Tarvitsenko minä lisäravinteita?

Tänään kävi pienelle tytölle köpelösti, kun havahtui vasta seitsemältä illalla siihen, että piti mennä ostaan hiilaria kaupasta mikä meni kuudelta kiinni. Käytän sekä ennen treeniä, että treenin aikana juomassa hiilaria, joten nehän jäi sitten juomatta. Vähän orpona kävelin salille, en ollut juonut laturia ja treenin aikana tulisin juomaan vain vettä. Tein kuitenkin olkapäitä polttavan erinomaisen treenin. Mietin salilla olon jälkeen, että miksi mä ylipäänsä juon mitään treenijuomia? Tarvitaanko lisäravinteita oikeasti?

2Treenaaminen on vähän niinkuin uskonto, kaikki uskovat vähän erilaisiin asioihin ja tekevät jutut omalla tavallaan. Mulla on valmentajan kanssa ollut aina lisäravinteet käytössä ja oon pitänyt niitä jo pitkään itsestäänselvyytenä. Tunnen, että saan treenistä kaiken hyödyn irti juomien avulla, mutta toisaalta, tänäänhän sain ilmankin. Uskon, että optimaalisin tulos tulee toki lisäravinteita käyttämällä oikeissa paikoissa ja oikeisiin aikoihin. Silloin treeni ei mene hukkaan, katabolia ei yllätä ja pystyy helposti korvaamaan aterioita juomilla. Tänään kuitenkin mietin, että osa siitä latausjuomankin lisäboostista saattaa olla vaan kuvitelmaa. Kun uskot siihen, se toimii. Aika kallista uskoa!

Viikonloppuna Kati Alander sanoi, ettei käytä mitään lisäravinteita. Mietin hetken, että ton täytyi olla vitsi. Nainen on kuitenkin pärjännyt kiitettävän hyvin body fitneksen parissa. Mutta ei se ollut. Useimmat vannovat lisäravinteiden nimeen, toiset taas näköjään eivät. Uskontokuntia on monia.

”Normaalit” ihmiset eivät kyllä minunkaan mielestäni tarvitse muuta kuin perusruokaa pysyäkseen kunnossa. Välillä olen kuullut kysyttävän, että mitä palkkaria minun pitäisi juoksulenkin jälkeen juoda. Kysellessä tarkemmin, henkilön muu ruokailu on kuitenkin aivan persiillään. Ihan ensimmäisenä pitää pistää perusruokailu kuntoon, sitten vasta keskittyä hifistelyyn. Jos vetää joka viikonloppu rähinäkännit ja neljän aikaan tulee kotiin tuplajuuston kanssa, ei tarvitse miettiä, minkälainen palkkari olisi hyvä. Perusasiat ensin. Kun on opetellut syömään tasaisesti, riittävästi ja kunnollista ruokaa, voi alkaa miettimään, tarvisiko joitain lisäravinteita rankkojen treenien jälkeen, vitamiineja tai superfoodeja.

3Itse haluan kuitenkin jatkossakin tehdä kaiken optimaalisesti, jotta kehitys olisi niin hyvää kuin mahdollista. Siksi jatkan ehdottomasti mömmöjen syömistä (kuulostipas erittäin hämärältä), joilla takaan ainakin oman kehitykseeni uskomisen, jos ei muuta. Jos kuitenkin harrastaa esimerkiksi jonkinlaista aerobista liikuntaa, suosittelen miettimään, tarvitseeko niitä oikeasti. Ei ole kuitenkaan mitään halpaa puuhaa!

Stressitöntä elämää

Oon juossut koko viikonlopun nuttura vinossa sinne tänne. Eilen oli Varalassa kuuntelemassa huikeita naisia, Virmajoen Annaa ja Alanderin Katia. Päivän aihe luonnollisesti oli fitness, kisat, valmistautuminen, psyyke, värit, asut, treenit… Oon kyllä tyytyväinen, että olin paikalla. Jouduin myös Virmajoen piinapenkkiin, korjailtiin mun kisa-asentoja, ja kyllähän niissä tekemistä on, o-ou.. 😀

20140127-205645.jpgMulle iski tosi kovaa Kati Alanderin puheet stressistä ja sen sietämisestä. Tää laji on sellanen, että voi aiheuttaa kovaa stressiä, jos ei ole siihen valmistautunut. Sulta vaaditaan koko ajan, pienissäkin asioissa. Listaan nyt muutamat asiat, jotka helposti yhdessä voivat ajaa kaoottisen stressin partaalle.

Jos olisin aloittanut viime vuonna yleisurheilun ja alkanut kirjottaa siitä blogia, kellään ei olis mitään mielipidettä siihen. Fitness-lajiin taas jokaisella maailman ihmisellä on mielipide, usein myös hyvin kärkäs sellainen. Monet puolitututkin on kertoneet mulle, että lukevat tätä blogia ja uskovat, että tulen pärjäämään. Oon pari kertaa törmännyt vanhoihin tuttuihin, ja kun ollaan vaihdettu kuulumisia, oon saanut kuulla, että ”sun ei tarvi kertoa mitään, kyllä mä oon sun blogias seuraillut”. Nää tsempit on tuntuneet aivan uskomattoman hyvältä. Kuitenkin valitettavan paljon kuulee myös ärsyyntynyttä, jopa vihaista palautetta mun elämäntyylistäni, blogistani, tavotteistani. Kummallista kyllä, myöskin nämä ihmiset tuntuvat tietävän hyvin tarkkaan elämästäni ja blogini sisällöstä… 🙂 Tuntuu välillä, että minä ja mun elämäni on jatkuvasti suurennuslasin alla. Se on kuitenkin pelin henki. Bikini fitness tuli Suomeen vasta vuonna 2011, joten tottakai se herättää mielipiteitä. Mielenkiintoista on kuitenkin, että miksi se nostaa monilla niin agressiiviset mielipiteet pintaan? Eikös se kuitenkin ole jokaisen oma valinta, miten elää.

Siitä päivästä lähtien, kun laitoin itselleni tähtäimen kunnostani syksyllä (tai mahdollisesti myöhemmin), en ole lipsunut kertaakaan treeneistäni. En jätä niitä väliin tai tee vasemmalla kädellä, vaikka mikä olisi. Se vaatii uhrauksia ja armottomuutta itteensä kohtaan. Valmentaja vaatii työntekoa, ihmiset vaativat tuloksia, mutta silti kliseisesti ”kaiken pitää lähteä susta itestäsi”.

Ruokaboksien kantaminen juhliin, yleisille paikoille, sukulaisille ja kavereille tuntuu typerältä. Näyttää typerältä. Ja myös muut ihmiset ympärillä tekevät sen hyvin selväksi. Kylmä kana herättää aina hilpeyttä, rahkapurkit aina sääliviä katseita. Sanon usein ihmisille, että ruoka on mulle nyt vain polttoaine, ei mua sinänsä juurikaan kiinnosta, miltä se maistuu. Mutta onhan siinä tietysti taas yksi kiva asia, mille nauraa.

Rahaa palaa järkyttäviä määriä välillä. Lisäravinteet, valmennus, kisakengät, asut, rusketukset, hiukset, lisenssi, salikortit parille salille, treenivaatteet, ruoka… Listaa voi jatkaa loputtomiin. Fakta on se, että rahaa ei kuitenkaan kellään ole loputtomiin, joten tässä on taas paikka pihistää sitten jostain muualta. Ellei halua lykkäillä laskujensa eräpäiviä.

Kun miljoonalla fitness-kisaajalla on blogi, muiden elämää on niin helppo vilkuilla. Liiankin helppo. Sitä alkaa vertailemaan itseään muihin, miten tuolla on tuollaiset reidet, miten tuokin on noin hyvässä kunnossa, enhän minä voi pärjätä, mitä mä edes yritän. Tadaa, itkupotkuraivokohtaus taattu. Se onkin tärkeää muistaa, että ne on ne kisatuomarit, joiden tehtävä on vertailla, ei sinun. Kuvissa ihmiset voivat saada itsensä näyttämään jumalaisen hyväkuntoisilta, totuus voi olla aivan muuta.

Jos jotain tuolla seminaarissa opin, on se, että stressaaminen täytyy lopettaa. Se on huonoksi kropalle, estää kehityksen, lihottaa ja tuhoaa hitaasti itsevarmuuden. Niinpä annan ihmisten puhua, parempihan se on herättää jotain tunteita, kuin ei mitään, right? Annan treenien sujua itsestään, kehityksen edetä ja syödä juuri niin kuin pitääkin. Availen edelleen kanaboksit hymyillen bussissa ja annan muiden elää kuten elävät. Tiedän kuitenkin sen, että jos itse arvostelisin jotakuta jatkuvasti, ongelmakohta löytyisi loppujelopuksi minusta itsestäni.

20140127-205707.jpgMenin noutamaan mun uudet kisakengät tänään!

20140127-205745.jpgMulla oli aikomus myös laitella teille mun huippuhyvän pannarin ohje tänne, mutta hei, kokeilin sitä ekan kerran ite, ja tässä tulos! Ehkä laittelen sen sitten, jos saan jonain vuonna onnistuun itekin.

Nyt nukkumaan, huomenna ois tiedossa kevyt 12h työpäivä, mutta ei paniikkia, ei stressiä, ommm.. 😀