama vaikka mun perus jauhelihariisimössöt muutettais ravintopillereiks, hehe.

      http://sonjakorpela.fitfashion.fi/2013/12/15/miksi-ma-oon-tassa/ Tossa postauksessa on vähän tarkempaa mietintää, miten päädyin bikini fitnekseen, mutta lyhyesti ehkä sen takia, että rakastan treenaamista ja halusin rakentaa siitä jotain isompaa kuin pelkkä harrastus. Oon tosi kilpailunhaluinen ja haluan koittaa, mihin asti pystyn itseni ja kroppani kanssa venymään. Uteliaisuus lajia kohtaan kasvoi niin suureksi, että päätin, että hitto, minähän lähden mukaan tohon touhuun.

      Tärkein askel alussa oli juurikin tuo valmentajan ottaminen. Aluksi lähdin mukaan yhden tutun valmentajan valmennukseen, mutta se ei kuitenkaan sujunut niin kuin toivoin. En halunnut lähteä mukaan Fitfarmille tai muihin todella isoihin tiimeihin, koska halusin ja vaadin todella henkilökohtaista valmennusta. Nykyisen valmentajani Sampo Kirjovaaran löysin poikaystäväni kautta, kun he tunsivat entuudestaan. Tärisevin käsin otin vaan puhelimen kauniiseen käteen ja soitin Sampolle, että mitenkäs ois. Ja tässä ollaan, erittäin tyytyväisinä! 🙂

    • Niin tottakai, mä taas rakastan väkertää kaikkea ruoasta ja on ihanaa loihtia terveellistä ruokaa 😀 Se on tosiaan ihan ihmisestä kiinni miten ruokansa tykkää tehdä 🙂 Mut tuloksiin voi päästä monella tapaa!

      Pitääpäs lueskella, oon mä sun blogia tässä lueskellu jo vähän sieltä täältä, tosi samantyylisiä haaveita ois minullakin 🙂

      Valmentaja pitäis kyllä varmaan löytää, ite en oo ihan varma, että miten paljon avustusta tarviin ja mille kaikille osa-alueille, kun toi lompakon tilanne on aika kehno 😀

    • Jos kisahommia miettii, niin valmentaja pitää kyllä ottaa. Ihan vaan senkin takia, että kisaamaan ei pääse ellei ole jossain tiimissä. Ja toki muutenkin välillä on tosi hyvä olla joku joka kattoo kehitystä ulkopuolisen silmin. Rahareikähän se on, mutta toisaalta ainakin mulla rahaa menee enemmän kaikkeen muuhun, esim just siihen ruokaan 🙂 ite jos tinkisin jostain, niin ensimmäisenä ehkä lisäravinteista! 🙂

    • Aivan, hurjan iso kiitos vastauksista tietämättömälle! Oon koittanu tosi paljon netistä ettiä tietoa, mut parasta infoa saa näköjään ihan vaan kysymällä 🙂 Jään seurailemaan blogia innolla, sulla on hyvä meinkinki 🙂 Ruokaan menee tosiaan rahaa kun haluaa syödä puhtaasti, mut ite oon sen kyllä luvannu, etten tingi ruoan laadusta 🙂 Tommoseen unelmaan, mikä mullakin tää on pitkään ollu, on kyllä valmis satsaamaan myös rahallisesti!

    • Kiva jos oli jotain apua!! Tsemppiä treeneihin, vaikka hyvältähän näyttää kyllä jo nytkin 😉 ja se on totta, että eihän sitä unelmiin voi päästäkään jos ei niihin kunnolla satsaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta