Väsynyt Sonja

Henkilökohtainen valokuvaajani, managerini ja itkupotkuraivareideni vastaanottaja! Myös poikaystäväksi kutsutaan 🙂

Tänään on ollut kyllä mitäänsanomaton ja väsynyt päivä. Lepopäivää oon pitänyt, tosin kävin tossa salilla pyörähtään ja vähän venytteleen (HYVÄ MINÄ). Muuten oon vaan oikeestaan syöny. Aina, jos mulla on sellanen olo, että nyt pitäis jotain tehdä, niin luultavasti pitäis syödä. Meillä töissäkin normaalit ihmiset syö sen kerran työpäivän aikana lounastauolla. Minä syön pikavauhdilla myös 10 minuutin tauolla ja usein myös sen jälkeenkin. Esimerkiksi tänään kannoin rahkaa työpisteelle työkavereiden kattellessa huvittuneina 🙂
Mutta enpä kyllä valita, syöminen on niin kivaa! 😀 Kyllä ihminen tulee pienistä asioista onnelliseksi, esimerkiksi tänään siitä, ettei tarvi vielä luopua sellasista aamun pelastajista, kuten Cafe Mocha!

Here again

Nyt kun Blockfestit on ohi, kiirehdin taas tänään päivästä salille pumppaamaan selkää ja takareisiä. Väsynyt, mutta ihan hyvä reeni.

Oon tässä viime aikoina miettinyt kovasti tätä fitness-maailmaa. Nyt kisoissa ollut kaveri on löytänyt itsensä monilta keskustelufoorumeilta netistä, missä on saanut arvosteluja melko kovin sanoin. Ajauduin sen jälkeen itsekin lukemaan nettipalstojen kommentteja syksyn kisaajista ja kyllä siinä alkoi ahdistamaan muiden puolesta.

Nykyään ihmisten arvostelua ulkoisillä perusteilla pidetään loukkaavana ja lapsellisena. Lihavia ihmisiä ei saa sanoa lihaviksi ja laihoja ei saa sanoa laihoiksi. Kuitenkin treenaavat ja varsinkin kisatavoitteiset ihmiset ovat aivan asia erikseen, sillä lihaksikkaita ihmisiä yksinkertaisesti saa haukkua. Olen kuullut muutamalta fitness-urheilijanaiselta, että jopa kadulla kulkiessaan heille on huudeltu perään ”en ikinä haluaisi näyttää tuolta” tai ”ei tuo ole enää naisen näköinen”. Fitness-urheilijat ovat kuin jotain kummajaisia, joita saa tuijottaa, saa paheksua, saa haukkua. Koska eihän heillä ole tunteita, hehän ovat vain bodareita.

Toisaalta arvostelu on ymmärrettävää. Jokaisen, joka aikoo kisalavalle astua, TÄYTYY tietää, mitä tuleman pitää. Fitness on puhtaasti ulkoisten ominaisuuksien arvostelulaji, joten mitä muuta voi odottaa, kuin arvostelua. Haukkumista. Ilkeilyä. Kateutta. Mustamaalaamista. Ne kaikki kuuluvat lajiin ja ne pitää kestää. Vaikka arvostelun pitäisi keskittyä vain siihen kisahetkeen kisalavalla, asia ei todellakaan mene niin. Kisaavia ihmisiä katsellaan päästä varpaisiin joka paikassa. Selän takana puhutaan että ”eihän se ole missään kunnossa, vaikka on sentään menossa kisoihin”.

Bikini fitness on melko uusi laji Suomessa, vaikka on saanutkin hirveän suosion jo. Vain siihen perehtyneet ihmiset tietävät, mistä oikeasti on kysymys. Muille se on tuntematon alue, joka on outoa. Ja kyllähän se onkin outoa, pienibikiniset naiset pyllistämässä rivissä rasvat nollissa ja tekohymy kasvoilla. On se outoa, jos sen noin ajattelee. Lavakunto on kuitenkin monen vuoden työn ja jokapäiväisen ruokagrammojen laskemisen tulos. Omasta mielestäni se on urheilulaji muiden joukossa. Pituushyppääjät reenaavat tietyllä tavalla, uimarit tietyllä, fitness-urheilijat tietyllä. Jokaiseen lajiin kuuluvat alueet, mihin pitää keskittyä, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä.

Fitness on aivan oma maailmansa, jota ei pysty selittämään sanoin, se täytyy itse kokea, jotta ymmärtää. Arvostelu on luonnollista, mutta jokaisen pitäisi myös itse miettiä, miksi on niin paljon pahaa sanottavaa asiasta, mikä on se perimmäinen syy. Itse nautin lajistani, enkä tee sitä sen takia, että haluaisin näyttää joltain tai en olisi itseeni tyytyväinen näin. Olen täysin tyytyväinen kyllä, mutta haluan ylittää itseni ja koittaa, olisiko minusta tähän. Jos ei ole, niin tulipahan kokeiltua.

Jokainen lavalle astunut urheilija on hyvässä kunnossa, ja ainakin itse haluan antaa kaikille vähän armoa. Kuka tahansa varmasti ottaa rakentavan palautteen vastaan enemmän kuin mielellään, mutta muu kritiikki on asia erikseen.

Mukavaa viikon alkua!